Arvio: Putin-kirjat kertovat Venäjän uhkaavasta isännästä

Georgian sota vuonna 2008 oli jo varoitus. Mutta viimeistään vuonna 2014 alkaneen Ukrainan sodan myötä on maailmalle paljastettu se uhka, jota Venäjän 2000-luvulla aggressiiviseksi muuttunut politiikka edustaa.

Tämän synkeän muutoksen arkkitehti on Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovitš Putin, jonka elämästä ja politiikasta kertoo kaksi uutta hiljattain suomennettua kirjaa.

Niistä järeämpi on tunnetun yhdysvaltalaisen journalistin ja Venäjän-tuntijan Steven Lee Myersin monumentaalinen Putin-elämäkerta Uusi tsaari. Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä.

Myersin monisatasivuinen teos etenee täysin normaalin elämäkertateoksen keinoin. Kirjassa kerrotaan Vladimir Putinin lapsuudesta, nuoruudesta ja työurasta Neuvostoliiton miltei kaikkivoivan turvallisuuspalvelun KGB:n tuntemattomissa syövereissä.

Kautta teoksen kysytään eri yhteyksissä kysymystä mitä Putin todella tahtoo. Haluaako hän palauttaa Neuvostoliiton (ei lainkaan huono arvaus) vai onko tähtäimessä jotakin aivan muuta (sekin on mahdollista)?

Putin oli Itä-Saksassa sen diktatuurin sortuessa vihaisten mielenosoittajien jalkoihin. Myersin elämäkerta vakuuttaa, että KGB:n everstiluutnantti oppi loppuelämäkseen läksyn: valtio ja valta eivät saa olla heikkoja. Tässä hengessä Putin alkoi nostaa uutta Venäjää.

***

Kaoottisen 90-luvun aikana Putin jatkoi uudessa turvallisuuspalvelussa FSB:ssä. Hän kiipesi vallan kierreportaita ylöspäin, palveli uskollisesti presidentti Boris Jeltsiniä ja loi samalla ne perivenäläiset mahtimiesten ystävyys- ja luottamusverkostot, joiden sivustatuella hän 2000-luvulla otti Venäjän rautaiseen otteeseensa. Samalla hän laski perustan omalle miljoonaomaisuudelleen.

Kirja kertoo Putinista, joka ottaa vallan häikäilemättömästi ja pitää sen määrätietoisesti. Ajoittaisista haasteista huolimatta linja pitää. 2000-luvulla jättiläismaan talouselämä otetaan komentoon. Liian itsenäisen oligarkin Mihail Hodorkovskin vankilatuomio, loikkari Aleksandr Litvinenkon murha Lontoossa sekä monet pienemmät poliittiset yllätyssiirrot kertovat venäläiselle kotiyleisölle, että Kremlin isännän kanssa ei pelleillä.

Kirjassa kerrotaan taustoittaen myös kansainvälistä yhteisöä kuohuttanut Krimin sieppaus ja Ukrainan sodan synnyttäminen. Lukijaa muistutetaan myös demokratialiikkeen, toisinajattelijoiden ja median nujertamisesta, Venäjän käsittämättömän laajasta ja osittain putinistisesta korruptiosta ja manipuloiduista vaaleista sekä Putinin kansainvälisessä politiikassa määrätietoisesti harjoittamasta mestarillisesta hämäämisen, pehmeän ja kovan voiman sekoittamisesta.

***

Myersin kirja kertoo Putinin henkilöhistorian kautta taidokkaasti myös uuden Venäjän 25 vuoden mittaisen poliittisen historian. Samalla paljastetaan jotakin myös Venäjän johtajan epäluuloisesta, kyynisestä ja turhamaisestakin persoonasta sekä hänen salatusta perhe-elämästään.

Steven Lee Myersin Putin-biografia on laajin ja todennäköisesti analyyttisin ja kriittisin suomeksi saatavilla Putin-elämäkerta. Jokaisen Venäjää tavalla tai toisella seuraavan olisi hyvä tehdä itselleen palvelus ja lukea tämä kirja.

***

Varsin toisenlainen mutta myös äärimmäisen kiinnostava kirja on Venäjältä ulkomaille siirtyneen aktivistin, šakkimestarin ja toisin
ajattelijan Garri Kasparovin Putin-analyysi Talvi lähestyy. Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset.

Kasparovin pääteema on, että Vladimir Putinin Venäjä on selkeästi suurin ja vaarallisin uhka, joka maailmaan tänä päivänä kohdistuu. Ainoa uhka se ei Kasparovin mukaan ole, mutta lännen pitäisi Kasparovin mukaan jo tajuta, että kylmä sota on jälleen keskuudessamme.

Neuvostoliitossa varttunut Kasparov vääntää monin käytännön esimerkein lukijalle rautalangasta, miten vakoilijakoulutuksen saanut presidentti on käyttänyt valtaansa ja miten hänen luomansa 
koneisto on nöyryyttänyt kansalaisia ja valehdellut 
sekä venäläisille että ulkomaailmalle.

***

Kasparov soimaa EU:n pelokasta kyvyttömyyttä sekä Yhdysvaltojen hyväuskoista johtoa ja erityisesti presidentti Barack Obaman hallintoa siitä, että Putinin luonnetta ja hänen politiikkaansa joko ei ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää.

Lopputuloksena Venäjän hyökkäävää uhkapeliä ylläpitävää johtoa ei ole pidellyt mikään. Kasparov muistuttaa, että Venäjä käyttää valtaansa kaikkialla siellä, missä se arvioi riskinoton kannattavan. Lännen kannalta ”karhu on palannut ja se on nälissään”. Ainoa asia, jota se Kasparovin mukaan pelkää, ovat Venäjän sisäinen vallankumous ja lännen suurvaltojen päättäväisyys.

Kasparovin yhdessä haamukirjoittaja Mig Greengardin kanssa tekemä poliittinen pamfletti on opettavaista ja ajattelemaan pakottavaa lukemista myös suomalaisille.

• Steven Lee Myers: Uusi tsaari. Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä. Suomentanut Seppo Raudaskoski. Bazar 2016. 751 s.

• Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy. Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset. Suomentanut Risto Mikkonen. Scanria 2016. 320 s.

Kuva: Uusi tsaari -kirjan kansi.

Edellinen artikkeliMielipide: Uskonnonopetus kasvattaa juuria omaan identiteettiin
Seuraava artikkeliAborttikanta yhdistää Trumpin ymmärtäjiä Suomessakin – ”Hän on pitänyt lupauksensa”

Ei näytettäviä viestejä