Noin 100 seurakuntien vapaaehtoista vietti lauantaina 21.3. koulutus- ja virkistyspäivän Turun Martinkrkossa. Koulutuksessa palattiin seurakunnallisen vapaaehtoistyön juurille ja perustyökaluihin, joista yksi keskeinen on rukous. Tapahtuman järjestivät Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kymmenen seurakuntaa yhdessä.
Turussa seurakuntien ja diakoniakeskuksen vapaaehtoisille järjestetään yhteisiä koulutus- ja virkistyspäiviä säännöllisesti kerran vuodessa. Lauantain teema oli Rukous voimana ja välineenä vapaaehtoistyössä. Kouluttajana oli hiippakuntasihteeri, nuorisotyönohjaaja Anssi Nurmi arkkihiippakunnasta.
Koulutukseen osallistuneet vapaaehtoistyöntekijät toimivat useilla seurakuntien työaloilla. Koulutuksessa kyseltiin, miten saamme yhteydestä Jumalaan tukea, apua, jaksamista ja johdatusta itsellemme tai niille lähimmäisille, joita palvelemme.
Tilaisuuden järjestelyistä vastasi seurakuntien vapaaehtoistyön toiminnanohjaaja Kaisa Lundén yhdessä Martinseurakunnan työntekijöiden kanssa. Ideana oli jakaa ajatuksia siitä, miten rukous voi auttaa ja tukea vapaaehtoistyöntekijää sekä se, miten hän voi käyttää rukousta välineenä kohdatessaan lähimmäisiä palvelutehtävissään.
Koulutuspäivä kesti nelisen tuntia. Se alkoi alttarin ääreltä viikkomessulla ja koulutuspäivä päätettiin lopuksi yhteiseen Herran siunaukseen.
– Kyseessä oli tavallaan koko päivän kestävä palvelus, jossa saatiin pysähtyä Herran edessä yhdessä toisten kanssa, Nurmi totesi.
Rukous ei ole aina helppoa
Koulutuksessa rukousta lähestyttiin monesta kulmasta. Nurmi sanoo, että yhdessä ääneen rukoileminen voi olla monelle hankala ja vieras toimintatapa. Rukoileminen on herkkä ja intiimi, omaan sisäiseen maailmaan usein kuuluva asia. Siksi rukousta lähestyttiin arkisesti keskustellen ja käymällä läpi myös sanatonta, hiljaista rukousta ja muita tekniikoita.
Päivä alkoi Nurmen 40 minuutin pituisella alustuksella, jonka hän piti kahteen kertaan osallistujaryhmän puolikkaille. Toinen puoli ruokaili, kun toinen kuunteli alustusta.
– Alustuksen suuri pointti kiteytyi pohdintaan, olenko pysähtynyt rukoukseen vai suoritanko sitä väkinäisesti, sekä se, mitä on siunaus, kiitos ja esirukous, Nurmi tiivisti.
Nurmen alustukseen liittyi tarina esirukouksesta. Siinä hän kuvaili, että esirukous ei ole aina helppoa palkollisellekaan, saati seurakuntalaiselle.
– Rukous saa olla myös hanakala asia. Samalla se on työväline, joka tarjoaa rohkaisun, siunauksen ja yhteyden mahdollisuuden toiseen ja Jumalaan, Nurmi sanoo.
Hiljaisen rukouksen suuri voima
Iltapäivän ohjelma koostui alustukseen pohjaavista harjoituksista, joissa rukoiltiin lähinnä hiljaa ja keskuslettiin rukoilemisesta.
Hiljaisen rukouksen harjoituksissa kolmen hengen ryhmässä yksi rukoili kahden muun puolesta hiljaa mielessään, kunnes Nurmi lausui aamen.
Tämän jälkeen rukoilija kertoi vapaasti omin sanoin, mitä hän rukoili. Sitten vuoroja vaihdettiin. Tämä on Nurmen mukaan luonteva ja ihmisläheinen tapa käyttää rukousta työvälineenä. Ryhmässä hiljaa rukoiluun liittyy levollinen tunne ja luottava läheisyys toiseen ihmiseen.
– Tehtävä osoittaa, että omin haparoivinkin sanoin on helpompi kertoa siitä, mitä rukoili, kuin rukoilla suoraan ääneen. Ida on korostaa, että meillä ei tarvitse olla hienoja, valmiiksi mietittyjä rukouksia. Ihmisen ei tarvitse rukoilla hienosti toisen puolesta, Nurmi korostaa.
Rukoustukea ilman suorituspaineita
Toinen harjoituksen muoto oli esirukous. Siinä kukin sai kirjoittaa lapulle kolme sanaa, joiden puolesta halusi rukoilla. Kolmen hengen ryhmässä yhden piti lausua ääneen vain nämä kolme sanaa, minkä jälkeen vuoroja vaihdettiin.
Tämä oli Nurmen mukaan yllättävän haastava tehtävä, sillä moni halusi täydentää rukoussanoja omin lausein. Lyhyeen, yksinkertaiseen muotoon oli vaikea pitäytyä.
– Lyhimmillään rukous voi olla vain huokaisu, että auta hädässä, Nurmi muistuttaa.
Kolmas harjoituksen osio oli psalmirukoukset ja rukouksen voima. Tässä tehtävässä osallistujat valitsivat ennakkoon kirjattuja rukouspsalmeja ja lukivat niitä vuorotellen toisilleen. Sen jälkeen keskusteltiin niiden merkityksestä.
Nurmen mukaan koulutus tarjosi mallin, että tällaista hiljaista rukoustukea ilman suorituspaineita voi tarjota toiselle vuorovaikutustilanteessa. Samalla vapaaehtoistyöntekijä voi oppia itse rukoilemaan aiempaa rennommin ja muistaa rukouksen tuoman voiman ja mahdollisuuden.
Heikko huokauskin riittää
Kaisa Lundén pohti, että rukous työvälineenä ja koulutusaiheena saattaa tuntua yllättävältä. Yleensä koulutuksissa keskitytään ihmissuhdetaitoihin, vuorovaikutukseen tai jaksamiseen.
– Vapaaehtoiskoulutuksiin on kuitenkin toivottu lisää hengellistä sisältöä, Lunden sanoi.
Lundénin mukaan palautteessa kiitettiin sitä painotusta, että rukouksesta ei pidä tehdä velvollisuutta tai oman pätevyyden mittaria. Ketään ei painostettu rukoilemaan. Moni kiitti oivaltaneensa, kuinka hiljaisesta rukouksesta saa voimaa ja työvälineen omaan vapaaehtoistyöhönsä.
– Joillekin osallistujille yhdessä rukoileminen ei ollut tuttu aihepiiri, mutta hekin pitivät koulutuksen arkikielistä sisältöä onnistuneena. Eräs osallistuja sanoi yllättyneensä myönteisesti koulutuksen käytännönläheisyydestä ja tavallisesta puheesta.
Lundénin mukaan oli myös kriittistä suhtautumista sen vuoksi, että rukoileminen yhdessä koettiin hyvin araksi ja henkilökohtaiseksi asiaksi. Koulutuksen aiheeseen saattoi liittyä ennakkoluuloja.
– Helpottavaa osallistujista oli sen oivaltaminen, että rukouksen ei tarvitse olla tietyin sanoin tehty suoritus, vaan että myös heikko huokaus ylöspäin riittää.
Kuva: Jani Laukkanen/ Arkkihiippakunta.