Kiihtelysvaaran palaneen kirkon tilalle rakennetaan maisemallinen ristikirkko

Joensuun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi torstaina 14.10. Kiihtelysvaaran uuden kirkon tontinkäyttösuunnitelman. Päätöksen mukaan Kiihtelysvaaraan rakennetaan maisemallinen ristikirkko.

”Maisemallinen” tarkoittaa muun muassa sitä, että kirkon ympäristö otetaan parhaalla mahdollisella tavalla huomioon, samoin kuin paikallinen vaaramaisema.

Joensuun seurakuntayhtymään kuuluvan Vaara-Karjalan seurakunnan kirkko Kiihtelysvaarassa paloi tuhopolton seurauksena 23.9.2018.

Kiihtelysvaaran kirkon suunnittelu jatkuu varsinaisen luonnoksen valmistelulla. Alustavan arvion mukaan se saadaan yhteisen kirkkovaltuuston käsiteltäväksi kevään 2022 aikana. Ennen rakennustöitä vuorossa ovat vielä urakkalaskenta ja urakoitsijoiden valinta. Rakentamisen arvioidaan alkavan loppuvuodesta 2022 tai alkuvuodesta 2023.

Kiihtelysvaaran kirkon suunnittelija on puurakentamiseen erikoistunut oululainen Luo Arkkitehdit Oy.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPiispa Teemu Laajasalo HS:ssa: Rokottamaton päättää kaikkien terveydestä, elämästä ja vapaudesta
Seuraava artikkeliKirkko­historian professori Jouko Talonen jäähyväis­luennossaan: Kristin­uskon tulevaisuuteen Euroopassa voi vaikuttaa Jumalan yllätys

Ei näytettäviä viestejä