Jorma Hentilä: Piispainkokous ja Kirkkohallitus ovat kuin kaksipäinen kotka

Seurakunnan luottamushenkilö ja Seta ry:n entinen puheenjohtaja Jorma Hentilä sanoo Kotimaan (26.2.) haastattelussa, että haluaisi ravistella kirkon hallintoa kunnolla.

– Mutta kun siinä on tämä pappeus, jonka katsotaan olevan jotakin erityistä. Siitä seuraa esimerkiksi sellainen ongelma, että seurakunnassa kirkkoherra valmistelee, esittelee, päättää ja rankaisee. Tai että piispat ilman muuta ja vaaleilla valitsematta ovat kirkolliskokouksen jäseniä, Hentilä sanoo.

Piispainkokous ja Kirkkohallitus ovat Hentilän mukaan kuin kaksipäinen kotka, joka koukkii vuoroin sinne ja vuoroin tänne asian mukaan.

– On sattumanvaraista, kumman sana milloinkin painaa eniten.

Avioliittokysymys jakaa kirkkoa. Vaikka konkreettinen asia ratkaistaisiin, syvä eriävä näkemys jää olemaan, arvioi Hentilä.

Yksimielisyys onkin Hentilän mukaan saavuttamaton päämäärä.

– Parempi vaihtoehto olisi löytää yhteys erilaisuudessa. Se on kirkon ainoa vaihtoehto.

Kaisa Raittilan tekemässä haastattelussa Jorma Hentilä kertoo elämänvaiheistaan ja kirkkosuhteensa kehittymisestä. Näköislehden voi tilata täältä.

Edellinen artikkeliMalmin kirkkoherra Heikki Arikka siirtyy Helsingistä diakoniapalvelujen toimitusjohtajaksi Poriin
Seuraava artikkeliKolumni: Näkymätön kirkon jäsen on tärkeä

Ei näytettäviä viestejä