Askel-lehti: Kun diakoniatyöntekijän rakastava katse palautti ihmisarvon

Terho Hellstén on oppinut rikkaan ja vaikean elämänsä aikana, että ihmisen perustarpeet ovat yksinkertaisia. Tarvitsemme rakkautta, läheisyyttä, ruokaa ja vaatteita. Tiukoissa paikoissa auttaa myös diakoniatyöntekijän tuki.

Istumme Lohjalla keittiön pöydän ääressä Terho Hellsténin pojan ja pojan äidin kerrostalokodissa. Jaloissa pyörii iso, tuuheakarvainen kissa. Isä saatteli 8-vuotiaan juuri koulutielle ja moni muukin asia on nyt hyvin. Näin ei ole ollut aina.

– En ole saanut elämässä mitään helpolla, mutta ei ihmisen tarvitse saadakaan.

"Ketään ei saa kasvattaa pelolla tai pakottamalla"

Terho syntyi Lohjan maaseudulla iäkkäiden vanhempien nuorimmaksi lapseksi. Koti oli vähävarainen ja hyvin uskonnollinen. Raamattua luettiin ahkerasti.

Pihapiirissä oli possuja, lampaita ja kanoja. Lapset oppivat kunnioittamaan ruokaa ja tietämään, mistä se tulee. Kaikki perheenjäsenet olivat vahvoja persoonia, ja toisinaan kipinöi.

– En koskaan hyväksynyt niitä tuomitsevia hengellisiä asenteita, joita vanhempieni uskontokunnassa julistettiin. Onneksi vanhempanikin kritisoivat niitä osittain. Mielestäni ketään ei saa kasvattaa pelolla tai pakottamalla. Lapsille pitää antaa eväät, joiden pohjalta he saavat itse valita elämänsä suunnan.

Terho arvosti sitä, että vanhemmat asettivat turvalliset rajat. He pyrkivät aina siihen, että lapsilla olisi paremmin kuin heillä on ollut.

– Minulle on toiminut hyvin neuvo: lakkaa valittamasta ja tee asioille jotakin. Ihmisellä on vapaa tahto, ja hänen on oltava valmis tekemään paljon työtä, jotta hänen elämästään voisi tulla parempaa, mies pohtii ja jatkaa:

– Katso peiliin, äläkä syytä muita. Katso peiliin, kun olet mokannut ja katso sinne kun onnistut.

Toisaalta hän on oppinut myös sen, että jokainen ihminen tarvitsee muita. Tärkeintä ovat aidot ihmissuhteet.

"Kävin mustalla rajalla"

Terho Hellstén on muun muassa kehitysvammaisten hoitaja, automekaanikko, rakentaja, kuntosaliohjaaja, metsätyömies ja maalari. Rakkain harrastus on voimannosto, mutta mieluista on myös ikonimaalaus. Molemmissa tarvitaan vakaata kättä.

Kun Hellstén opiskeli ja teki töitä yhtä aikaa, saattoivat unet jäädä pariin tuntiin vuorokaudessa. Siitä seurasi vakava loppuunpalaminen. Kuppi täyttyi yli äyräittensä.

– Makasin kokonaisen vuoden sängyssä, piilossa peiton alla. Oli valtava ponnistus päästä edes vessaan tai ruokapöytään. Kävin todella mustalla rajalla. Sieltä ylös pääseminen vaati valtavasti voimaa ja malttia. Olen ylpeä, etten jäänyt sinne.

Kun Hellstén pääsi taitavan lääkärin puheille, hänellä havaittiin maanis-depressiivistä oireistoa. Lopulta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön löytyi juuri hänelle sopiva lääkitys ja elämä tasaantui.

"Poika on elämäni tärkein asia"

Parisuhde on joutunut tämän kaiken keskellä koville. Pariskunta on taistellut suhteen vakiintumisen eteen kymmenen vuotta.

– En ole mikään helppo ihminen, ja emäntäkin on vahvatahtoinen. Olemme opetelleet joustamista. Nyt olemme lähentyneet ja elämä on seesteisempää. Toistaiseksi meillä on kuitenkin vielä kaksi osoitetta.

– Aiemmin mielialani saattoivat heitellä ylös ja alas kymmeniä kertoja päivässä. Nyt olen osa-aikainen koti-isä ja pystyn huolehtimaan pojastani. Se on elämäni tärkein asia.

Terho Hellstén vaalii ilmapiiriä, jossa jokainen saa olla kotona aidosti oma itsensä. Kiellettyjä tunteita ei ole. Sekä suuttumus että rakkaus näytetään, eikä kenenkään tarvitse jännittää, pelätä tai teeskennellä.

Perhe on saanut tukea ja hyviä yhteisiä kokemuksia seurakunnan perheleireiltä. Terho näyttää ihastuttavaa voimauttavan valokuvan menetelmin toteutettua perhekuvaa, johon isä, äiti ja poika ovat yhdessä koristelleet upeat kehykset. Kuvasta katsovat kohti kolmet hymyilevät kasvot.

Diakoniatyö otti vastaan ja halusi oikeasti kuulla, mitä kuuluu

Terho Hellstén on saanut elämänsä varrella merkittävää apua myös seurakunnan diakoniatyöntekijöiltä. Toisinaan rahat ovat olleet äärimmäisen tiukilla ja diakoniatyön ruokalahjakortti tai avustus talvikenkien hankintaa varten ovat olleet kullan arvoisia.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin ollut diakoniatyöntekijöiltä saatu henkinen tuki.

– En edes osaa kertoa, kuinka paljon teeskentelemätön, rakastava ja välittävä kohtaaminen on minulle merkinnyt. Diakoniatyöntekijät ottavat ihmiset vastaan ihmisinä eivätkä jaottele ketään mitenkään. He kysyvät, mitä kuuluu ja haluavat kuulla rehellisen vastauksen.

– Diakoniatyöntekijä on kuin muuntaja taivaallisen ja maallisen välissä.

"Jumalan perintöä meissä on rakkaus, joka unohtaa itsensä"

Diakoniatyö edustaa kirkossa sitä, mikä Terho Hellsténille on nykyisin hengellisyydessä tärkeintä.

– Olen sanonut pojalle, että olisin valmis hyppäämän auton alle, jos voisin sillä tavalla pelastaa hänet onnettomuudelta. Tämä on Jumalan perintöä meissä, rakkaus, jossa unohdetaan itsensä.

Hellstén haluaa jakaa saamaansa hyvää pysähtymällä keskustelemaan ventovieraidenkin kanssa. Häneltä liikenee aina viisi minuuttia vanhukselle tai nuorelle, jolla on tarve puhua.

Hellstén haaveilee töihin paluusta ja psyykkisen valmennuksen kurssille osallistumisesta.

– Olen selvinnyt paljosta ja minulla voisi olla muille paljon annettavaa. Ajattelen, että viime kädessä Jumala päättää kaiken. Ihmisellä ei ole tuomiovaltaa. Kukaan ihminen ei ole sen huonompi tai parempi kuin toinen.

Mitä haluan ja mitä tarvitsen?

Jouluna perhe pääsee nauttimaan yhdestä Teho Hellsténin intohimoisesta harrastuksesta. Ruuanlaittoa rakastava mies keksii itse sujuvasti reseptejä, mutta valmistaa pojan toiveesta myös perinteistä perunamuusia ja pitkään haudutettua lihaa.

Terhon oma jouluruokasuosikki on lohi kaikissa muodoissaan ja silli.

– Kokkaan ruokaa hajun ja värin perusteella. Minun ei tarvitse maistella, koska olen oppinut haistamaan jopa ruuan suolaisuuden. Lempijuomani on iso tuoppi rasvaista maitoa.

Hellstén haastaa kaikkia pysähtymään ja pohtimaan, mitä he haluavat ja tarvitsevat. Halut ja tarpeet voivat toisinaan olla ristiriidassa.

– Ihmisen todelliset perustarpeet ovat yksinkertaisia. Tarvitsemme ruokaa, rakkautta, läheisyyttä ja vaatteita. Niihin keskittyminen on viisautta joulunakin, Hellstén sanoo.

Kuva: Jukka Granström

***

Jos et ole vielä Askel-lehden tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Yksittäisen lehden näköisnumeron voit ostaa luettavaksi täältä .