Diakoninen harkinta seurakuntien myöntämissä taloudellisissa avustuksissa saattaa johtaa siihen, että avun hakijoita ei kohdella yhdenvertaisesti. Jopa saman seurakunnan sisällä diakoniatyöntekijät myöntävät avustuksia eri perustein, vaikka päätösten tueksi on olemassa kirkkoneuvoston peruslinjaukset ja valtakunnalliset suositukset.
Tämä havainto sai diakonissa Taru Myllymäen valitsemaan Diakin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönsä aiheeksi diakoniatyöntekijän subjektiivisen harkinnan taloudellisessa avustamisessa. Hän päätyi otsikoimaan työnsä räväkästi: ”Paras tarina palkitaan”.
Keväällä 2020 toteutetussa laadullisessa tutkimuksessa itsekin 15 vuotta diakoniatyötä tehnyt Myllymäki haastatteli yhdeksää kollegaa eri puolilta Suomea. Hän selvitti, millaiset asiat ja asenteet vaikuttavat työntekijöiden subjektiiviseen harkintaan taloudellisessa avustamisessa.
Selvisi, että toimintatavat mahdollistavat tunneharkinnan. Asiakkaan vastaanotolla kertoma tarina vaikuttaa vahvasti. Työntekijän oma elämäntilanne ja elämänhistoria, kiire sekä empatian tai ärtymyksen tunteet asiakasta kohtaan vaikuttavat siihen, miten työntekijä tarinan kuulee ja kuinka siihen reagoi.
– On mahdollista, että diakoniatyön asiakas saa enemmän apua, jos hän on verbaalisesti lahjakas ja uskottava. Tarinoiden vaikutusta avustustilanteissa olisi tärkeää tutkia lisää, Myllymäki sanoo.
”Asia vaatii avointa työalan sisäistä keskustelua”
Subjektiivisen harkinnan avulla diakoniatyöntekijöiden ammattitaito saadaan parhaalla tavalla käyttöön. Työntekijä voi auttaa asiakasta silloinkin, kun hänen tilanteensa ei varsinaisesti täytä avustamiskriteereitä.
– Työntekijä on valmis venyttämään ohjeita asiakkaan hyväksi, ja tässä toteutuu lähimmäisenrakkaus. Kelasta tai sosiaalitoimesta pois käännytetty asiakas tulee kuulluksi ja autetuksi. Kohtaamisessa säilyy inhimillisyys, Myllymäki sanoo.
Samaa mieltä on diakoniatyön asiantuntija Tiina Saarela Kirkkohallituksesta.
– Meidän ei tarvitse ajatella kuten Kelan, että jos poikkeamme kohdallasi ohjeista, sama pitää tehdä tuhannen muunkin kohdalla. Voimme ennaltaehkäistä yksittäistapauksissa sen, mikä katkaisisi kamelin selän.
Myllymäki näkee tässä myös systeemin potentiaalisen sudenkuopan.
– Työntekijää henkilökohtaisesti koskettava tarina voi saada hänet toimimaan ponnekkaammin asiakkaan hyväksi. Lisäksi joku työntekijä on aina herkempi ja kenties sinisilmäisempi ja toinen tiukempi päätöksissään.
Toisaalta diakoniatyöntekijä tuntee alueensa ja sen asukkaat. Monet asiakassuhteet ovat pitkäkestoisia, jopa vuosien mittaisia. Tällöin pelkkä tarina ei ratkaise.
Saarela ja Myllymäki painottavat, että diakoniatyöntekijät kohtaavat asiakkaansa aina koulutettuina ammattilaisina pyrkien tasapuolisuuteen.
– Moni kuitenkin kokee taloudellisen avustamisen ahdistavana, osaamatta sanoittaa tarkemmin sitä möykkyä rinnassa. Asia vaatii laajaa, avointa työalan sisäistä keskustelua, Myllymäki sanoo.
Lue lisää aiheesta 12.2. ilmestyneestä Kotimaa-lehdestä. Näköislehden voi tilata täältä.