Kalevi Lehtinen oli tunnettu julistaja kirkon marginaalissa

lehtinen_kalevi_420

Kalevi Lehtinen oli kansainvälisesti ehkä tunnetuin suomalainen sananjulistaja. Toisaalla hän oli luterilaisen kirkon näkökulmasta marginaalissa. Kotimaa24 kysyi kolmelta kirkon vaikuttajalta näkemyksiä eilen kuolleesta Kalevi Lehtisestä.

– Kalevi Lehtinen oli kansainvälisesti varmaan tunnetuin suomalainen evankelista, arvioi kirkon lähetysteologi Timo Vasko.

Vasko myös painottaa Lehtisen merkitystä 1960-luvulla jolloin evankelioiva opiskelijatyö rantautui amerikantulijaisena Suomeen.

– Lehtinen oli monien tahojen hyväksymä ja erilaiset taustayhteisöt kutsuivat häntä tilaisuuksiinsa. Se johtui varmasti siitä, että hän ei julistuksessaan puuttunut niin sanottuihin kehällisiin asioihin tai takertunut rönsyihin, vaan pitäytyi evankeliumin keskiössä. Lehtinen jaksoi pitää perusasioita esillä uudelleen ja uudelleen aina yhtä innostuen.

Vaskon mukaan Lehtinen oli myös julistajana hyvin suomalainen, rauhallinen ja sisäisesti tasapainoinen, eikä hän käyttäytynyt monien amerikkalaisten suurieleisten evankelistojen tavoin.

Mies marginaalissa

Sana-lehden päätoimittaja Hannu Nyman hyväksyy Kotimaa24:n tarjoaman arvion, että Kalevi Lehtinen edusti senkaltaista kristillisyyttä, joka ei suomalaisessa seurakuntaelämässä kosketa suuria joukkoja.

– Mutta maailmanlaajuisesti evankelioiva kristillisyys koskettaa suuria joukkoja. Jos suomalainen luterilaisuus asetetaan keskiöön, niin siitä katsottuna Lehtinen oli marginaalissa. Mutta suuremmassa kuvassa meidän luterilaisuuteemme on marginaalissa, Hannu Nyman muistuttaa.

Nyman arvioi, että Kalevi Lehtisellä oli runsaasti ”opetuslapsia”, joista useimmat ovat järjestöjen palveluksessa.

– Kalevi Lehtinen ei kuitenkaan väheksynyt seurakuntaa, vaan ajatteli, että hänen kutsumuksensa on olla evankelista, jonka työn tuloksena ihmiset löytävät uskon lahjan, ja siitä he hakeutuvat omiin seurakuntiinsa.

– Kalevi Lehtinen oli tunnettu kirkonmies, mutta koskaan häntä ei esitetty mukaan piispanvaaliin. Tämä kuvastaa hyvin hänen asemaassa. Hän puhutteli ihmisiä, ei kirkon johtoa, Nyman sanoo.

Nyman muistuttaa, että harva Suomessa edes ymmärsi kuinka laajaa Lehtisen toiminta oli Venäjällä kun maan rajat avautuivat 1990-luvun alussa.

Uskon esikuva

– Kalevi Lehtinen oli minulle myös rakas hengellinen isä, yksi uskon esikuva, sanoo Suomen Evankelisluterilaisen Opiskelija- ja Koululaislähetyksen pääsihteeri Jussi Miettinen. Hän teki yhteistyötä Lehtisen kanssa aina 1990-luvun alusta lähtien. Lehtinen oli myös mukana valmistelemassa OPKO:n uutta tavoittavan työn strategiaa.

– Kalevi Lehtinen puhui aina Jeesuksesta ja rististä, mutta osasi käyttää uusia ja nerokkaan oivaltavia ilmaisuja. Hän tuli puheissaan lähelle riippumatta siitä oliko kuulija nuori tai vanha. Hänellä oli kyky saada tavallinen ihminen tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja armoa tarvitsevaksi.

Miettinen arvioi, että Lehtinen oli sama Kalevi riippumatta siitä puhuiko hän ulkomailla kymmenille tuhansille vai Suomessa pienelle koululaisjoukolle.

– Jokainen on oman aikansa tuote. Lehtisen aikaan tulivat isot missiot, joiden rinnalle on viime vuosina tullut uusia työmuotoja. Lehtinen oli itsekriittinen kaikkia evankelioimismenetelmiä kohtaan ja valmis kokeilemaan uutta. Erityisesti hän puhui ystäväevankelioimisen puolesta.

Miettisen mukaan Suomen kirkossa on nyt Kalevi Lehtisen mentävä aukko.

Lue Kalevi Lehtinen kuoli eilen Saksassa

Edellinen artikkeliKalevi Lehtinen kuoli eilen Saksassa
Seuraava artikkeliIrlanti suunnittelee rippisalaisuuden murtamista hyväksikäyttötapauksissa

Ei näytettäviä viestejä