Tätä Askel-lehden haastattelua tehdessä elettiin parasta sadonkorjuuaikaa. Muusikko Pekka Simojoki kiskaisee kotipihalla porkkanat mullasta ja kertoo omista juuristaan. Mitä oli kasvaa juurevan maanviljelijä-pappissuvun vesana, joka pikku poikana vietiin Afrikkaan? Millaista on kiertää keikoilla kutsumuksensa viemänä yli 30 vuotta? Miten sairaus toi viime vuonna pitkään reissuun tauon?
Simojoki on kahden keikan välissä. Evankelista Simojoki on kahden puheen välissä. Isä ja aviomies Pekka on kahden kasvimaan välissä nostamassa perunoita ja porkkanoita; hän on kotona. Aikoinaan puutarhurilta ostettu talo ja tontti tarjoavat sadon lisäksi vastapainoa työlle ja yhteistä aikaa puolison kanssa.
Arja Simojoki on nostanut pöytään oman pihan kasviksia, savukalaa ja munakastiketta. Edellisenä torstaina matkalla pohjoiseen Pekka nautti äitinsä porokeitosta.
– Torstaiaamuna junaan, isältä auto lainaan Oulussa, illaksi Kemiin ja sieltä 300 kilometriä Muonioon Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille, jossa perjantaiaamuna salillinen lapsia odotti koulussa. Sitten konsertit yläasteella ja kirkossa, perhekonsertti sekä kaksi Majataloiltaa, joista toinen paluumatkalla Oulussa. Maanantaiyönä kotiin. Maanantait ovat aina perhettä varten.
Syksyyn kuuluvat EtCetera-kuoron Majatalokiertue yhdessä Jukka Jämsenin ja Ilkka Puhakan kanssa sekä Exit 30 vuotta askeleita -juhlakonsertit. Ensimmäisen kerran Exit nousi lavalle Espoossa Karakallion koululla 11. syyskuuta 1987. Nyt takana on tuhat konserttia.
Välillä liikkeellä on vain mies kitaransa kanssa, välillä mukana on myös muusikko Sami Asp. Joskus Pekka ja Arja esiintyvät yhdessä esimerkiksi pariskuntien kynttiläillallisilla.
Namibiassa suomalaiset edustivat väriltään valkoisia ja mieleltään mustia
Matkalla pohjoiseen mies sanoo kokeneensa mystistä kotoisuutta.
– Minussa on Lapin luomua ja Afrikan aurinkoa, hän kuvaa juuriaan.
Pekka syntyi Kemissä perheeseen, jossa vanhemmat olivat tulleet uskoon lestadiolaisen uusheräyksen piirissä. Siellä häntä pidetäänkin kuin omana poikana.
– Kotoa sain perusluterilaisen kasvatuksen, enkä ole minkään herätysliikkeen kasvatti, Pekka toteaa ja esittelee sukunsa isänmaallista väkeä:
Pastori ja kansanedustaja Elias Simojoki oli aikanaan perustamassa Akateemista Karjalaseuraa, johon kuului myös hänen herännäistaustainen pikkuserkkunsa, myöhemmin arkkipiispaksi valittu Martti Simojoki.
Väinö ja Aila Simojoki lähtivät lähetystyöhön Ambomaalle, kun Pekka oli kuusivuotias. Seitsemänvuotiaana piti muuttaa sisäoppilaitokseen 1000 kilometrin päähän kodista.
– Äiti näytti surulliselta, ja isä oli yhtenä kuskina meitä suomalaislapsia viemässä. Koulu sijaitsi meren rannalla, alueella, jolla ei ollut malariaa. Välillä tuli koti-ikävä, mutta sopeuduin hyvin. Kaikki muutkin suomalaislapset Kavangolta ja Ambomaalta olivat samassa koulussa.
Kahdeksan vuoden aikana Simojoet kävivät kerran Suomessa vuoden lomajaksolla.
– Odotin mummon ja lumen näkemistä. Koulussa hävetti, kun en osannut luistella, ja harjoittelin iltaisin salaa kentällä valojen sammuttua, Pekka kertoo ja sanoo olevansa paljon velkaa Afrikalle.
Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa vuonna 2009 hän muisteli Etelä-Afrikan apartheidpolitiikkaa sen hallinnoimassa Namibiassa, jossa suomalaiset edustivat väriltään valkoisia ja mieleltään mustia. Maailma ei ollut enää suomalaispojalle mustavalkoinen.
Ihmettelin suomalaisessa jumalanpalveluksessa, onko täällä hautajaiset
Muusikon seinällä on karu kitara. Sillä ei voi soittaa, mutta tarinaa sekin kertoo. Ensimmäisen kitaransa nuori Pekka teki peltipurkista Afrikassa. Sitten hän rakensi tämän kömpelön puukantisen soittimen ja väänsi isänsä kanssa kättä, mahtuuko kitara muuttokuormaan.
– 87-vuotias isä on itsekin musiikkimiehiä ja tekee edelleen tekstejä. Teimme yhteisen Sinä tunnet minut -levyn hänen runoistaan.
Kun Pekka kokosi Kalle Vaismaan kanssa elämäkerrallista Seitsemän silmäniskua -kirjaa, hänelle tiivistyi Afrikan vuosien merkitys: isä lähti Afrikkaan, ja sillä reissulla poikakin alkoi löytää elämäntehtäväänsä.
Gospelkulttuuri oli nousussa Suomessa, ja Pekka seurasi vähän vanhemman lähetyslapsen, Jaakko Löytyn, alkavaa uraa. Puhumattakaan afrikkalaisen musiikin antamasta kipinästä.
– Ihmiset tanssivat ja lauloivat. Kirkot olivat täynnä elämää, iloa ja yhteisöllisyyttä. Kun tulin Suomeen 15-vuotiaana, ihmettelin jumalanpalveluksessa, onko täällä hautajaiset.
Maailmalla matkustaessa Pekka huomasi, ettei alakulo ole pelkästään suomalainen piirre.
– Kiersin Tampereen hiippakunnan opintomatkalla pappien ja kanttoreiden mukana Lontoossa ja New Yorkissa 15 eri kirkossa. Abessinian baptistien värikkäästä messusta kiiruhdimme New Yorkin luterilaiseen kirkkoon, jossa oli vähän väkeä ja tutun tylsä tunnelma, Pekka naurahtaa.
Luther oli sisällön suhteen konservatiivi ja muodoissa liberaali: ”Ensimmäinen luterilainen gospelmuusikko”
Tänä vuonna 500-vuotisjuhlakiertueella oleva oppi-isä saa evankelistan innostumaan. Reformaattorin tarkoituksena ei ollut uuden kirkon perustaminen.
– Luther halusi kirkkonsa palaavaan Raamattuun. 1500-luvun katolisessa jumalanpalveluksessa oli mystiset menot. Pappi puhui latinaa, vain kuoro ja kanttori lauloivat, tavallisen kansan osuus oli nolla eikä se edes saanut lukea Raamattua omalla kielellään, mikä oli taikauskolle hyvä maaperä. Luther alkoikin kääntää Raamattua saksaksi. Hän oli Jumalan sanan osalta konservatiivi.
Muusikko Simojoki taas innostuu siitä, miten Luther oli muodoissa ja musiikissa liberaali.
– Hän nautti musiikista ja sovitti jopa kansan tuntemista kapakkalauluista virsiä. Hän oli ensimmäinen luterilainen gospelmuusikko.
– Nykyluterilaisuudessa tuntuu olevan toisinpäin: Sisällön osalta ollaan liberaaleja ja muodoissa konservatiiveja. Meillä mennään traditio edellä. Traditio on tärkeä, muttei pääasia. Tehtävämme ei ole ylläpitää järjestelmää vaan kertoa Jeesuksesta tämän ajan ihmisille heidän kielellään.
Ismo Pentikäinen toteaa kirkkohistoriaan liittyvässä pro gradu -tutkielmassaan: ”Simojoen johtoajatuksena oli, että kirkon rakenteiden tuli palvella kirkon tehtävää evankeliumin julistajana.” Kyse on arkkipiispa Simojoesta, joka vuosikymmeniä sitten pohti rakenteiden ja sisällön suhdetta.
Seurakunnan tulisi olla yhteisö – ei yleisö
Pekka Simojoki puhuu rikkaan kirkon vammasta; meillä on ollut varaa palkata kaikkeen työntekijät. Tosin Jippu taitaa olla ainoa palkattu evankelista.
– Seurakunnan tulisi olla yhteisö, mutta meillä jäsenet ovat lähinnä vain yleisöä – aivan kuin katolisessa kirkossa Lutherin aikana. Välillä tuntuu, että työntekijät tuottavat palveluja ”seurakuntapassiiveille” kuin ohjelmatoimisto.
– Evankelista Kalevi Lehtinen vertasi joskus kirkkoamme otteluun, jossa 20 juoksee koko ajan ja tarvitsee epätoivoisesti lepoa, kun taas 20 000 katselee ja tarvitsee epätoivoisesti liikuntaa. Seurakunta on kuin kirkkovene, jossa työntekijät soutavat ja sohivat ja maallikot ihmettelevät tuhdolla peukaloita pyöritellen, miksi vene vain pyörii. Kaikki voisivat soutaa, kirkkoherra peräsimeen pitämään suunnasta huolta ja kanttori lyömään rumpua!
Jeesus kolkuttaa sisäpuolella päästäkseen ulos
Suomea ja muutakin maailmaa kiertäessään Pekka Simojoki on nähnyt myös toivonmerkkejä.
– Pikkuhiljaa on alettu huomata, että seurakuntalaisia tarvitaan muuhunkin kuin veronmaksajiksi ja kolehdinkerääjiksi. Mutta muutosta yritetään usein vanhan kulttuurin sisällä: Mitäs tehtäviä me keksittäis vapaaehtoisille?
– Kulttuurin muutos on tapahtunut, kun ihmiset alkavat kirkosta puhuessaan sanoa ”me” eikä ”se”. Jäsenten tulisi saada tuoda ja toteuttaa ideansa sen sijaan, että heitä opetetaan vain ymmärtämään liturgiaa ja olemaan yleisönä.
Seurakunnat kasvavat siellä, missä lähdetään ulospäin sisäpiireistä. Esimerkeiksi käyvät luterilainen Santa Clara Tukholmassa ja anglikaaninen Holy Trinity Brompton Lontoossa.
– Siellä kirkko täytyy sunnuntaisin useassa jumalanpalveluksessa. Aamulla on perinteinen messu ja iltaa kohden mennään yhä modernimpaan esimerkiksi musiikin osalta. Siellä on ymmärretty ja hyväksytty, ettei enää ole vain yhtä ja samaa kulttuuria.
Suomestakin löytyy innostavia esimerkkejä.
– Tampereen luterilaisten seurakuntien osana toimiva Uusi verso -yhteisö on tulevaisuuden seurakunta, josta löytyy yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä, yhdessä heräämistä ja ulospäin suuntautumista, Pekka sanoo ja toteaa, että nykyisin Jeesus joutuu seisomaan oven sisäpuolella kolkuttamassa, että pääsisi ulos.
Kun Simojoet asuivat Riihimäellä, syntyivät matalan kynnyksen ja hyvän musiikin Little Light -illat. Ne kokosivat illasta toiseen satamäärin työikäisiä ja nuoria aikuisia, sitä väkeä, jota ei muuten nähty kirkossa. Kangasalla illoista kehittyi Majataloilta.
Sairaus oli terveellinen pysähdys
Kitaroiden kanssa seinille on nostettu palkintoja ja kymmenien levyjen kansia, joista voi kerrata yhtä suomalaisen gospelhistorian vahvaa sävelkulkua. Kansien takaa löytyy monia tarinoita, messuja, kokoonpanoja ja muita musiikin tekijöitä, kuten Anna-Mari Kaskinen, Jaakko Löytty, Alabasteri, Jakaranda ja niin edelleen.
Tietysti sinne on kudottu myös miehen oma tarina, johon viime vuonna tuli yllättävä käänne.
– Kesällä tuli TAYS:sta se soitto, jota kukaan ei halua saada. Perusverikokeissa otettu PSA-arvo oli ollut koholla ja jatkotutkimuksissa löytyi eturauhassyöpä. Leikkaus oli joulukuussa, minkä jälkeen kuljin kotona viikon katetrin kanssa kipulääkkeitä syöden ja olin kuukauden sairauslomalla. Kaikki meni lopulta hyvin, syöpä löytyi ajoissa ja olen toipunut, Pekka sanoo levollisesti.
– Sairaus oli terveellinen pysähdys. Katosi se kaikkivoipa ajatus, että toisille sattuu, itselle ei.
Seinällä on vielä tilaa. Ehkä siellä jonain päivänä on levy, jossa on kaikuja tämän vakavan asian kosketuksesta.
Kun evankelista Kalevi Lehtinen kuoli, Arja havahtui katselemaan Pekkaa keittiön pöydän ääressä: ”Säkin olet varmaan niitä, jotka ei jää koskaan eläkkeelle.”
– Kiertäminen vähenee, mutten usko, että se loppuu. Niin kauan mennään kuin ollaan näin nuoria, virnistää tammikuussa 60 täyttävä muusikko.
90-luku, kun lapset olivat pieniä, meni sumussa 150 keikan vuosivauhtia, yhdellä pysähdyksellä: vuonna 1995 muusikolta loppuivat sävelet ja evankelistalta sanat ja usko.
– Olin burnoutin partaalla, fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti loppu. Taivas oli hiljaa, ja oli vaikea seistä omien sanojensa takana. Eräänä iltana sanoinkin, että nyt lopetan.
– Seuraavana päivänä soitti tuntematon nainen, että Jumala käski sanoa Simojoelle: ”Tiedän, että olet väsynyt. Mutta sinä saat uusia voimia ja uusia lauluja, jos haluat sydämestäsi tehdä työtäsi.” Se jälkeen värit palasivat vähitellen harmaaseen maisemaan.
Exitin kuuntelijasta tuli Inkerin kirkon pappi
Pekka puhuu merkityksen merkityksestä. Siitä, että tietää miksi kiertää, kenen vuoksi ja kenen lähettämänä. Ja siitä että joskus kuulee, miten laulu on koskettanut kuulijaa.
– Tapasin kerran inkeriläisen miehen, joka sanoi: ”Vuosia sitten olin poikasena Sortavalan upseeritalolla kuuntelemassa Exit-yhtyettä. Se on syy siihen, että olen tänään Inkerin kirkon pappi.”
Tärkeä jaksamisen salaisuus on koti, jonne on hyvä tulla ja josta on hyvä lähteä.
– Jos kotona olisi kireää, ahdistus lähtisi keikoille mukaan. Joka kerta kun istun autoon, katson Arjaa, joka seisoo keittiön ikkunassa vilkuttamassa. Tiedän, että kaikki on hyvin.
Sitten ovat ne yhteiset maanantait ja kahdenkeskeiset matkat eri puolille kotimaata ja kauemmaksikin. Pekka pitää vähintään yhden viikonlopun kuukaudessa vapaata keikkailusta, ja kesällä perhe on paljon yhdessä.
Jokaisen lapsen kanssa isä on tehnyt pidemmän reissun maailmalle. Kymmenen vuotta sitten koko perhe oli Afrikassa, jossa viisikymppinen Pekka näytti läheisilleen lapsuutensa maisemat. Nyt kolme vanhinta, Henna, Heidi ja Janne ovat jo avioituneet. Kuopus Joonas on koululainen ja asuu kotona.
Tänä syksynä he kaikki lähtevät Afrikkaan. Siellä voi kuulla sykkeen, joka aikoinaan tarttui pienen kuusivuotiaan sydämeen ja josta se välittyi myöhemmin myös hänen lapsilleen.
Pekka Simojoki
• Syntynyt: 5.1.1958 Kemissä
• Naimisissa, neljä lasta
• Asuu Kangasalla
• Koulutus: teologian kandidaatti
• Ammatti: muusikko, sanoittaja, säveltäjä, sovittaja
• Tehnyt yli 700 hengellistä laulua
• Virsikirjassa 5 sävellystä ja uudessa lisävihkossa 2
• Yli 60 äänitettä eri kokoonpanoissa
• Kirkolliskokousedustaja
Kuva: Rami Marjamäki