Imatran kirkkoherraksi väitöstutkija Mari Parkkinen – ”Mysteeri pitää säilyttää, mutta se ei estä käyttämästä nykykieltä”

Imatran kirkkoherraksi valittu Mari Parkkinen, väitöstutkija Itä-Suomen yliopistossa. Kuva: Heidi Kvist, Imatran seurakunta, vapaa käyttöoikeus/ pressikuva

Haluan olla helposti lähestyttävä ja läsnä ihmisten arjessa, sanoo Imatran uudeksi kirkkoherraksi eilen keskiviikkona valittu TM Mari Parkkinen.

– Seurakunta ja evankelis-luterilainen kirkko ovat minulle rakkaita, ja haluan kantaa korteni kekoon niiden rakentamisessa ja uudistamisessa.

Parkkisen mukaan kirkko on vetäytynyt liian kauas seinien sisään ja piiloon, etäälle ihmisten arkisesta hengellisyydestä.

– Ihmisten hengellinen nälkä ei ole kadonnut minnekään, mutta emme vaan osaa enää kertoa heille kristinuskon aarteista kielellä, jota he ymmärtäisivät. Mysteeri pitää säilyttää, mutta se ei estä käyttämästä nykykieltä.

– Globalisoituneen maailman nuoret aikuiset haastavat kirkkoa monin kysymyksin, ja meidän pitää olla valmiita vastaamaan niihin rohkeasti, Parkkinen sanoo.

Parkkinen arvostaa kirkon monimuotoisuutta ja sen erilaisia hengellisiä perinteitä. Hän toivoo moninaisuuden tulevan yhä näkyvämmäksi kaikille suomalaisille.

Väitöskirja käsittelee palestiinalaiskristittyjen hengellistä elämää

Imatran seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi uuden kirkkoherran äänestyksen jälkeen. Parkkinen sai 20 ääntä ja toisena ehdokkaana ollut Leena Haakana neljä ääntä.

Mari Parkkinen (s.1971) on taustaltaan radiotoimittaja. Pappisvihkimyksen hän sai vuonna 2010 Imatran seurakuntaan. Vuosina 2011–2014 hän työskenteli pappina Mikkelissä, kunnes lähti Suomen Lähetysseuran lähettämänä lähetystyöhön Israeliin ja Palestiinaan vuosiksi 2014–2017.

Parkkinen on toiminut tutkijana Itä-Suomen yliopistossa 2016–2020. Mikkelin vs. seurakuntapastorina hän toimi 14.4.2021 saakka.

Parkkinen väittelee syksyllä Itä-Suomen yliopistossa teologian tohtoriksi. Väitöskirja käsittelee palestiinalaiskristittyjen hengellistä elämää jatkuvan konfliktin keskellä.

– Tutkin esimerkiksi sitä, miten usko siirtyy sukupolvelta toiselle alueella, jossa vaikuttaa 13 eri perinteistä kirkkokuntaa, joista samassa perheessä voi olla edustettuna useita.

Imatran uuden kirkkoherran virkaanasettamismessua vietetään 17.10.21. Mari Parkkinen seuraa virassa kirkkoherran tehtävästään Imatran seurakunnan kappalaiseksi siirtyvää Arto Marttista.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKari Kuulan kolumnin kanteluista ei jatkotoimia – Espoon kapitulin mukaan keskustelu tehotuotannon globaaleista ongelmista on tärkeää
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä ovat paneelissa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä