Katja Kärjen juuri julkaistu romaani kertoo esikoislestadiolaisen suvun naisista

Tänään tiistaina julkaistu Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone (Bazar) kertoo pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan kolmen naisen kautta. Suku kuuluu esikoislestadiolaiseen yhteisöön. Naiset etsivät sen puristuksessa kukin omaa tietään ja tapaansa olla olemassa, kustantajan tiedotteessa kerrotaan.

”Suvun kaapeissa piilotellaan rumia luurankoja, tekoja, joita ei voi antaa anteeksi ja joista ei puhuta, mutta jotka koko ajan äänettömästi huutavat olemassaoloaan piinatessaan jokaisen mieltä. (- – -) esikoisteoksessa kuuluu vahvan ja vivahteikkaan kertojan ääni, joka herättää pohtimaan naiseutta, menneiden sukupolvien selviytymistä ja anteeksiantoa”, tiedotteessa kuvataan.

Katja Kärki, 33, on kotoisin Nurmeksesta ja koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Hän asuu perheensä kanssa Rovaniemellä.

Lestadiolaisuus on ollut viime vuosina esillä kaunokirjallisuudessa, erityisesti Pauliina Rauhalan romaaneissa Taivaslaulu ja Synninkantajat,
Essi Ihosen romaanissa Ainoa taivas sekä Juha ja Ulla Ruusuvuoren rikosromaanissa Yksi näistä pienimmistä.

Kuva: Mirva Vainio / Bazar

Lue myös:

Pauliina Rauhalan uudessa romaanissa Synninkantajat on kytkös Taivaslauluun

Tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä romaanin kirjoittanut Essi Ihonen: ”Usko on yksi ihmisten intiimeimmistä asioista”

Ruusuvuoret kirjoittivat romaanin lestadiolaisuudesta vallan välineenä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPaavi pappeuden avaamisesta naimisissa oleville miehille: ”Ennemmin luovun elämästäni”
Seuraava artikkeliRiittääkö uutiseksi, että kirkkoherra puhuu Jeesuksesta? – Käännytyskirje hämmentää Helsingin Vuosaaressa

Ei näytettäviä viestejä