Jugendlinnaan Nurmijärvelle kaavaillaan pakanallista elämys­keskusta – Tutkija: Pakanallisten järjestöjen resurssit ovat pieniä

Pitkään tyhjillään olleelle Röykän sairaalan alueelle Nurmijärvellä on suunnitteilla ”pakanallinen elämyskeskus”. Hankkeen takana on kaksi yrittäjää, Nina Sulkanen ja Elina Sjöblom.

Alueen päärakennus on arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelema jugendlinna vuodelta 1903. Aikaisemmin se on toiminut keuhkotautiparantolana ja psykiatrisena sairaalana sekä lyhyen aikaa vastaanottokeskuksena. Viime vuodet se on kuitenkin ollut pääasiassa tyhjillään.

Kaikkiaan alueella on 17 rakennusta, joiden ikä ja kunto vaihtelee. Alueen omistaa Helsingin kaupunki, joka on yrittänyt myydä sitä myös aikaisemmin tuloksetta.

Sulkasen ja Sjöblomin tavoitteena on ostaa alue kaupungilta ja perustaa sinne erilaisten pakanallisten yhteisöjen ja yritysten yhteenliittymä. Pakanallisuus tai uuspakanallisuus viittaa laajaan joukkoon erilaisia liikkeitä, kuten wiccalaisuus, suomenusko ja shamanismi.

Erilaisten yhteisöjen tilojen lisäksi yrittäjät toivovat, että alueella voisi toimia ainakin ravintola, majoitustiloja, länsimaista lääketiedettä ja vaihtoehtohoitoja yhdistävä klinikka, pakanallinen kauppa ja etätyöpisteitä.

Ulkotiloihin on suunnitteilla nuotiopaikkoja, viikinkileiri sekä lääke- ja magiayrttitarha. Alueella voitaisiin järjestää myös erilaisia tapahtumia.

Yrittäjäkaksikon ehtona alueen toimijoille on, että ne tulevat toimeen muiden alueen käyttäjien kanssa.

– Meillä on tiiviitä yhteisöjä, joiden toimintaa määrittelevät heidän omat sääntönsä. Samaan aikaan pitää hyväksyä, että muut tekevät alueella omia juttujaan, Nina Sulkanen sanoo.

– Erään määritelmän mukaan kaikki, jotka eivät edusta valtauskontoa, ovat pakanoita. Toisaalta kyllä kristittykin voi olla pakana. Emme sulje sitäkään pois.

Elina Sjöblom ja Nina Sulkanen sekä Lettovilla-niminen rakennus.

Osa rahoituksesta tarkoitus kerätä joukkorahoituskampanjalla

Hankkeen rahoittamiseksi Nina Sulkanen ja Elina Sjöblom ovat perustaneet joukkorahoituskampanjan. Keräystavoitteena on vähintään 350 000 euroa.

Toteutuessaan summa olisi suurin koskaan Suomessa vastikepohjaisella joukkorahoituksella kerätty. Sen lisäksi tarvittaneen kuitenkin myös muuta rahoitusta. Parhaillaan kaksikko käy neuvotteluja mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

– Tässä kohdassa emme vielä tiedä, minkäkokoisen tarjouksen teemme. Kiinteistöä varten perustetaan osakeyhtiö, Sulkanen sanoo.

Tavoitteena on, että myöhemmin kaupallinen toiminta kattaisi kiinteistöjen käyttöön ja huoltoon liittyvät kulut. Viime vuodet tyhjillään olleet rakennukset vaativat remontteja, joita on tarkoitus tehdä vähitellen kymmenen seuraavan vuoden kuluessa.

Päärakennuksen punainen sali.

Suomessa on arviolta tuhat uuspakanallisuuden harjoittajaa

Pakanoiden määrästä Suomessa ei ole tarkkaa tilastoa. Uusiin uskonnollisiin yhteisöihin perehtynyt tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg Kirkon tutkimus ja koulutus -yksiköstä arvioi, että kokonaisuudessaan uuspakanuuden kentällä liikkuu mahdollisesti noin tuhat henkilöä. Sohlbergin mukaan aktiivisia pakanallisia yhteisöjä on kymmenkunta, ja niissä toimii kaikkiaan joitain satoja ihmisiä. Heidän lisäkseen on yksittäisiä harjoittajia, jotka eivät kuulu mihinkään yhteisöön.

– Pakanallisten järjestöjen resurssit ovat hyvin pieniä. Yhdistykset eivät pysty näin isoon hankkeeseen juurikaan panostamaan. Hanke ei voi rakentua pakanakentän ydinjoukon ympärille, Sohlberg sanoo.

Hän kuitenkin pohtii, että pakanallinen elämyskeskus saattaisi kiinnostaa myös uushenkisyyden kentällä toimivia tai kulttuuriperinteistä, myyteistä ja historiasta kiinnostuneita ihmisiä.

Sohlberg kiinnostuu kuullessaan Nina Sulkasen ajatuksesta, että myös kristitty voi olla pakana. Hän kertoo törmänneensä viime vuosina maailmalla uutena ilmiönä kristopakanallisuuteen, joka yhdistää elementtejä pakanallisuudesta ja kristinuskosta.

Suuntaus on Sohlbergin mukaan kiistanalainen myös pakanakentän sisällä. Historiallisesti kristinuskon ja pakanallisuuden välillä on ollut jännite.

– Varmasti sellaisia ihmisiä on, jotka eivät näe siinä ristiriitaa. Ihmiset hakevat omaan vakaumukseensa elementtejä eri perinteistä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Jugendlinnaan Nurmijärvelle kaavaillaan pakanallista elämyskeskusta – Tutkija: Pakanallisten järjestöjen resurssit ovat pieniä

Edellinen artikkeliLapuan hiippa­kunnassa rovastin arvonimi neljälle papille
Seuraava artikkeli”Jatko-opinnoista stressataan jo yläkoulussa, ja se on sairasta” – Nuorten uupumuksen taustalla on suuri joukko muutoksia arjessa ja yhteiskunnassa

Ei näytettäviä viestejä