Hää- tai hautajaismusiikki hakusessa? Kuuntele ideat netistä!

Juvan kirkon monipuolisilla pääuruilla voi soittaa monentyylistä musiikkia. Niillä kanttori Risto Ruuskanen, 30, on soittanut kappaleita myös nettiin. Hän äänitti häihin ja hautajaisiin sopivia kappale-ehdotuksia ja latasi ne seurakuntalaisten kuunneltavaksi.

Ihmisillä on nykyisin entistä harvemmin valmis käsitys musiikeista, jotka toimisivat hyvin kirkollisessa tilaisuudessa. Siksi Ruuskanen päätti tarjota heille työkaluja omien juhlien valmistelutyöhön.

Juhlia suunnitteleva voi nyt kasata Juvan seurakunnan nettisivujen avulla itselleen valmiin ja kaikille osapuolille sopivan musiikkipaketin.

– Olen aika yllättynyt siitä, kuinka moni on jo käynyt sivuilla. Odotin aika harvan sinne itse löytävän. Viimeksi tänään ehdotin eräälle omaiselle tutustumista sivuilla oleviin listoihin. Lupasin tietysti myös järjestää tapaamisen, mikäli hän kokisi sen tarpeelliseksi.

Juvalla kanttori tapaa silloin tällöin omaisia kahden kesken, mutta pääasiassa musiikkitoiveet tulevat papin kautta. Papit ovat tietoisia kanttorin tekemistä suosituslistoista.

Ruuskasen mukaan jotkut muutkin seurakunnat ovat toteuttaneet tämäntyyppisiä listoja. Juvan seurakunnan listasta Ruuskanen on voinut tehdä täysin itsensä näköisen, koska on ainoa kanttori seurakunnassa.

– Toistaiseksi olen ladannut musiikit mp3-muodossa ilmaiselle palvelimelle, joita netistä löytyy tällaisiin pienimuotoisiin tarkoituksiin. Suunnitelmissa on kuitenkin lopulta siirtää kaikki musiikki seurakunnan omalle palvelimelle.

Ruuskanen on saanut teknistä apua seurakunnan nettisivut suunnitelleesta atk-tuesta.

Lista kertoo, mikä sopii ja mitä kanttori osaa

Ruuskanen valitsi musiikkikappaleet niin, että ne sopivat kirkolliseen toimitukseen ja toisekseen hänen taitoihinsa. Tämä käytäntö palvelee sekä seurakuntalaisia että kanttoria. Ihmiset saavat tiedon siitä, mikä musiikki sopii toimitusten jumalanpalvelusluonteeseen ja samalla tiedon siitä, että kyseinen kappale onnistuu varmasti kanttorilta.

– Pyrin pitämään listan riittävän laajana, että on mistä valita. Toteutan jatkuvasti myös listan ulkopuolisia pyyntöjä, mutta lista on koottu pitäen mielessä tavallista repertuaariani.

– Sivuille olen tehnyt yleisen kuvauksen musiikin roolista ja mahdollisuuksista kirkollisissa tilaisuuksissa. Sitten on kaksi kattavaa listaa, toinen häihin ja toinen hautajaistilaisuuksiin. Listat sisältävät apuja myös virsien valintaan.

Kaikki laulut ovat Risto Ruuskasen itse sovittamia ja esitys saattaa hieman poiketa alkuperäisestä. Moni näyte sisältää vain osan kappaleesta.

– Sivujen päivitys on yhä kesken ja kaikista kappaleista ei löydy vielä äänitettä. Luotan siihen, että ihmiset löytävät tarvittaessa kappaleen nimen perusteella vaikka YouTubesta. Kun päivitykset ovat valmiit, on lopullinen tavoite tarjota esimerkki siitä, miltä musiikki kuulostaa nimenomaan Juvan kirkossa ja Juvan kanttorin esittämänä.

Laulutoiveesta kieltäytyminen on tehtävä taitavasti

Kanttori on yhä melko kaukainen hahmo tavalliselle seurakuntalaiselle, joka ei käy viikoittain kirkossa. Ruuskanen toivoo tulevansa lähemmäksi tavallista seurakuntalaista, myös tarjoamalla laajaa musiikkivalikoimaa kirkollisiin toimituksiin.

– Musiikin sopivuuden periaatteista en kuitenkaan tingi ja joskus olen kieltäytynyt tietystä kappaleesta esimerkiksi jos sanat ovat kristinuskon vastaiset. Silloin on tärkeää kertoa seurakuntalaiselle selkeästi, miksi kappale ei ole sopiva, ettei ihminen jää epätietoisuuteen ja koe tulleensa väärin kohdelluksi.

Ihmisten kohtaaminen on Ruuskasen mielestä lopulta tärkeintä myös kanttorin työssä, kuten kaikessa muussakin seurakunnan työssä.

Pop & Jazz Konservatoriosta kirkkomusiikkiopintoihin

Risto Ruuskanen vaihtoi opiskellessaan yllättäen popin ja jazzin kirkkomusiikkiin. Hän opiskeli Helsingissä Pop & Jazz Konservatoriossa, kun pianonsoiton opettaja ehdotti hänelle Sibelius Akatemian kirkkomusiikkiopintoja. Ruuskanen valmistui kanttoriksi kesäkuussa 2014.

Juvalla on vireää kuorotoimintaa. Ruuskanen ohjaa muun muassa Juvan kirkkokuoroa sekä päiväsaikaan kokoontuvaa eläkeläisten Päiväkuoroa. Seurakunnassa on aloittanut myös harjoituskuoro Laulamattomat, johon ovat tervetulleita kaikki omasta laulutaidostaan epävarmat.

Risto Ruuskanen on säveltänyt itse lauluiksi esimerkiksi Eeva Ikosen runoja. Hän on tehnyt myös omia joululauluja.

Ruuskasen listaamaa ja osin nauhoittamaa musiikkia vihkitilaisuuksiin löydät täältä ja musiikkia siunaustilaisuuksiin täältä.

Kuva: Risto Ruuskasen kotialbumi.

Lue myös: Säkkijärven polkka tai punk eivät taivu hautajaismusiikiksi

Kastevirret.fi – Kuunnelkaa yhdessä kastekodissa

Edellinen artikkeliSuositulle radion raamattuohjelmalle viiden vuoden jatko
Seuraava artikkeliSeurakunnissa käännettävä katse tulevaan

Ei näytettäviä viestejä