Eroakirkosta.fi: Korona-aika vähensi kirkosta eroamista noin 20 prosenttia

Koronaepidemia on vähentänyt Suomen evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta eroamista viime syksystä lähtien, kertoo Eroakirkosta.fi-sivusto tiedotteessaan. Lokakuusta 2020 ja maaliskuun 2021 välisenä aikana evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jätti noin viidennes vähemmän ihmisiä kuin edeltävän vuosikymmenen kuluessa vastaavaan vuodenaikaan keskimäärin. Tiedot perustuvat Eroakirkosta.fi-ja Kirkontilastot.fi-sivustoihin.

– Vielä kesän lopussa eroaminen näytti olevan entisellään. Muutos on ollut aika selkeä, toteaa Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Jori Mäntysalo.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen pitää kirkosta eroamisen vähenemistä koronaepidemian aikana ymmärrettävänä siinä mielessä, että poikkeusaika hillitsee ihmisiä muutoinkin tekemästä isoja ratkaisuja.

– Ehkä kirkon jäsenyys ei ole ihmisillä keskeisimpänä mielen päällä, vaan muut arjen toimivuuteen liittyvä asiat. Toisaalta poikkeusaika laittaa monet kysymään taloutensa perään, ja kirkollisverosta on tullut entistä merkitsevämpi peruste erota kirkosta, Salminen sanoo.

– Kyllä tuo viidenneksen väheneminen puolen vuoden aikana on merkittävä trendi, olkoonkin, että se sijoittuu kahdelle kalenterivuodelle. Nähtäväksi jää, miten se näkyy tämän vuoden erotilastoissa eli jatkuuko trendi vai kääntyykö eroaminen loppuvuodesta nousuun.

Salminen muistuttaa, että pandemia-aikana myönteistä tilaa julkisuudessa ovat saaneet niin kirkko kuin muut tahot, jotka pyrkivät lieventämään ihmisten hätää ja kärsimystä.

Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus on Eroakirkosta.fi:n mukaan pienimmillään 33-vuotiaissa. Heistä kirkkoon kuuluu 51 prosenttia, ja osuuden odotetaan laskevan alle puoleen tämän vuoden aikana.

Lue myös:

Suomalaisista kuuluu kirkkoon nyt 67,6 prosenttia – kirkosta eroaminen väheni viime vuonna selvästi

Koronavuonna kirkosta eroaminen väheni – tavallista myöhemmin kastetut lapset nostavat kirkkoon liittyneiden määrää

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPiispojen pääsiäistervehdys: Rauha teille! – Yhdessä selviydymme tästä
Seuraava artikkeliRuotsin kirkon arkkipiispa vetäytyi tauolle Twitteristä vihapuheen takia

Ei näytettäviä viestejä