Hääyö-tapahtumat leviävät yhä uusiin kirkkoihin samalla, kun vihkimisten suosio vähenee

Vihkiminen Vantaan Pyhän Laurin kirkon Hääyössä 2020. Kuva: Antero Harju/ Vantaan seurakunnat

Hääyö-tapahtumat ovat tulleet moniin seurakuntiin jäädäkseen ja leviävät yhä uusiin kirkkoihin. Idean isä, nyt jo edesmennyt Tikkurilan seurakunnan pappi Heikki Leppä järjesti ensimmäisen tapahtuman Vantaan Pyhän Laurin kirkossa vuonna 2009, jolloin paikalle tuli satakunta paria.

Tänä vuonna matalan kynnyksen Hääyö-tapahtumia on luvassa vielä muun muassa Turun tuomiokirkossa 6.8. ja perinteen alkulähteillä Vantaalla 16.9. Hääyöhön osallistumiseen tarvitaan vain tuleva puoliso ja sormukset, avioliiton esteettömyystodistus sekä molempien henkilöllisyystodistukset.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on järjestänyt Hääöitä aiemmin Henrikinkirkossa ja sen ruusutarhassa sekä Pyhän Katariinan kirkossa ja viereisen pappilan puutarhassa. Tänä vuonna paikkana on ensi kertaa Suomen kansallispyhäkkö. Parit ovat ilmoittautuneet ennakkoon, ja heitä on tulossa tapahtumaan 20.

– Kolmen pariskunnan avioliitto siunataan,16 paria vihitään avioliittoon ja yhdellä pariskunnalla on rukoushetki avioliiton vuosipäivänä, seurakuntien viestintäpäällikkö Paula Heino kertoo.

"Kysyn parilta, mistä he haluavat puolisoaan kiittää"

Vantaan tapahtumassa ei ole ennakkoilmoittautumista. Vuoronumeroita vihkiajan varaamiseksi aletaan jakaa Pyhän Laurin kappelin edessä kello 17.30. Vihkimisessä tarvittavat kaksi todistajaa löytyvät seurakunnan puolesta, mikäli parilla ei ole omia todistajia mukana. Vihkimisen saa myös englanniksi.

– Tänä vuonna meillä on ollut Vantaalla erityisen paljon vihkimisiä, koska niin monet häät siirtyivät koronan vuoksi. Hääyötapahtuman olemme kuitenkin järjestäneet joka vuosi myös korona-aikana, joten siihen ei liity erityistä painetta. Odotamme, että paikalle tulee noin 25 paria, kertoo jo kuutena vuonna Hääyössä pappina toiminut Tikkurilan seurakunnan kappalainen Päivi Helén.

Vantaan Hääyössä pappi käy parin kanssa vartin vihkikeskustelun, kirjoittaa kymmenessä minuutissa henkilökohtaisen puheen ja tiedot vihkiraamattuun, pukee alban päälleen ja rientää vihkipaikalle. Vihkitoimitus kestää tasan 15 minuuttia.

– Tämä homma sopii topakalle ja kokeneelle papille, joka ei pelkää kiirettä. Kysyn parilta heidän historiastaan ja mistä he haluavat puolisoaan kiittää. Lisäksi kysyn, mitä rakkaus heille merkitsee.

Hääparille Hääyö on Helénin mukaan helppo mutta ei kevyt juhlapäivä. Mukana on hyvin monenlaisia pareja eri elämäntilanteissa. Häämarssiaan pari ei saa itse valita.

– Kahdella kanttorilla ei ole taukoja sitäkään vähää kuin meillä papeilla. Heitä pitää muistaa ruokkia urkuparvelle, että eivät pökerry.

Erityisen suosittuja Hääyö-päiviä olivat tänä vuonna 20.2. ja 22.2. Tällöin Hääyö-tapahtumia järjestettiin seurakunnissa esimerkiksi Vaasassa, Helsingissä, Jyväskylässä, Mäntyharjulla, Varkaudessa, Porvoossa, Muoniossa, Kuopiossa ja Laitilassa sekä neljässä eri tunturikappelissa.

Avioliitot vähenevät vaikka väkiluku kasvaa

Solmittujen avioliittojen määrä on laskenut Suomessa paljon kymmenen viime vuoden aikana. Vuonna 2012 liittoja solmittiin tilastokeskuksen mukaan 31 000 ja vuonna 2021 enää vain noin 19 600. Samana aikana Suomen väkiluku kasvoi yli sadallatuhannella.

Vuonna 2019 kaikista vihkimisistä 41 prosenttia oli kirkollisia. Kirkollisten vihkimisten määrä putosi alle puoleen kaikista vihkimisistä vuonna 2012.

Yhä pienempi osa kirkkoon kuuluvistakaan vihitään kirkollisesti. Vuonna 2020 kirkon jäsenistä 8 005 vihittiin kirkollisesti avioliittoon ja 7 377 avioitui siviilivihkimisessä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!