Turun tuomiokirkon pitkää keskikäytävää ympäröivät korkeat pylväät, terävät holvikaaret ja lukuisat penkkirivit. Käytävän päässä pilkottaa kaikkien pyhien kappeli ja siellä kirkon nykyinen pääalttari. Monille suomalaisille näky on tuttu suurten juhlapyhien tv-jumalanpalveluksista.

Muutaman vuoden päästä näky saattaa olla hieman toisenlainen, sillä Turun Unikankareella 1300-luvulta lähtien seissyttä kivikirkkoa odottaa peruskorjaus.

Mika K T Pajunen on osallistunut hankkeen valmisteluun liturgisen konsultin roolissa. Keväällä hän luovutti Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymälle teologisen selvityksen, jossa käsitellään kirkon historiaa ja tulevan remontin suuntaviivoja.

Suomessa Pajunen on tiettävästi ammattikuntansa ainoa edustaja, mutta maailmalla kirkkotiloihin erikoistuneita konsultteja on muitakin.

– Kirkon remontti tulee yleensä vastaan vain kerran sukupolvessa mutta vaatii erityisosaamista, Pajunen sanoo.

PYHÄÄ TILAA remontoitaessa ratkaistavia kysymyksiä onkin paljon. Toisaalta on otettava huomioon arkiset käytännön asiat, esimerkiksi hissit ja vessat, toisaalta jumalanpalveluselämän tarpeet, symboliikka ja tilan historialliset arvot.

Mika K T Pajusen mukaan kirkkotilat edustavat lähtökohtaisesti pysyvyyttä. Niiden tehtävä on välittää aiempaa ymmärrystä.

– Mutta kulttuurin muutoksen täytyy saada ilmaisu myös tilallisessa todellisuudessa. Ei voi olla niin, kuten kerran luin yhdestä lausunnosta, että toiminnan on sopeuduttava tilaan. Siinä oli funktionalistien ajatus form follows function [muoto seuraa tarkoitusta] kääntynyt päälaelleen.

Turun tuomiokirkko on toki kokenut pitkän historiansa aikana monia muutoksia myös aiemmin. Niistä suurimpia olivat kirkon ensimmäisinä vuosisatoina siihen tehdyt laajennukset, katolisen kirkon muuttuminen luterilaiseksi sekä Turun palo 1827. Palo tuhosi kirkon sisätiloista lähes kaiken.

– Jopa kellot sulivat. Keski-aikaista täällä ovat lähinnä seinät, holvit ja muurit, eli muoto, mutta pinta on enimmäkseen 1800- ja 1900-luvuilta.

SEKIN TÄYTYY remontissa ottaa huomioon, että luterilaisen yhtenäiskulttuurin murruttua kirkkoihin liittyvät merkitykset ovat entistä moninaisempia. Kaikki kävijät eivät ehkä enää esimerkiksi tunnista kirkkotilan symboleita. Turun tuomiokirkossa käy myös paljon turisteja.

– Kaikki kokemusten kerrokset ovat arvokkaita ja niitä täytyy remontissa kunnioittaa. Emme voi valita yhtä normatiivista kokemusta, jonka mukaan toimia.

Liturginen konsultti voi auttaa pohtimaan, minkälaisia tulkintoja tilaan liittyy ja minkälaista teologiaa tila ilmentää.

Toinen tärkeä kysymys koskee sitä, minkälaista toimintaa tila palvelee.

Pajusen mukaan Suomen luterilaiset kirkkorakennukset palvelevat yleensä hyvin kirkon opetustehtävää. Oikeastaan niiden muoto muistuttaa usein luentosalia.

Penkeistä tuli lännen kirkoissa valtavirtaa reformaation myötä, niin myös Turun tuomiokirkkoon. Pajusen mukaan penkkeihin on koodattu seurakuntalaisten rooli.

– Jos tarkoitus on, että seurakuntalaiset istuvat paikallaan ja ovat hiljaa, niin penkit ovat hyvä ratkaisu. Jos tarkoitus on yhdessä nähdä ja kokea asioita, silloin penkit eivät voi olla ainoa ratkaisu, Pajunen sanoo.

Penkkien lisäksi tarvitaan esimerkiksi tilaa, joka mahdollistaa seurakunnan vapaamuotoisen seurustelun, ja toisaalta yksityiseen hartaudenharjoitukseen sopivaa tilaa.

Turun tuomiokirkossa näihin tarkoituksiin voitaisiin Pajusen mukaan kehittää kirkon sivukappeleita. Lisäksi hän ehdottaa, että kirkon eteiseen perustettaisiin pieni kahvio. Se toivottaisi vierailijat tervetulleiksi ja mahdollistaisi yhdessäolon jumalanpalvelusten <\n>ulkopuolella.

TUOMIOKIRKON ILMEESEEN ilmeeseen eniten vaikuttava kysymys koskee alttarin paikkaa. Selvityksessään Pajunen ehdottaa, että kirkon etuosaan keskiaikaiseen pääkuoriin tehtäisiin uusi ”kansanalttari”.

Sitä varten hän on hahmotellut kolme erilaista vaihtoehtoa: alttari voisi olla täysin irrallinen, nousta lattian alta napin painalluksella tai se voitaisiin rakentaa kiinteäksi osaksi tilaa.

Nykyisen pääalttarin Pajunen jättäisi paikoilleen, sillä monille juuri se edustaa historiallista pysyvyyttä – siitä huolimatta, että alttari siirrettiin pääkuorista nykyiseen paikkaansa vasta 1649.

– Kaikkien pyhien kappeli on oman aikansa lapsi, eikä niin kovin vanhan ajan, mutta se on silti symboli ja sitä pitää kunnioittaa, hän sanoo.

Kappelissa on remontoijille myös eräänlainen varoittava esimerkki. 1800-luvun puolivälissä sen seinille maalattiin freskoja, joista yhdessä Mikael Agricola ojentaa suomenkielistä Raamattua kuningas Kustaa Vaasalle ja toisessa piispa Henrik kastaa suomalaisia Kupittaalla. Nämä Suomen historian fiktiivisiä merkkihetkiä kuvaavat teokset eivät ole kestäneet aikaa kovin hyvin.

– Ne ovat esimerkki siitä, että ihmisten maku muuttuu nopeasti, Pajunen toteaa.

Hän kehottaakin välttämään remontissa sellaisia muutoksia, joita ei voida tarvittaessa palauttaa.

– Yhtäältä meidän täytyy antaa parasta, mitä meillä on, ja siinä mielessä olla rohkea. Toisaalta pitää olla suhteellisuudentajua ja ymmärtää, että olemme oman aikamme lapsia ja sokeita joillekin asioille.

TÄRKEIN KYSYMYS ennen mitä tahansa remonttia on tietysti suuruusluokka. Tilojen kehittäminen on kallista. Seurakunnilla on myös paljon kiinteistöjä, joista osasta on välttämätöntä luopua.

– Niukkenevien resurssien kirkossa täytyy tehdä valintoja. Kun jostain luovutaan, toisaalle pitää satsata, jotta voimme hallitusti kasvaa pienemmäksi, Pajunen <\n>sanoo.

– Turun tuomiokirkko on Turun ja ehkä koko Suomen ykköskohde. Aika paljon saa vettä virrata Aurajoessa, että tästä luovuttaisiin.

Kirkkotilojen kehittämisen puolesta puhuu sekin, että Pajusen mukaan käynnissä on tilojen merkitystä korostava kulttuurin murros, ”tilallinen käänne”. Sillä Pajunen tarkoittaa, että kielen neutraalia luonnetta on alettu kyseenalaistaa ja samalla keholliselle kokemukselle annetaan aiempaa enemmän painoarvoa.

Tuomiokirkon peruskorjauksen alustava budjetti on 20 miljoonaa euroa. Siitä seurakuntayhtymä toivoo saavansa ulkopuolista rahoitusta kahdeksan miljoonaa. Valtio on luvannut neljä miljoonaa.

Suhde on kääntynyt päälaelleen sitten tuomiokirkon edellisen peruskorjauksen 1970-luvulla. Siitä valtio maksoi valtaosan. Seurakunnan kannettavaksi jäi runsas neljännes kuluista. Kun kirkko kerran maksaa suurimman osan, täytyykö remontissa todella ottaa huomioon myös satunnaisten vierailijoiden tarpeet?

Mika K T Pajusen mielestä kirkon missiota ja kulttuuriperinnöstä huolehtimista ei pidä asettaa vastakkain. Arvokkaiden rakennusten ylläpito on tapa pitää esillä kirkon sanomaa Jumalan rakkaudesta.

– Kirkosta täytyy tehdä sellainen, että sen huomassa turisteista tulee pyhiinvaeltajia.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!