Kirkkoherra julkaisi sensuroidun kirjoituksen seurakunnan sivuilla

Rainerma_keijo205Keijo Rainerman saatesanat seurakunnan toimintakertomuksesta. Perusteena oli muun muassa se, että saatesanojen pitäisi käsitellä seurakunnan toimintaa eikä se saisi olla kirkkopoliittinen kannanotto.

- Asia oli minulle yllätys. Sanoin kokouksessa, että minun puolesta sopii hyvin, että saatesanat jätetään pois. 30 vuotta nyt olen näitä kirjoitellut, se oli vähän erilainen johdanto, jossa peilasin yhteiskunnan ja kirkon ajankohtaisia asioita. Meillä on seurakunnan hallinnossa valtaapitävien joukko vaihtunut. Ehkä tässä oli kohta, jossa ikään kuin haluttiin sitä osoittaa ja näyttää. Minun mielestä se oli vähän vallankäytön työtapaturma, Rainerma muotoilee.

Saatesanat saavat nyt kuitenkin paljon enemmän näkyvyyttä kuin jos ne olisivat olleet toimintakertomuksessa. Ne on julkaistu Rainerman pyynnöstä seurakunnan kotisivuilla. Aiemmin myös Satakunnan Kansa julkaisi saatesanat osittain.

Rainerman saatesanoissa oli myös kohta, jossa hän otti kantaa kirkossa ajankohtaiseen moniäänisyydestä käytävään keskusteluun. Moniäänisyyttä on vaadittu kirkkoon sen eri laidoilta. ”Tulisiko kirkon olla opissaan avoin ja moniääninen?  Eikö kirkon pitäisi olla Raamattuun ja tunnustukseensa sidottu?”, hän kysyy.

Myös nimenomaan herätysliikkeistä on vaadittu kirkkoon moniäänisyyttä. Rainerma katsookin, että myös herätysliikkeet ovat ottaneet termin liian löysästi käyttöön tarkemmin määrittelemättä, mitä sillä tarkoitetaan.

- Jos moniäänisyydellä tarkoitetaan sananvapautta, silloin varmaan me kaikki ajattelemme, että se on perusteltavissa. Jos moniäänisyys tarkoittaa kirkossa moniopillisuutta, siitä tulee teologisesti hyvin ongelmallinen, Rainerma sanoo.

Lue Rainerman hyllytetyt saatesanat

Satakunnan lehdet: Kirkkoherra Rainerman kirjoitus sensuroitiin

SDP, Vihreät ja PS yhdessä naispappeuden puolesta