Helsingin tuomiokirkon kryptassa on näytteillä Helena Vaarin kirkkotekstiilejä kymmenestä kirkosta

Helsingin Tuomiokirkon kryptassa pääsee nyt tutustumaan tekstiilitaiteilija Helena Vaarin suunnittelemiin ja valmistamiin taide- ja kirkkotekstiileihin. Näyttelyn avajaisia vietettiin torstaina 24. heinäkuuta. Tervehdyksensä avajaisiin oli jättänyt tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo, jonka liturginen asu on myös nähtävillä näyttelyssä. Näyttelyn avasi Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen.

30 vuoden taiteilijauransa aikana Vaari on tehnyt lähes 300 kirkkotekstiiliä. Näyttelyyn on valittu nähtäväksi 26 tekstiiliä kymmenestä eri kirkosta. Tekstiilit ovat peräisin Vaarin uran alkuajoilta vuodesta 1987 tähän päivään.

– Näyttely on hyvin keskeisellä paikalla Helsingissä. Lisäksi näyttelytila on upea ja kryptan seinät luovat tekstiileille pyhän taustan. Tila ja työt juttelevat keskenään, Vaari sanoo.

{kuva_c103b086-ba28-4da8-a7bd-495a664a0327}

{kuva_9c900acc-43ad-46d9-b2df-33557a56abb4}

Vaarin mukaan kaikki kirkot ovat uniikkeja, kuten niihin sopivat tekstiilitkin. Tekstiilien suunnitteluprosessi lähtee kirkon arkkitehtuurista, symboliikasta, väreistä ja tilasta. Myös kirkkovuodella ja tekstiilien käyttötarkoituksella on merkitystä. Suunnittelusta valmiiseen kirkkotekstiiliin saattaa kulua jopa neljä vuotta.

Vaari kertoo pitävänsä symboliikan käytöstä töissään.

– Tykkään, kun tekstiilit puhuttelevat ihmistä henkilökohtaisesti varsinkin hänen saapuessaan alttarille. Läheltä katsottuna näkee tekstiilien yksityiskohdat ja katsoo niitä eri tavalla. Värit taas näkyvät kauas kirkon takapenkkiin saakka. Kannattaa siis katsoa läheltä ja kaukaa.

Vaari muistuttaa, että kirkkotekstiilit ovat tärkeä osa jumalanpalvelusta, ihan samalla tavalla kuin musiikki, puhe, kukat, kynttilät ja koko kirkkotila.

{kuva_0d0764d4-3425-4c90-9d85-29e1e4035374}

– Kun ihminen menee mihin tahansa kirkkoon, hän voi huomata että täälläkin on kirkkotekstiilejä. Ne ovat seurakunnan arvokkaimmat tekstiilit.

Helena Vaarin näyttely Neula siveltimenä on avoinna 18.8. saakka.

Kuvat: Ari Minadis. Pääkuvassa musta kirjaliina Haminan Marian kirkosta. Kirjaliina verhoaa kirkossa saarnastuolin kirjatelinettä. Musta on surun ja kuoleman väri, jota käytetään pitkäperjantaina.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Edellinen artikkeliNotre Damen kunnostukseen luvatut rahat viipyvät – helleaalto uhkaa romahduttaa holvikaton
Seuraava artikkeliRuotsinsuomalaisten rippikoulut kasvussa – ”Kaste oli hyvin erityinen hetki”

Ei näytettäviä viestejä