Linnut järjestivät luomakunnan alkuhämärissä kauneuskilpailun. Siihen osallistuivat vain koiraat. Jumala määräsi tuomariksi nelisiipisen kerubin.
Kilpailu oli tasainen. Voittaja ratkesi vasta pyrstönkierroksen jälkeen.
– Ja voittaja on – riikinkukko! julisti tuomari.
– Jes, jes, jee! kiljui riikinkukko.
– Toiseksi tulee fasaani, julisti tuomari.
– Epäreilua, minun olisi kuulunut voittaa, jupisi pitkäpyrstöinen ja näyttävä lintu.
Fasaania kismitti tappio niin paljon, että se lähti pois lintujen alkukodista ja vaelsi kaikkialle maailmaan kerätäkseen ihailua kauneudellaan. Sitä se saikin osakseen, mutta joutui samalla metsästäjien silmätikuksi.
Fasaani (Phasianus colchicus) on kanalintu, jonka alkukoti on Aasiassa. Sieltä se on tuotu riistalinnuksi kaikille mantereille ja moniin maihin, myös Suomeen. Meille värikkään linnun toi tehtailija Karl Fazer vuosina 1901–1902. Linnut haettiin Saksasta ja vapautettiin Malmille, silloisen Helsingin maalaiskunnan alueelle. Sittemmin fasaaneja istutettiin Hämeeseen ja Karjalan kannakselle.
Nykyisin Suomen fasaanikanta on elinvoimainen, mutta rajoittuu maamme vähälumisimpaan alueeseen eli eteläiseen Suomeen. Yksittäisiä esiintymisiä on Keski-Suomessa. Runsaslumisina talvina fasaani on riippuvainen ruokinnasta. Lintu viihtyy ihmisasutusten lähistöllä.
Fasaani jaetaan nykyisin 30 alalajiin, joista tavallisin on metsästysfasaani. Se muistuttaa sepelfasaania. Suomessa tavataan myös fasaanin tummia värimuotoja.
Metsästäjät saavat vuosittain saaliiksi kymmeniätuhansia fasaaneja.
Ei voi kuin ihmetellä taivaallista mielikuvitusta, kun pääsee katsomaan fasaania läheltä. Kaikkea se Luoja keksii.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.