Häkkinen muistuttaa somen myönteisistä puolista

Mikkelin piispan Seppo Häkkisen puhe Kauneimmissa joululauluissa leviää nopeaan tahtiin sosiaalisessa mediassa. Piispa muistuttaakin, että somen kautta leviävät myös myönteiset asiat.

– Sosiaalista mediaa parjataan – usein aivan syystä – pelkäksi ääripäiden temmellyskentäksi ja vihapuheen paikaksi. Mutta se toimii myös hyvän puhumisen areenana. Sosiaalisen median kautta leviävät myönteisetkin asiat. Tämä ei ole mitään uutta, mutta itse olen sitä jälleen ihmetellyt, Häkkinen sanoo.

Hän piti sunnuntaina 20.12. puheen Mikkelin tuomiokirkossa Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa. Kirkko oli täynnä, paikalla oli yli 1 000 henkeä. Tilaisuuden jälkeen hän laittoi puheensa ja kuvan Facebook-sivuilleen.

Häkkinen kertoi kirkossa, miten pieni koulusta palannut poika oli kaivanut repustaan rutistuneen joulukoristeen. Koulumatkaan oli kuulunut muun muassa mäenlaskua ja poikien kähinöintiä, kakkupaperista sommiteltu enkeli oli kärsinyt kolhuja. Poika oli pettynyt ja surullinen. Enkeli kuitenkin liimattiin pojan ikkunaan ja tämän jälkeen tilanne muuttui, tapahtui ihme ja tarinaan tuli käänne.

– Joulun sanoma koskettaa ihmistä. Muutenkin tämä vahvistaa kokemustani siitä, että uskomme ydinasioista on kirkossa puhuttava yhä enemmän. Samalla on koko ajan etsittävä uusia ja tuoreita kuvia ja ilmaisuja, jotta nykyajan ihminen voi kuulla ymmärrettävästi evankeliumin sanoman.

Häkkisen puhe on tähän saakka tavoittanut Facebookissa yli 63 000 ihmistä, sitä on klikattu 17 800 kertaa, jaettu 280 kertaa, tykätty 2 200 kertaa ja kommentteja on tullut 140.

Mitä pojan enkelille tapahtui? Lue Häkkisen puhe tästä

Edellinen artikkeliArkkipiispa varoittaa isosta vaarasta Euroopassa
Seuraava artikkeli”Hetki parvekkeella on seesteinen”

Ei näytettäviä viestejä