Kirkon jäsenmäärä jatkoi viime vuonna laskuaan – 50 000 erosi, 17 000 liittyi

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli viime vuoden lopussa tarkistettujen tietojen mukaan 3 956 277, kertoo Kirkon tiedotuskeskus tiedotteessaan. Jäsenmäärä laski alle neljän miljoonan jo toissa vuonna.

Kirkkoon kuuluu 71,9 prosenttia suomalaisista. Kirkon jäsenten osuus Suomen väestöstä laski vuoden takaisesta yhden prosenttiyksikön.

Kaikkiaan noin 50 100 suomalaista erosi viime vuoden aikana kirkon jäsenyydestä, samalla noin 17 000 liittyi kirkkoon. Viime vuonna kastettiin 36 600 alle yksivuotiasta, ja kirkon jäsenistä kuoli 44 800.

Jäsenmäärä muuttui viime vuonna samansuuntaisesti kuin vuonna 2015. Tuolloin kirkkoon liittyi 17 600 henkilöä, eronneita oli 45 200. Vuoden 2015 aikana kuoli 44 000 kirkon jäsentä ja kastettiin 38 700 alle yksivuotiasta.

Eroajista ja liittyjistä suurin ryhmä oli nuoret aikuiset

Kirkkoon liittyjissä aktiivisimpia olivat 30−39-vuotiaat miehet ja 20−29-vuotiaat naiset. Lähes puolet (48 prosenttia) kaikista liittyneistä kuului näihin ikäluokkiin. Kirkosta erosivat eniten 20−29-vuotiaat, joita oli 29 prosenttia kaikista eronneista.

– Kirkkoon liittymisen ja eroamisen kannalta keskeisin ikäryhmä on edellisten vuosien tapaan alle kolmekymppiset, jotka muuttavat herkimmin kantaansa jäsenyydestä, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen tiedotteessa.

– Kirkosta eroaminen varsinkin perheenperustamisiässä heijastuu usein kasteiden vähenemiseen. Toisaalta juuri perhetapahtumat pitävät yllä yhteyttä kirkkoon.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kirkon jäsenmäärä nippa nappa alle 4 miljoonaa