Armenian kirkon katolikos Karekin II vierailee Suomessa

Armenian apostolisen kirkon johtaja, katolikos Karekin II vierailee Suomessa ensi viikon alussa. Sunnuntaina alkavan vierailunsa aikana Karekin tapaa Helsingissä muun muassa arkkipiispa Kari Mäkisen ja metropoliitta Ambrosiuksen.

Katolikos vierailee myös Itä-Suomessa. Kuopiossa hän tapaa arkkipiispa Leon. Lisäksi hän tutustuu Valamon luostariin ja Itä-Suomen yliopiston teologian osastoon Joensuussa. Suomen-vierailu päättyy keskiviikkona.

Katolikos Karekin II on kirkkonsa korkein patriarkka ja ympäri maailmaa asuvien liki yhdeksän miljoonan armenialaisen ortodoksin hengellinen johtaja.

Armenian apostolinen kirkko kuuluu orientaaliortodoksisiin kirkkoihin. Armenian perustuslaissa sille on määritelty valtionkirkon asema.

Armenian kolmesta miljoonasta asukkaasta yli 90 prosenttia on Armenian apostolisen kirkon jäseniä. Lisäksi kirkkoon kuuluu miljoonia ulkomailla asuvia armenialaisia.

Kuva: www.kreml.ru / Wikimedia Commons.

Edellinen artikkeliHelsingin piispanvaalin ehdokasasettelu alkoi, Teemu Laajasalon paperit jätettiin heti
Seuraava artikkeliNuorisotyöntekijä: Erityisnuorisotyön asenne kuuluu jokaiselle kristitylle

Ei näytettäviä viestejä