Pitäisikö kirkolliskokouksen vaali muuttaa välillisestä vaalista suoraksi vaaliksi? Kotimaa kysyi lukijoiden mielipiteitä.
Kirkolliskokouksen uudet edustajat, 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa, valitaan hiippakunnallisissa vaaleissa huomenna tiistaina 9. helmikuuta. Ehdolle vaaleissa saavat asettua kaikki kirkon jäsenet, mutta äänestää saa vain osa: papit äänestävät pappisedustajia ja seurakuntien luottamushenkilöt maallikkoedustajia.
Mielipiteensä vaalitavasta saattoi Kotimaan kyselyssä kertoa Kotimaa24:n uutisen kommenttipalstalla tai sähköpostitse. Kaksi kolmannesta vastanneista on vaalien avaamisen kannalla. Otos on kuitenkin pieni, kysymykseen vaalitavasta vastasi yhdeksän vastaajaa. Niinpä prosenttiosuuksia kiinnostavampia ovat perustelut mielipiteiden takana.
Moni vaalitavan muuttamista kannattava vertaa kirkolliskokousvaaleja eduskuntavaaleihin. Eivät niissäkään äänestä pelkästään kunnanvaltuutetut, joku huomauttaa.
Välillistä vaalitapaa taas puolustetaan sillä perusteella, että suora vaali saattaisi muuttaa kirkolliskokouksen kokoonpanoa huonompaan suuntaan. Julkkisten määrä kasvaisi ja asiantuntemus kirkon asioista ohenisi, vastaajat pelkäävät.
Joku huomauttaa, että kaikille kirkon jäsenille avoimissa seurakuntavaaleissa äänestysprosentti jää perinteisesti alhaiseksi. Miksi seurakuntalaisille annettaisiin äänioikeus kirkolliskokousvaaleissa, jos he eivät vaivaudu äänestämään seurakuntavaaleissakaan?
Joku toinen toteaa, että ehkäpä äänestysprosentti jää alhaiseksi kirkon moniportaisen päätöksentekorakenteen takia. Miksi seurakuntalainen vaivautuisi äänestämään, jos ei koe voivansa vaikuttaa?
Vaalitavan lisäksi vastauksissa kiinnitetään huomiota pappien ja maallikkojen kiintiöihin. Kaikki eivät ole tyytyväisiä nykyjakoon, jonka mukaan kirkolliskokoukseen valitaan 32 pappia ja 64 maallikkoa. Seurakuntien muut työntekijät kun eivät voi osallistua pappisvaaliin, mutta eivät oikein koe sopivansa maallikkolistoillekaan.
Keitä kirkolliskokousedustajat edustavat?
Kirkolliskokouksen historiateoksen kirjoittanut historian tutkija Jaakko Olavi Antila tietää, ettei idea äänioikeuden laajentamisesta ole uusi. Antilan mukaan aiheesta käydään keskustelua tasaisin väliajoin, yleensä vaalien jälkeen uuden vaalikauden alkaessa. Usein aiheen nostavat esiin ensimmäisen kauden edustajat, jotka katselevat järjestelmää kriittisemmin kuin pidempään mukana olleet.
Vuosien varrella keskustelussa ovat toistuneet samat argumentit, jotka nousivat esiin myös Kotimaan kyselyssä. Suoraa vaalitapaa kannatetaan demokratian nimissä ja vastustetaan asiantuntemukseen vedoten.
– Suoran vaalitavan kannattajat ovat todenneet, että vaalitavan muutos lähentäisi kirkon ylintä päätöksentekoa seurakuntalaisiin, osoittaisi luottamusta seurakuntalaisia kohtaan ja lisäisi kiinnostusta kirkollisiin vaaleihin, Antila sanoo.
Toisaalta välillisen vaalin kannattajat pitävät hiippakuntia alueellisesti liian suurina yksikköinä suoralle vaalille. Jos kaikilla kirkon jäsenillä olisi äänioikeus, riskinä olisi, että kirkolliskokoukseen valikoituisi vain etukäteen julkisuudesta tuttuja hahmoja ja sellaisia ehdokkaita, joilla on varaa panostaa kampanjointiin ja tehdä siten itseään tunnetuksi.
Olennainen kysymys vaalitavan taustalla on se, keitä kirkolliskokousedustajat oikeastaan edustavat. Kirkon jäseniä, vastaavat suoran vaalitavan edustajat. Seurakuntia, sanovat välillisen vaalin kannattajat.
Suoran vaalin kannattajat vertaavat kirkolliskokousedustajan roolia kansanedustajan rooliin. Välillisen vaalin kannattajat haluavat taas välttää ristivetoa seurakuntien ja kirkolliskokouksen välillä.
– Kirkolliskokouksen jäsenet, joiden valinta riippuu seurakuntien luottamushenkilöistä, ottavat tarkasti huomioon seurakuntien resurssit. Heillä ei esimerkiksi ole tarvetta antaa äänestäjilleen lupauksia, joista voisi koitua seurakunnille kallis lasku, Antila sanoo.
– Tästä näkökulmasta eduskunta näyttäytyy ennemmin varoittavana esimerkkinä.
Kuva: Jani Laukkanen