Kaksi hiippakuntaa ohjeistaa viettämään ehtoollista isoissa kirkoissa lohkoittain urheilukilpailujen tapaan

Kuopion tuomiokirkon piirustukset laati Pehr W. Palmroth vuonna 1795. Kirkko vihittiin käyttöön 1816. Kirkko on Kuopion hiippakunnan pääkirkko. Kivikirkko on tasavartinen ristikirkko ja edustaa 1800-luvun alun uusklassismia.

Yhteisen ehtoollisen kaipuu on nostanut päätään seurakunnissa ympäri Suomen. Yhtenä ratkaisuna ehtoolliseen viettämiseen kirkossa pohditaan nyt niin sanottua sektorimallia.

Ideana on, että ihmiset istuisivat messussa kirkon eri sektoreissa. Ehtoollinenkin jaettaisiin sektoreittain eli ihmiset eivät kohtaisi fyysisesti edes mennessään samaan ehtoollispöytään.

– Siellä, missä kirkot ovat suuria, voidaan soveltaa messussa tilan lohkomista samaan tapaan kuin kesällä urheilutapahtumissa, sanoo Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.

– Neuvotteluissa aluehallintovirasto on suhtautunut asiaan ymmärtävästi.

Jolkkonen ottaa esimerkiksi hiippakuntaansa kuuluvan Leppävirran kirkon, johon mahtuu 2 200 ihmistä.

– Jos isossa ristikirkossa kirkkotila jaetaan neljään eri sektoriin pohjaratkaisun mukaisesti, voitaisiin messuun ottaa paikallisten rajoitusten mukaisen 20 henkilön sijaan 60–80 henkilöä ja turvavälit pysyisivät silti reiluina.

Toinen vaihtoehto on lisätä pienimuotoisesti vietettyjen ehtoollisten määrää.

– Käymme piispojen kanssa säännöllisesti keskusteluja koronatilanteesta ja olemme puhuneet myös kasvavasta paineesta saada ehtoollista poikkeusoloissa, Jolkkonen kertoo.

Eri hiippakuntiin erilaisia suosituksia – ”Ehtoollinen antaa voimaa pitkittyneessä stressissä”

Eri hiippakunnissa on annettu ja annetaan ehtoollisella käymisen helpottamiseksi nyt erilaisia suosituksia.

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo on ohjeistanut hiippakuntansa kirkkoherroja asiasta reilu viikko sitten. Hänen hiippakuntansa alueella on voimassa kymmenen hengen kokoontumisrajoitus. Repo pitää parhaana käytäntöä, jossa heti nettiin striimatun jumalanpalveluksen jälkeen tarjotaan mahdollisuus tulla samaan kirkkoon ottamaan vastaan ehtoollinen.

Kutsu esitetään striimauksen aikana. Näin ne, jotka osallistuvat netissä messun johdanto-osaan ja sanaosaan, valmistautuvat hengellisesti käymään myös ehtoollisella.

Jari Jolkkonen arvioi, että Tampereen hiippakunnan malli ei sovi parhaalla tavalla pitkien etäisyyksien maaseutualueille. Niillä sektorimalli toimii paremmin.

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen antoi jo aiemmin sektorimallin mahdollistavan ohjeen, ja Jari Jolkkonen ohjeisti Kuopion hiippakunnan kirkkoherroja samoin viime perjantaina.

Jolkkonen kertoo, että piispat pitävät tärkeänä edetä asioissa terveysturvallisuus edellä ja tiiviissä yhteistyössä alueiden viranomaisten kanssa.

– Ihmisiä ei kuitenkaan saa jättää yksin, ja ehtoollisen kaipaukseen on vastattava. Yhteinen rukous ja ehtoollinen antavat voimaa pitkittyneessä stressissä ja tuovat turvallisuutta.

Perjantaina 29.1. ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä esitellään viisi erilaista tapaa saada ehtoollinen turvallisesti koronatilanne huomioiden. Voit tilata näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKansanedustaja Hussein al-Taee ei saa syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: MTK:n oikeustoimet ja kolumnin poistaminen Kirkko ja kaupungista ovat liioittelua

Ei näytettäviä viestejä