Kiitos korona-ajan jaksamisesta – Turun ja Kaarinan seura­kunta­yhtymän työn­tekijät saavat yli­määräisen vapaa­päivän

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt myöntää yhtymän yksiköiden kaikille työntekijöille ylimääräisen palkallisen vapaapäivän. Se annetaan kiitoksena korona-ajan jaksamisesta.

Kirkkoneuvosto suosittaa, että myös alueen kymmenen seurakuntaa myöntäisivät ylimääräisen vapaan työntekijöilleen.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä ja seurakunnissa on yhteensä noin 450 työntekijää. Heistä noin puolet on yhtymän palveluksessa ja puolet seurakuntien palveluksessa.

– Idea tuli henkilöstön puolelta. En ole kuullut, että muualla kirkossa olisi tehty vastaavaa päätöstä, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, Kaarinan seurakunnan kirkkoherra Ville Niittynen sanoo.

Diakoniapuolella asiakaskontaktit ovat kasvaneet koronan aikana jopa 50 prosenttia, Niittynen huomauttaa. Hän toteaa, että myös esimerkiksi papit ja kanttorit ovat tehneet töitä ikään kuin etulinjassa ilman rokotuksia.

Ylimääräinen vapaa on pidettävä elokuun loppuun mennessä.

– Aion ottaa aurinkoa omana ylimääräisenä vapaapäivänäni, Ville Niittynen sanoo.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Kiitos korona-ajan jaksamisesta – Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän työntekijät saavat ylimääräisen vapaapäivän

Edellinen artikkeliLapuan piispa Simo Peura jää eläkkeelle helmikuussa 2022
Seuraava artikkeliLastenohjaajasta papiksi – Riitta Valtokari Sonkajärven seurakunnan kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä