Kempeleessä kirkko haluaa olla välittäjä ja rauhanrakentaja

Kempeleen kirkkoherra Kimmo Helomaa kehottaa blogikirjoituksessaan rukoilemaan tytön puolesta, ”joka joutui raukkamaisen ja halveksittavan teon kohteeksi”. Poliisi epäilee, että paikkakunnalla raiskattiin 14-vuotias tyttö maanantai-iltana.

Poliisi ei ole vahvistanut, onko kaksi epäiltyä henkilöä saatu kiinni vastaanottokeskuksesta tai ovatko he turvapaikanhakijoita.
Ilta-Sanomien
mukaan poliisi kuulustelee tänään kahta alaikäistä ulkomaalaista poikaa. Heitä epäillään törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kimmo Helomaa toteaa blogikirjoituksessaan, että tapauksen jälkeen sosiaalisessa mediassa on ollut vallalla ”lynkkausmieliala”.

”Vähemmälle huomiolle on jäänyt itse nuori”, Helomaa huomauttaa ja kehottaa rukoilemaan tytön puolesta:

”Samalla saamme liittää rukoukseen myös tytön vanhemmat, muut omaiset ja ystävät, joita tämä julma väkivallanteko on koskettanut. Tästä alkaa pitkä tie paranemisen tiellä: voimme kaikki olla tukena rukouksin ja hyvin ajatuksin, vaikkemme henkilöä tuntisikaan”, hän jatkaa.

Kirkkoherra muistuttaa kirjoituksessaan myös siitä, että Suomi on oikeusvaltio:

”Se on syytä tiedostaa – oli sitten muualta tullut tai kantasuomalainen. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on hyvin luotettava poliisi, joka tutkii rikokset perin pohjin. Meillä on myös oikeuslaitos, joka aikanaan perusteellisen harkinnan kautta langettaa rangaistuksen, mikäli näkee sen aiheelliseksi.”

Helomaa lisää, ettei Suomessa ole tarvetta omankädenoikeuteen, joka on jo itsessään rikos ja joka usein satuttaa sivullisia ja syyttömiä.

”Tunteet on syytä pitää kurissa. Syylliset löydetään ja heitä rangaistaan – kuten oikein on – säällisessä ja laillisessa järjestyksessä.”

Tapausta käsiteltiin gospelhartaudessa

Tilanne on herättänyt levottomuutta ja huolta kempeleläisissä, kirkkoherra Kimmo Helomaa kertoo Kotimaa24:lle. Hän toistaa myös bloginsa sanat netissä vallitsevasta lynkkausmielialasta.

– Siellä on ehkä pieni äänekäs joukko, joka on maahanmuuttoa vastustanut alun pitäen ja joka on saanut nyt tuulta siipiensä alle tapauksen johdosta.

Vaikka Kempeleessä tunnetaan huolta ja pelkoakin, Helomaan mukaan samalla kuitenkin ymmärretään, että kyseessä on yksittäistapaus, jonka yksityiskohtia ei vielä tiedetä.

– Aika rauhallisesti peruskempeleläinen on ottanut.

Kempeleessä on noin 17 000 asukasta. Turvapaikanhakijoita paikkakunnalle on hiljattain tullut kolmisenkymmentä. Helomaan mukaan seurakunta pyrkii nyt vaikuttamaan yleiseen ilmapiiriin.

– Ollaan välittäjänä ja rauhanrakentajana, Helomaa tiivistää.

Seurakuntaan on tullut huolestuneita yhteydenottoja rippikoululaisten vanhemmilta. Niissä on kysytty muun muassa sitä, uskaltaako nuoria lähettää seurakunnan tilaisuuksiin illan pimeydessä. Seurakunta on pyrkinyt vähentämään liiallisia pelkoja ja muistuttanut, että epäillyt ovat poliisin huostassa.

Tiistai-iltana seurakunnassa järjestettiin gospelhartaus, jossa oli paikalla peräti toistasataa nuorta. Hartaudesta oli sovittu jo ennen maanantaisia tapahtumia. Kirkkoherra otti hartaudessa esiin myös epäillyn raiskaustapauksen.

– Nuoret olivat osin kouluissa käsitelleet asiaa. Katsoin, että on hyvä jokin sana sanoa ja ehkä tuoda myös hengellinen näkökulma, joka koulun käsittelystä puuttuu, Helomaa kertoo.

Lisäys 26.11.:

Poliisi kuuli 25.11. molempia pidätettyinä olevia epäiltyjä ja haastatteli asianomistajaa. Toisella kiinniotetulla miehellä ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä eikä hän ole ollut asianomistajan seurassa koko tapahtumapäivänä. Hänet on vapautettu. Edelleen kiinniotettuna oleva 17 -vuotias mies on kiistänyt teon.

Asianomistaja ja uhri ovat jo aikaisemmin päivällä olleet samassa seurueessa Kempeleessä ja he tuntevat toisensa jollain lailla.

Poliisi korostaa, että keskiviikkona vapautetulla miehellä ei ole mitään tekemistä tutkittavan asian kanssa.

Edellinen artikkeliKotimaan 110-vuotislehti luettavissa vapaasti näköislehtenä
Seuraava artikkeliKotimaa 110 vuotta: ”Onnea, siunausta, rohkeutta ja valoa”

Ei näytettäviä viestejä