Tässä jutussa ei puhuta teatterimies Jussi Parviaisen elämästä sellaisena kuin se on viime vuosina näyttäytynyt lehtien skandaalinkäryisissä lööpeissä. Nyt on puhe hengellisestä tiestä.
Se tehdään hetkittäin näkyväksi myös Maria Roihan kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Jussi Parviainen – Jumalan rakastaja. Sen painopiste on Parviaisen näytelmissä ja suhteessa Joukko Turkkaan. Kirjan alaotsikko on sama kuin hänen läpimurtonäytelmänsä vuodelta 1984.
Parviaisen tuotantoa 1980-luvulta lähtien aina näihin päiviin asti seurannut löytää hengellistä etsintää, kyselyä, uhoa ja rimpuilua erityisesti hänen draamoissaan. Monet niiden nimistäkin viittaavat aihepiiriin: Saatana, Raamattu, Valtakunta, Sielunelämää, Suojelusenkeli, Pimeyden rakenne ja Armo.
Vaikutteita Jehovan todistajilta, Raamattuopistolta ja herännäisyydestä
Jussi Parvinen syntyi ja kasvoi Kuhmossa.
– Perheeni ei ollut mitenkään uskonnollinen. Isä tunsi Raamattua ja iltarukouskin luettiin. Ollessani alta kymmenen, meillä alkoi käydä Jehovan todistajia. Kiinnostuin heistä ja heidän opetuksestaan, hän kertoo helsinkiläisessä kantakahvilassaan, joka sattumalta sijaitsee samassa kiinteistössä kuin heränneiden seuratupa.
Parviainen kulki lapsena Jehovan todistajien tilaisuuksissa, mutta menetti kiinnostuksensa heihin 13-vuotiaana. Silloin hän osallistui Suomen Raamattuopiston leirille Vuokatissa ja kävi myöhemmin siellä myös rippikoulunsa. Riparin jälkeen hän oli mukana oman seurakuntansa nuorisotoiminnassa muun muassa isosena. Herännäisyyskin tuli tutuksi.
Lukion Parviainen suoritti loppuun Mieslahden kristillisessä kansankorkeakoulussa, jonka aikana hän sai ensimmäisen vahvan kosketuksensa teatteriin. Opistolla tehtiin Lauri Kokkosen näytelmä Viimeiset kiusaukset – jonka pohjalta Joonas Kokkonen teki samannimisen menestysoopperansa.
Angstia, fiktiota ja intohimoa
Jussi Parviainen esitti Paavo Ruotsalaisen rooliin. Näytelmää kierrettiin esittämässä eri puolilla Suomea.
– Olihan rooli 17–18-vuotiaalle iso ja merkittävä. Paavo Ruotsalaisen angsti oli kova.
Angsti eli ahdistus on ollut myös Jussi Parviaisen luoman näyttämöminän, Juska Paarman, keskeinen ominaisuus. Ylimaallisiin mittoihin kasvava ahdistus.
Parviainen sanoo, että seppä Högmanin sana Paavolle ”yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisällinen tunteminen”, muodostui hänelle fundamentiksi myös teatterikoulussa. Toisin sanoen, jos ei tee täysillä eli sisäistä tekemisen syvintä ideaa, ei tekemisellä ole merkitystä.
Seppä Högmanin oivalluksen samastaminen teatteriin kiteyttää Jussi Parviaisen elämänfilosofiaa laajemminkin. Lepsuilemalla ei tule mitään. Ei teatterissa eikä hengellisessä elämässä. Ei edes omassa elämässä.
Parviaisen näkemystä elämästä yleensä ja hengellisestä elämästä kuvaa fiktion käsite. Siis se, että elämä on jotenkin sepitteellistä. Uskonto on oma maailmansa, jossa on omat draaman lakinsa.
– Jos maailmassa ei olisi fiktiota, ei olisi paljon mitään. Kun sanotaan, että on Kristus sydämessä, se tarkoittaa että syntyy suojaava kehä, Kristus-yhteys. Lapselle sanotaan, että ollaan Jumalan kämmenellä, mutta aikuisten täytyy löytää kielikuvalle oma vastine, tai muuten yhteys ei synny.
Jeesus teki näkymättömän näkyväksi
Liikkuminen Jehovan todistajien parissa teki Jussi Parviaiselle tutuksi Vanhan testamentin. Siellä häntä puhutteli erityisesti kuningas Daavid ja hänen tarinansa.
– Vanhan käännöksen mukaan hän oli ”mies jossa ei virhettä ollut”. Daavidin elämästä löytyy myös väkivaltaa ja nöyryytystä.
Jumalan rakastajan päähenkilö Juska Paarma haluaa tulla Michelangelon Daavid-patsaan kaltaiseksi.
Daavidin lisäksi toinen keskeinen Raamatun hahmo Jussi Parviaiselle on luonnollisesti Jeesus.
– Jeesus ei ole roolihenkilö vaan elävä ihminen. Tämän vuoksi on outoa että esimerkiksi Via Crucis -pääsiäisnäytelmässä Jeesusta voi esittää vaikka nainen. Hän voi toki siteerata Jeesusta, mutta ei esittää, sillä läsnäolo ei ole esittämistä.
Parviainen tarkoittaa, että jos Jeesus oli ihminen ja Jumala samalla kertaa, hän oli ihminen miehenä, ei ihmisen ideana.
– Jeesuksen erityisyys ei ole hänen eettinen sanomansa, vaan se, että hän teki näkymättömän näkyväksi. Hänen karismansa oli transsendenssin, tuonpuoleisen, tuominen tämänpuoleiseksi.
Ortodoksina Tuomasmessussa – ”En tee tarkka rajaa kirkkokuntien välillä”
Jussi Parviaisen hengelliselle tielle kuuluvat myös tutustumisretket parapsykologiaan, spiritualismiin ja ruusuristiläisyyteen.
– Hengentieteen opeissa Jeesus nähdään usein vain yhtenä viisauden opettajana, mikä on minusta kummallista. Jeesus on kiistatta maailmanhistorian merkittävin henkilö. Kun hän sanoi, että tulee takaisin, miljoonat myös odottavat häntä yhä vielä.
Jussi Parviainen liittyi ortodoksiseen kirkkoon 2000-luvun alussa.
– Liittyminen oli aika lyhyt prosessi. Minua kiehtoi erityisesti spiritualisaatio, hengellisyyden läpäisevyys kaikessa. Ortodoksisuudessa asiat eivät ratkea vasta kuolemassa vaan ovat läsnä tässä ja nyt.
Parvinen tunnustaa, ettei ole nykyisin kovin aktiivinen ortodoksisen seurakunnan toiminnassa, mutta osallistuu silloin tällöin palveluksiin. Sen sijaan hän on ajoittain käynyt Tuomasmessussa ahkerasti.
– En tee tarkka rajaa kirkkokuntien välillä.
Jukka Leppilammen perustama taitelijoiden rukouspiiri on tullut Parviaiselle myös tärkeäksi.
Tekeillä näytelmä Jeesuksen menetystarinasta
Jos on viimeisen kymmenen vuoden aikana puhunut vähääkään pitempään Jussi Parvisen kanssa, on esille tullut Jeesuksen menestystarina.
Elämäkerran mukaan ajatus Jeesuksen menestystarinasta sai alkunsa Pitäjänmäen seurakunnan nykyisen kirkkoherran Arto Antturin kanssa käydyistä keskusteluista. Parviainen sanoo, että ajatus on vieläkin vanhempaa perua.
Jeesuksen menestystarina on näytelmä, jota Parviainen kirjoittaa. Hänen elämäntyönsä tiivistelmä, kuten hän itse ajattelee. Se Suuri Näytelmä. Hän on tehnyt siitä jo ainakin kolme versiosta, jotka hänen mukaansa voitaisiin esittää. Kukaan teatterijohtaja ei ole vielä lämmennyt ajatukselle.
Näytelmän vimmattu kirjoittaminen on samalla matka tutkimaan Jeesusta. Parviainen sanoo kokeilleensa hypnoosia, jotta voisi sen aikana eläytyä Jeesuksen kuolemaan ja käyntiin kuolleiden valtakunnassa.
– Haen sellaista ilmaisua, jossa tuonpuoleinen on aistittavissa läsnäolevana näyttämöllä.
Ajatus tuonpuoleisen tekemisestä aistittavaksi ei Parviaiselle ole erikoisuuden tavoittelua vaan todellisuuden luonteeseen kuuluva mahdollisuus. Elämäkerrassaan hän sanoo, että todellisia asioita on vähän ja että enimmät asiat ovat pelkoja, fantasioita tai värittyneitä muistoja.
”Ehkä se, että loputtomasti etsii, on pakenemista”
Puhe tämän ja tuonpuoleisen ylittämisestä ovat Parviaiselle rajarikos. Se toistuu käsitteenä hänen elämäkerrassaan monissa kohdin. Ihminen ylittää rajoja niin uskonnossa, seksuaalisuudessa kuin identiteetissäänkin.
Jussi Parviaista voisi luonnehtia etsijäksi, jolle uskonto on suorastaan riivajainen. Mutta entä jos asetelman kääntää päälaelleen?
Pakenetko Jumalaa, Jussi Parvinen?
– Pystyn kyllä samastumaan tuohon näkökulmaan. Ehkä se, että loputtomasti etsii, on oikeastaan pakenemista. Ehkä kirjoittaminenkin on miellyttävää pakenemista. Ehkä minun tavassani yrittää hahmottaa Kristuksen merkitys on virheitä, joita en näe.
Kuka?
Näytelmäkirjailija, dramaturgi, ohjaaja, tuottaja Jussi Parviainen
Ikä: 62
Kotoisin: Syntynyt Kuhmossa, asuu Helsingissä
Tehdyt työt: Teatteria, elokuvia ja runsaasti tv-viihdettä, esitysten tuottamista
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä