Hajjar pohdiskelee islamilaisen lain käyttömahdollisuuksia Suomessa

Suomen Islamilaisen yhdyskunnan uuden imaamin Anas Hajjarin mukaan muslimien haasteena on lisätä keskinäistä yhteistyötä Suomessa. Islamilaisen yhdyskunnan kasvaessa olisi tärkeää, että kaikki Suomen muslimit rekisteröityisivät yhdyskuntiin.

– Vain 8000 Suomen 40 000-50 000 muslimista kuuluu johonkin islamilaiseen yhdyskuntaan. Meidän tarvitsee tehdä enemmän töitä, jotta ihmiset ymmärtäisivät rekisteröitymisen merkityksen, sanoo imaami Anas Hajjar.

Yhdyskuntaan kuulumisen tarkoituksena on helpottaa yhteisten asioiden sopimista ja muslimien oikeuksien edistämistä sekä palvelujen parantamista Suomessa. Hajjar kuitenkin korostaa, ettei muslimin tarvitse uskonnollisista syistä rekisteröityä mihinkään.

Hajjarin mukaan Suomessa on liian vähän koulutettuja imaameja moskeijoihin ja rukoushuoneisiin nähden. Suomessa imaami on yleensä yhdyskunnan oppinein mies ja uskonnollinen johtaja, joka johtaa rukousta.

– Suomessa on yli 40 moskeijaa ja rukoushuonetta, eikä täällä tietääkseni ole näin paljon kouluttautuneita imaameja. Koulutettuja imaameja tarvittaisiin lisää, Hajjar sanoo.

Viime aikoina mediassa on nostettu esiin, että Suomen tulisi tukea imaamien koulutusta. Imaamien korkeakouluopetukselle ei Hajjarin mukaan ole estettä. Hänen mukaansa olisi tärkeää, että muslimit saisivat opiskella imaameiksi Suomessa. Koulutus voisi uskonnon lainopin ja islamin sääntöjen lisäksi keskittyä myös suomalaisen yhteiskunnan asioihin. Tällä tavalla imaami saisi riittävät tiedot Suomessa työskentelyyn.

– Tämä on asia, jota kannattaa valmistella huolella yhteystyössä esimerkiksi Suomen Islamilaisen neuvoston opetuslautakunnan ja lainopillisen lautakunnan kanssa.

Sharia on islamilainen laki, joka perustuu Koraaniin ja perimätietoon, jota profeetta Muhammedin esimerkeistä on koottu. Esimerkiksi Britanniassa juutalaisten ja muslimien oikeusistuimet voivat sovitella omien lakiensa mukaisia asioita, jotka eivät ole ristiriidassa valtion lakien kanssa. Tarvittaisiinko Suomessa vastaavaa järjestelmää?

– Se olisi tarpeen, mutta tämä vaatisi pidemmän järjestelyn. Avioliittoon, avioeroon ja perintöön liittyvät asiat olisi tärkeää saada järjestetyksi paremmalla tavalla kuin miten ne nyt ovat. Siinä mielessä tämä olisi tarpeen. En kuitenkaan lähtisi tässä vaiheessa sanomaan, mikä malli toimisi parhaiten Suomessa, imaami Anas Hajjar sanoo.

Anas Hajjar valittiin tällä viikolla Suomen Islamilaisen yhdyskunnan uudeksi imaamiksi. Hänen edeltäjänsä imaami Khodr Chehab kuoli viime viikolla. Siviiliammatiltaan Anas Hajjar on lääkäri.

Lue myös! Ministeriöt: Ei imaamikoulutusta Suomeen

Edellinen artikkeliJehovan todistajat kouluttavat puhelimessa todistamiseen
Seuraava artikkeliTänään on seurakuntavaalipäivä

Ei näytettäviä viestejä