Kirja nostaa esiin vanhoillislestadiolaisen tabun

Tuoreet oksat kansi205Tuoreet oksat viinipuussa -kirjassa käsitellään muun muassa homoseksuaalien asemaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Kirjan toisen toimittajan Meri-Anna Hintsalan mukaan aihe on liikkeessä tabu.


Esse-lehdessä
, joka uutisoi kirjasta ensimmäisenä, todetaan että homoseksuaalisuuden hyväksymättömyys on liikkeessä huomattavasti suurempaa kuin kirkossa tai yhteiskunnassa keskimäärin. Lehdessä viitataan Hanna Salomäen tutkimukseen, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisista 92 prosenttia ei pidä homoseksuaalisuutta koskaan hyväksyttävänä.

Hintsala kertoo Kotimaa24:lle törmänneensä homoseksuaalien vanhoillislestadiolaisten kokemuksiin verkossa kerätessään aineistoa väitöskirjaansa. Huomion kiinnitti kertomusten suuri määrä. Kirjassa homoseksuaalisuutta käsitellään anonyymien nettikirjoitusten kautta. Vanhoillislestadiolaisia homoseksuaaleja ei ole vielä tullut julkisuuteen nimillään, mutta Hintsala arvelee, että tulevaisuudessa näin käy.

Kirjassa käsitellään myös vanhoillislestadiolaisten ehkäisypolitiikkaa, josta kirjassa kirjoittaa Kati Toivio.

– Kanta liikkeessä on ollut se, että luotetaan Jumalaan Luojana ja elämän ylläpitäjänä, siitä seuraa perinteisesti ehkäisystä kieltäytyminen. Liikkeessä on ollut vahva käsitys, että kaikki mitä tapahtuu on tarkoitettu. Se on johtanut siihen, ettei itse tarvitse tehdä syntyvyysasiassa valintoja, mikä on ongelmallista jos on kyse naisen tai lapsen hengestä tai terveydestä, Hintsala sanoo.

Vanhoillislestadiolaisten homoseksuaalien asema tunnetaan myös kirkollisessa Yhteys-liikkeessä sen lähimmäisverkoston kautta. Yhteydenottoja on tullut jonkin verran, kertoo rovasti Liisa Tuovinen
Kotimaa24:lle. Tuovisen mukaan liikkeen sisällä olevat homoseksuaalit painivat raskaiden kysymysten kanssa. Kyse on siitä, miten he ylipäätään jaksavat ja pelkoa tunnetaan siitä, että suku, perhe tai seurakunta hylkäisi, jos homoseksuaalisuus tulisi esiin.

Hintsala muistuttaa, että vanhoillislestadiolaisten homoseksuaalien kysymykset ovat verrannollisia monista muista uskonnollisista yhteisöistä tulevien kokemuksiin. Hän pitää selvänä, että homoseksuaaleja on liikkeen piirissä prosentuaalisesti yhtä paljon kuin muuallakin yhteiskunnassa.

Särkiniemen artikkeli ei ehtinyt kirjaan

Hintsala epäilee, että vanhoillislestadiolainen liike olisi kokemassa isoja muutoksia. Sillä on vahva identiteetti. Hänen mukaansa liikkeen jakaantumisten historia voi jossain vaiheessa jatkua mutta myös yhteys ja keskustelun tie on mahdollinen.

Uusi kirja on luonteeltaan syventävä ja taustoittava tietokirja. Se myös dokumentoi vanhoillislestadiolaisuudesta käytyä keskustelua. Kirjan (Kirjapaja 2013) ovat toimittaneet Meri-Anna Hintsala ja Mauri Kinnunen.

Artikkelit käsittelevät raamatullisuutta, saarnavirkaa, liikkeen suhdetta yhteiskuntaan, verkkokeskusteluja, etiikkaa, ehkäisykieltoa sekä homoseksuaalisuutta. Pastori Seppo Särkiniemen oli määrä kirjoittaa seurakuntaopista, mutta artikkeli ei ehtinyt kirjaan Särkiniemen työkiireiden vuoksi. Mitään dramatiikkaa asiaan ei liity, Särkiniemi vakuuttaa Kotimaa24:lle.

Edellinen artikkeliNuorisojärjestöt auttavat nuoria selviämään vappuna
Seuraava artikkeliOikeusasiamies ja Valvira puoltavat puoskarilakia

Ei näytettäviä viestejä