Helluntain vaikutus kirkkovuodessa jatkuu tällä viikolla – Pyhä Henki on myös ekumeeninen kysymys

Kyyhkynen on Pyhän Hengen symboli. Kuva: Olli Seppälä

Viime sunnuntaina 23.5. oli helluntai. Helluntai on joulun ja pääsiäisen kanssa kirkon tärkein juhla, vaikka se ei enää tapakulttuurissa ja suuren yleisön mielissä erityisen merkittävä juhla olekaan. Vuoteen 1972 asti Suomessa viettiin myös toista helluntaipäivää, joka on yhä monien muiden maiden juhlakalentereissa.

Toinen helluntaipäivä poistui samalla kun helatorstai siirrettiin lauantaille. Helatorstai palautettiin takaisin torstaille 1992, mutta toista helluntaipäivää ei.

Helluntaita seuraa kirkon kalenterissa helluntaiviikko, jonka aikana seurakunnissa puhutaan Pyhän Hengestä. Helluntai näkyy pitkään myös kirkkovuoden sunnuntaiden nimissä, esimerkiksi 26. sunnuntai helluntaista.

Helluntai on kirkon syntymäpäivä ja Pyhän Hengen vuodattamisen juhla. Tapahtuman raamatullinen tausta kerrotaan Apostolien tekojen luvussa kaksi.

Pyhä Henki ilmestyi ekumeenisiin keskusteluihin

Helluntain Henki, Pyhä Henki, on kristillisen käsityksen mukaan yksi komiyhteisen Jumalan persoonista. Varsinkin protestanttisuudessa on keskitytty enemmän kahteen muuhun persoonaan, Isään ja Poikaan.

Eri kirkko- ja tunnustuskunnilla on erilaisia painotuksia Pyhää Henkeä koskevassa teologiassa.

Pyhästä Hengen ilmaantumiseen ekumeenisiin keskusteluihin on kaikkein eniten vaikuttanut helluntailaisuuden globaali kasvu ja nousu. Näin kertoo Helsingin yliopiston systemaattisen teologian professori Risto Saarinen Kotimaassa 23.5. julkaistussa artikkelissa.

– Ekumeniassa oikeastaan kaikki helluntailaisuuteen liittyvä on viime vuosikymmenien aikana ollut aika iso kysymys. Sen myötä Pyhän Hengen teologiastakin on nykyisin tullut paljon tärkeämpää kuin aikaisemmin sekä akateemisessa teologiassa että oppikeskusteluissa, Saarinen sanoo.

1500-luvulla muotoutuneissa reformaation kirkoissa Pyhän Hengen teologia oli Saarisen mukaan pitkään laiminlyötyä.

– Se on murtautunut näissäkin kirkoissa esiin vasta helluntailaisuuden nousun myötä. Protestanttisuus on perinteisesti ollut julistuksen, rationaalisuuden ja oppineisuuden uskontoa. Kokemus, yhteisöllisyys ja rituaali on helluntailaisuudessa tuotu esiin uudella tavalla. Siinä on ollut mukana teologista protestiakin vanhojen protestanttikirkkojen rationalismia kohtaan.

Karismaattisia eleitä ja riittejä

Saarinen arvioi, että pneumatologiassa eli Pyhää Henkeä koskevassa opissa lähinnä helluntailaisuutta lienevät katolinen ja ortodoksinen kirkko.

– Teologisesti koulutetut ja kirkolliset helluntailaiset maailmassa ovat havainneet, että vanhoissa kirkoissa on paljon rituaaleja, voiteluja, karismaattisia eleitä ja riittejä. Itse asiassa helluntailaiset ovat tuoneet kaikkia protestantteja lähemmäksi noita asioita.

Luterilaisuudessa on Saarisen mukaan kauan ajateltu, että kirkko on siellä, missä sana ja sakramentit oikein julistetaan ja toimitetaan.

– Se kaikki tulee pohjimmiltaan Apostolien tekojen helluntaikertomuksesta, Hengen vuodatuksesta. Se on myös reformaation kirkkojen raamattuliittymä: helluntai on kirkon syntymäpäivä. Se ei ole jonkin villin ja vapaan menon päivä.

Tätä ei kuitenkaan ole Saarisen mukaan luterilaisuudessa korostettu.

Jussi Rytkönen ja Olli Seppälä

Lue koko artikkeli 23.5. ilmestyneestä Kotimaasta.