Kirkolliskokous torppasi edustaja Matti Perälän aloitteen kirkon yhteisestä raamattukäsityksestä

Edustaja Matti Perälän aloite kirkon yhteisen raamattukäsityksen puolesta kaatui kirkolliskokouksessa tiistaina aamupäivällä. Aloitteen raukeamaan jättäminen oli puhemiesneuvoston ehdotuksen mukainen.

– Kirkolliskokouksen aloitteitten tehtävä on lyhyesti perustella jokin ehdotus päätöksentekoa varten. Se ei saa sisällyttää erilaisia asioita, arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi puheenvuorossaan.

– Tässä sinänsä tärkeän asian pöydälle nostavassa aloitteessa ei ole nähtävissä tämänkaltaista konkreettista ehdotusta, joka kuuluisi kirkolliskokouksen päätöksentekoalueeseen. Siitä syystä puhemiesneuvosto katsoo, että tätä ei ole tarkoituksenmukaista lähettää valiokuntiin vaan hylätä.

Perälä perusteli aloitetta sillä, että eri kirkolliset toimijat pohjaavat toimintansa omiin raamattunäkemyksiinsä.

”Jumalaa ja uskoa etsivät ihmiset kuitenkin hämmentyvät, kun he näkevät vain moninaisuuden ja rönsyilevät mielipiteet eivätkä löydä kirkon uskoa”, Perälä kirjoitti aloitteessaan.

Perälän mukaan eri toimijoiden pitäisi seuloa monimuotoisuudesta esille kaikille yhteinen raamattukäsitys, johon kirkossa voidaan sitoutua.

”Julkisuuteenkin voitaisiin uudella tavalla saada viesti, mihin kirkko uskoo ja mitä kirkko tahtoo sanoa suomalaisille. Aloite on toimintakulttuuriimme muutosta etsivä”, Perälä perusteli.

Kuva: Pasi Leino

Lue myös:

Kahdeksan edustajan aloite jatkoon – ”Uusi vaalitapa estäisi kirkon kahtiajaon toisella kierroksella”

Yllätyskäänne: Kirkolliskokous tyrmäsi aloitteen Lähetyslentäjien hyväksymisestä kirkon lähetysjärjestöksi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPrinssi Harryn ja Meghan Marklen häissä poikkeus protokollasta – saarnaaja tulee Yhdysvalloista
Seuraava artikkeliKolumni: Häiriökäyttäytyminen kesken kirkollisen seremonian on kauneinta liturgiaa

Ei näytettäviä viestejä