Juutalaisryhmät huolissaan Vatikaanin ja SSPX:n lähentymisestä

Juutalaisryhmät ovat huolissaan Vatikaanin ja traditionalistisen Pyhän Pius X:n veljeskunnan, SSPX:n, lähentymisestä. Vatikaani on vaatinut veljeskuntaa hyväksymään osan Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen asiakirjoista ehtona sille, että veljeskunta otettaisiin takaisin katolisen kirkon yhteyteen. Vatikaanin ehdottamasta sopimuksesta ei ole kerrottu yksityiskohtia julkisuuteen.

Juutalaisryhmät pelkäävät, että SSPX:n ei tarvitse hyväksyä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen Kristuksen kärsimystä ja juutalaisten syyllisyyttä käsittelevää  Nostra Aetate -asiakirjaa. Sen mukaan Kristuksen kärsimystä ei voida pitää kaikkien juutalaisten, ei silloin eläneiden eikä nykyisten, syynä. Juutalaisjärjestöjen huolta on lisännyt SSPX:n johtajan viime aikojen lausunnot, kertoo Catholic World News.

- Kuinka kukaan voi ajatella, että Jumala olisi tyytyväinen juutalaisiin, jotka ovat uskollisia Jumalan pojan ristiinnaulinneille isilleen, totesi SSPX:n Ranskan johtaja viime viikolla.

Juutalaisjärjestö Anti-Defamation League pitää juutalaisvastaisuudestaan tunnetun SSPX:n lähentymistä katoliseen kirkkoon mahdottomana mikäli järjestö saa edelleen jatkaa antisemitistisellä linjallaan.

- Olemme kuitenkin luottavaisia sen suhteen, että paavi Benedictus XVI vaatii edelleen SSPX:ää hyväksymään kirkon myönteisen opetuksen juutalaisista ja juutalaisuudesta ennen kuin järjestö otetaan takaisin kirkon yhteyteen, sanoi Anti-Defamation Leaguen johtaja Abraham Foxman.

Lue myös: Vatikaani ja kohujärjestö SSPX neuvottelevat lähentymisestä