IL:n blogisti väittää uskonliikkeen painostaneen lehteä

A-klinikkasäätiön entinen viestintäjohtaja Teuvo Peltoniemi väittää Iltalehden blogissaan, että vanhoillislestadiolaisen yhteisön johto olisi tiennyt vuosikymmenet yhteisön sisällä tapahtuneista insestitapauksista. Hän pitää osoituksena tästä 1980-luvulla julkaistua haastatteluaan Pirkka-lehdessä ja väittää, että lehti joutui tuolloin liikkeen painostamaksi.

Peltoniemi kertoo tuolloin keränneensä aineistoa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevään kirjaan. Hän antoi Pirkalle haastattelun, jossa hän sivuhuomiona viittasi insestiin lestadiolaisten keskuudessa. Pirkan tuolloinen päätoimittaja oli Peltoniemen mukaan soittanut hänelle joitakin päiviä haastattelun julkaisemisesta ja kertonut, että jutun johdosta lestadiolaiset uhkaavat K-kauppoja boikotilla. Peltoniemi sai myös itse uhkauksia. Seuraavassa Pirkassa haastattelua pyydettiin anteeksi. Peltoniemi tulkitsee boikottiuhan viitanneen salaisuuden varjelemiseen lestadiolaisliikkeessä.

Kotimaa24:lle Peltoniemi sanoo kirjoittaneensa blogipostaukseensa kaiken asiasta tietämänsä. Muista kertomansa Pirkan kaltaisista tapauksista hän ei tiedä.

Lapin Kansan päätoimittaja: Ei ole painostettu

Vahvoilla lestadiolaisalueilla vaikuttavan Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja Antti Kokkonen ei tunnista Peltoniemen väitettä ainakaan omasta tämänhetkisestä työstään käsin. Hänen aikanaan lehteä ei ole lähestytty herätysliikkeestä sen enempää ilmoitusmyyntiin kuin tilauksiinkaan liittyvillä painostuskeinoilla. Kokkonen on toiminut päätoimittajana 2,5 vuotta. Tätä ennen hän työskenteli Kalevassa 10 vuotta muun muassa toimituspäällikkönä ja myös tuolloin sai tehdä työtään rauhassa.

– Ja vaikka ei olisi saanutkaan, sillä ei olisi vaikutusta siihen mitä lehdessä lukee.

Lestadiolaisia edustava Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys on hiljattain tehnyt sisäisen selvityksen liikkeen piirissä ilmenneistä hyväksikäyttötapauksissa pahoitellen, ettei niitä ole osattu hoitaa oikein. Peltoniemikin kertoi tehneensä blogikirjoituksensa, koska ”lestadiolaisliike on itsekin lopulta tunnustanut ongelmansa”.

Vanhoillislestadiolaisia edustavan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistysten pääsihteeri Tuomas Hänninen toteaa, ettei hän osaa kommentoida Pirkkaan liittyviä painostusväitteitä. Hän kertoo saaneensa kirjoituksesta tiedon vasta tänään. Kotimaa24 ei perjantai-illan aikana onnistunut tavoittamaan kommentaattoria Pirkasta.

Lue Peltoniemen blogikirjoitus

Näin vanhoillislestadiolaiset itse kertoivat hyväksikäyttötapauksista:

SRK: Hyväksikäyttötapauksissa ei ole osattu toimia oikein

Lue myös: Tutkija: Hyväksikäytön myöntäminen uhrien kannalta erittäin arvokasta

Edellinen artikkeliKirkkoherra julkaisi sensuroidun kirjoituksen seurakunnan sivuilla
Seuraava artikkeliNäin kirkko vaikuttaa hallitusneuvotteluissa

Ei näytettäviä viestejä