Kaupunkilähetyksellä merkittävä rooli hyvinvointivaltion luomisessa
Ali Kulhia on selvittänyt ensi kertaa väitöskirjatasolla avioliittoneuvonnan syntyhistoriaa ja kehitysvammaisten teollisen työtoiminnan ja tuetun asumisen tuloa Suomeen. Kulhia osoittaa, että kyseiset sosiaaliset innovaatiot otettiin käyttöön Suomessa Tampereen Kaupunkilähetyksessä.
- Tämän mahdollistivat kyvykkäät asioiden eteenpäin viejät, hyvät verkostot kaupungin hallintoon ja yhdistyksen järkevä kiinteistöjen käyttö, Kulhia toteaa.
Väitöstutkimus tuo tietoa perinteisen diakoniatyön ja sota-ajan moraalitalouden kutsumustyön kehittymisestä nykyaikaiseksi sosiaalipalvelutoiminnaksi muun muassa avioliittoneuvonnan, lasten ja nuorten suojelu- ja huoltotyön, päihdetyön, vanhushuollon sekä kehitysvammatyön näkökulmasta.
Teologian lisensiaatti Ali Kulhian väitöskirja Uutta, vanhaa ja lainattua. Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalisen työn asemoituminen hyvinvointivaltion rakentumisessa vuosina 1939-1973 tarkastettiin lauantaina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Oppialaltaan Kulhian tutkimus lukeutuu Suomen ja Skandinavian kirkkohistoriaan.