Kirjailija Joel Haahtela kirjoitti tunnelmallisen joulu­novellin Kotimaan Jouluilo-digilehteen

Joel haahtela 2016. Kuva Dorit Salutskij.

”Tänään oloni on erityisen mietteliäs, jostain syystä kaikki vanha tulvii mieleeni tuoreena, niin kuin se olisi vasta tapahtumassa. Aivan kuin olisin vasta saapumassa hetkeen, jonka muistin.”

Kirjailija Joel Haahtelan Kotimaan Jouluilo-lehteen kirjoittamassa haikeassa novellissa sukelletaan muistoihin ja vietetään rauhallista jouluaattoa. Digitaalisena näköislehtenä ilmestyneestä Jouluilosta novellin voi myös kuunnella Haahtelan lukemana.

Joel Haahtela julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 1999. Hänen romaaninsa ovat voittaneet kirjallisuuspalkintoja ja olleet Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaina.

Jouluilo on jouluinen lahjalehti Kotimaan ja Askelen tilaajille. Sen voi lukea Kotimaan tunnuksilla täällä.

Haahtelan novellin lisäksi Jouluilosta voi kuunnella Sydämeeni joulun teen -laulun Club for Fiven laulamana. Muusikko Jukka Leppilampi kertoo haastattelussa, kuinka joulun lapsi on hänelle ilon kuningas. Entä millaista on työskennellä jouluna ulkomailla? Rauhanturvaaja, turistityötä tehnyt kanttori ja sairaanhoitaja kertovat. Suomalainen jouluruokaperinne avautuu uudella tavalla jutussa jouluruokien kristillisistä symboleista.

***

Näin luet Jouluilon:

Digilehteä voi lukea verkkoselaimen kautta Kotimaan tunnuksilla. Tämä edellyttää rekisteröitymisen ja kirjautumisen Kotimaa.fi-sivustolle.

Rekisteröitymiseen tarvitaan sukunimi, lehden asiakasnumero (joka löytyy helposti lehden osoitekentästä tai laskusta) ja puhelinnumero. Tämän jälkeen lisäät tietoihin sähköpostiosoitteesi ja luot itsellesi salasanan. Jos olet jo rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi, klikkaa itsesi suoraan lukemaan Jouluilo-lehteä.

Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä Kotimaan asiakaspalveluun 020 754 2333.

Jouluilo on ostettavissa myös irtonumerona täältä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Kirjailija Joel Haahtela kirjoitti tunnelmallisen joulunovellin Kotimaan Jouluilo-digilehteen

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Ketkä ja mitkä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliHelsingin tuomio­kapitulin pöydällä kanteluita piispan ja pappien kannan­otoista sateenkaariparien vihkimiseen

Ei näytettäviä viestejä