Helsingin yliopistossa jäähyväisluentonsa viime perjantaina pitäneet teologian professorit Jouko Talonen ja Jyrki Knuutila hahmottelivat kuvaa uskonnollisesti muuttuvasta Euroopasta ja käytännöllisen teologian muutoksista.
Kirkkohistorian professorin virasta keväällä eläkkeelle jäänyt Talonen teki katsauksen Euroopan maiden uskonnolliseen tilanteeseen, joka on muuttunut rajusti sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Useimmissa maissa kirkkoihin kuuluminen on vähentynyt rajusti.
Talosen mukaan kirkkojen asemaa ovat heikentäneet liberaali teologia, Raamatun auktoriteetin kyseenalaistaminen, sekularisaatio, kirkon ja valtion ero, maailmansodat, kirkot totalitarismin (kansallissosialismi ja kommunismi) puristuksessa sekä ”60-lukulaisuus”, johon kytkeytyi pyrkimys auktoriteeteista irtautumiseen.
Kehitys on näkynyt jo kauan Suomessakin, missä 2000-luku on tuonut mukanaan suuria muutoksia. Niiden ytimessä on Talosen mukaan nuorten voimakas vieraantuminen kirkosta ja ”tapaluterilaisuudesta”.
Kristinusko Euroopassa voi taantua – tai elpyä
Miten kristinuskon siis käy Euroopassa? Talonen korosti, että hän ei ole tulevaisuudentutkija. Kirkkohistorian tutkija löytää tukea kahdenlaiselle suunnalle: kristinusko on hiipunut, kuten Pohjois-Afrikassa, tai se on elpynyt, kuten Itä-Euroopassa 1980-luvun jälkeen.
Mahdollisia kehityskulkuja ovat Talosen mukaan ”believing without belonging” (uskotaan, vaikka ei kuuluta kirkkoon), kristittyjen maahanmuuttajien Euroopan kristinuskoon tuoma uusi veri sekä eri maiden ”raamattuvyöhykkeet”, siis alueet, joilla seurakunnat voivat hyvin ja kirkko jopa kasvaa.
Suomessa koko Pohjanmaata historiallisen maakunnan etelärajoilta Oulun tasalle voi Talosen mukaan pitää raamattuvyöhykkeenä. Alueella voivat hyvin niin herätysliikkeet kuin perinteinen seurakuntaelämäkin.
Jumala voi yllättää!
On otettava huomioon myös Jumalan yllätys, Talonen sanoo. Tämä tarkoittaa Talosen mukaan sitä, että ihmisen luottamus vallitsevaan maailmanselitykseen voi horjua jonkin yllättävän tilanteen takia. Silloin aikaisempi todellisuuskäsitys voi romahtaa.
Uskonto ei Talosen mukaan häviä. Siksi uskonnon- ja teologinen tutkimus on tärkeä osa yliopistojen maailmankuvatutkimusta myös tulevaisuudessa. Kirkkohistoria tieteenä pysyy, vaikka jokin kirkko jossain romahtaisi.
Kristillisen kirkon historian rooli osana eurooppalaista kulttuurihistoriaa säilyy muistijälkenä pitkään, Jouko Talonen päätti luentonsa.
Käytännöllisen teologian emeritusprofessori Jyrki Knuutila.
Kuva: Jussi Rytkönen
Suomen valtio oli vielä 1980-luvulla jollakin tavalla ”tunnustuksellinen”
Helmikuussa eläkkeelle jäänyt käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutila kävi luennossaan läpi muutoksia oppiaineessaan vuosina 1982–2021.
Opettaja- ja tutkijaresurssien näkökulmasta oppiaineella on Knuutilan tietojen perusteella pyyhkinyt hyvin. Vuonna 1982 professuureja oli kolme – tänä vuonna viisi.
Knuutila vertasi myös yhteiskunnan ja kirkon suhteiden eräitä indikaattoreita vuosina 1982 ja 2021.
Knuutilan mukaan vuonna 1982 Suomen valtio oli ainakin jollakin tavalla evankelis-luterilaista uskoa ”tunnustava”. Tämän puolesta puhuu hänen mielestään se, että presidentti nimitti piispat (vuoteen 2000 saakka). Luterilainen jumalanpalvelusjärjestys oli käytössä valtiopäivien avajaisissa ja päättäjäisissä, itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksissa ja oikeusjumalanpalveluksissa (lakisääteisyys lakkasi 1970).
Edelleen ovat voimassa rukouspäiväjulistukset. Yhteiskunta palkkaa pappeja puolustusvoimiin ja vankiloihin.
Vuonna 2021 kirkko on Knuutilan esityksessä kuitenkin kansalaisyhteiskunnallinen toimija. Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon ”valtiollinen” asema ja status eivät ole enää samat kuin aiemmin. Valtiosta on tullut uskontoneutraali. Kirkot nimittävät itse piispansa ja ovat yhdessä rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien mukana sekä ”valtiollisissa” että yhteiskunnallisissa yhteisöissä.
Teologian opiskelijoiden taustat eivät enää vain herätysliikkeissä
Vuosikymmenet ovat Knuutilan mukaan merkinneet myös tieteenalan suurta kansainvälistymistä, tieteen paradigman muutoksia sekä opiskelija-aineksen muuttumista. Vielä 1980-luvulla suurimmalla osalla teologian opiskelijoista oli herätysliiketausta, ja seurakuntaelämä oli kaikille tuttua. Nyt on toisin.
Lisäksi muutoksiin kuuluu Knuutilan mukaan naisten määrän voimakas lisääntyminen sekä opiskelijoissa että opettajissa.
”Luterilaisen” teologisen paradigman muutos näkyy Jyrki Knuutilan mukaan siinä, että ”herätysliikkeiden tulkitsemaan luterilaisuuteen perustuva kirkollinen opinmuodostus ja siihen perustuva käytäntö muuttui yksilön oikeuksia monin tavoin korostaviksi teologisiksi näkemyksiksi käytänteineen”.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Kirkkohistorian professori Jouko Talonen jäähyväisluennossaan: Kristinuskon tulevaisuuteen Euroopassa voi vaikuttaa Jumalan yllätys