Jeesuksen ja joulupukin ihonväri rasismikohun keskiössä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa heräsi joulun alla väittely joulupukin ihonväristä. Kohu sai alkunsa verkkolehti Slaten blogista, jossa Aisha Harris kirjoittaa kaikkialla esiintyneen valkoihoisen joulupukin aiheuttaneen hänelle lapsena ulkopuolisuuden tunnetta. Humoristinen blogiteksti ehdottaa, että joulun sekulaariksi päähenkilöksi valittaisiin mieluummin sympaattinen pingviini.

Fox Newsin toimittaja Megyn Kelly käsitteli aihetta suositussa ohjelmassaan ja väitti joulupukin olevan valkoihoinen.

– Ja tiedoksi, lapset, joulupukki vain on valkoinen, Kelly sanoi ohjelmassa.

Kun ohjelman vieras puolusti blogitekstiä, Megyn Kelly jatkoi toteamalla, että myös Jeesus oli valkoihoinen.

– Asioiden ei tarvitse muuttua vain siksi, että ne tuntuvat epämukavalta. Jeesuskin oli valkoinen. Hän oli historiallinen henkilö – kuten joulupukkikin, lapset, Kelly sanoi.

Kriitikot ovatkin muistuttaneet Kellyä siitä, että toisin kuin Jeesus, joulupukki ei ole historiallinen henkilö. Myös Aisha Harris totesi vastineeksi kirjoittamassan blogissa, ettei nykyajan joulupukkia voida pitää saman henkilönä kuin esikuvaansa Pyhää Nikolaosta.

Asiasta on kirjoittanut muun muassa Yahoo News.