Antti Pentikäinen USA:n protesteista: Mustien sorto on jatkunut ilman riittävää irtiottoa menneestä

Minnesotan Minneapolisissa viikko sitten kuolleen George Floydin kuolema ei ollut ensimmäinen tapaus, jossa musta mies kuoli poliisin otteissa. Tällä kertaa tapahtumaa seuranneet mielenosoitukset ja levottomuudet ovat kuitenkin olleet poikkeuksellisen laajoja.

Professorina ja tutkijana Yhdysvalloissa työskentelevä Antti Pentikäinen arvioi Kotimaa24:lle, että suuret mielenosoitukset johtuvat Yhdysvaltojen erityisen herkästä ilmapiiristä.

– Työttömyys on historiallisen korkealla koronapandemian takia, ja siksi asetettuja rajoituksia vastaan on ollut paljon mielenilmauksia. Tilanteen herkkyyttä kuvaa myös se, että erilaisia huhuja on liikkeellä paljon ja polarisaatio on vahvistunut nopeasti, Pentikäinen sanoo.

– Mustien historiallinen sorto on jatkunut pitkään ilman riittävää irtiottoa menneestä. Poliisien väkivalta on sen jatkumisesta vain yksi ilmenemismuoto. Moni on tähän hyvin väsynyt.

”Kirkot ovat osa valloittamisen ja ylivallan kulttuuria”

Kirkon Ulkomaanavun johtajana aiemmin työskennellyt Pentikäinen on asunut Yhdysvalloissa viisi vuotta.

Hän vetää George Mason -yliopiston Carter Schoolissa sovintoprosesseja kehittävää keskusta ja kehittää Helsingin Diakonissalaitoksella Sovinto-projektia, jossa ovat mukana Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen Lähetysseura. Pentikäinen on myös vierailevana tutkijana Yhdysvaltain kongressin alaisessa Rauhaninstituutissa.

Pentikäisen mukaan orjuuden taustalla olevat asenteet elävät Yhdysvalloissa monin paikoin edelleen.

– Vaikka rakenteellinen sorto loppuisi ja tasa-arvo toteutuisi, rasismia olisi edelleen, ellei Yhdysvalloissa käydä menneisyyttä läpi aiempaa laajemmin ja rehellisemmin.

Pentikäisen mukaan Yhdysvalloissa olisi tärkeää aloittaa orjuuteen liittyvä totuus- ja sovintoprosessi.

– Onnistuneeseen prosessiin kuuluu myös omien asenteiden ja traumojen työstäminen, eri kertomusten arviointi sekä yhteisöjen välien tervehdyttäminen.

Pentikäinen muistuttaa, että moni uskonnollinen ryhmä pakeni aikanaan vainoa Euroopasta Yhdysvaltoihin. Siellä ryhmät päätyivät taistelemaan toisiaan vastaan ja tuhoamaan alkuperäisväestöä.

Useilla kirkoilla on edelleen laajaa maaomaisuutta, mutta monien on vaikeaa myöntää varallisuuden perustuvan toisilta vietyyn maahan.

– Kirkot ovat siten osa valloittamisen ja ylivallan kulttuuria, jonka yksi ilmentymä on mustiin kohdistuva poliisiväkivalta. Totuus- ja sovintoprosessi voi siten olla monelle taholle paljon kivuliaampi kuin he etukäteen tiedostavat.

”On ollut liikuttavaa nähdä, kun valkoiset ovat polvistuneet mustien eteen pyytämään anteeksi”

Antti Pentikäisen mukaan myös myönteistä kehitystä on tapahtunut. Hän sanoo, että moni on kuitenkin pettynyt valkoisten tapaan puhua vääryyksistä samalla, kun he ovat haluttomia konkreettisesti luopumaan etuoikeutetusta asemastaan.

– On ollut liikuttavaa nähdä tämän kriisin keskellä, kun valkoiset ovat polvistuneet mustien eteen ja pyytäneet tätä anteeksi. Isokin muutos koostuu lopulta pienistä askelmista.

Pentikäinen ei ota kantaa presidentti Donald Trumpin tapaan hoitaa presidenttiyttä. Hän sanoo, että on vieraana Yhdysvalloissa ja yrittää myös rauhanvälittäjänä välttää yksittäisten toimijoiden arvostelemista.

– Olen kuitenkin huolissani siitä, mihin tilanne voi johtaa ja olen mukana auttamassa paikallista hallintoa välttämään väkivallan kierteen syvenemistä. Tässä maassa on niin paljon ampumisia, että jossain muualla sitä pidettäisiin jo väkivaltaisena konfliktina.

Tulevia viikkoja Yhdysvalloissa hallitsevat hänen mukaansa koronapandemia, vaalien läheisyys, ennätyskorkea työttömyys, ulkopuoliset vaikuttamisyritykset, disinformaatio, aseiden yleisyys ja korkeat kuolleisuusluvut.

– Ne tekevät tilanteesta täällä todella räjähdysherkän. Samalla, kun arvioidaan mahdollisia synkkiäkin skenaarioita, pitää uskoa ihmisistä hyvää ja luottaa demokraattisen järjestelmän kykyyn korjata epäkohtia. Ehkä nämä levottomuudet täällä kuitenkin osoittavat, miten kovilla yhteiskunnallinen vakaus pandemian takia eri puolilla maailmaa saattaa olla.

”Nämä ovat kovia vuosia”

Antti Pentikäinen sanoo, että elämme keskellä historiallista murrosta. Hänen mukaansa voidaan olettaa, että tämän murroksen jälkeen ihmiskunta on viisaampi.

– Murroksissa inhimillinen hätä ja kärsimys lisääntyvät. Nämä ovat kovia vuosia.

Hän sanoo olevansa kiitollinen siitä, että saa itse tehdä työtä nyt sovinnon eteen. Pentikäisen mukaan rauhan vakiinnuttamisen ja sovinnon avulla päästään eteenpäin myös käsillä olevasta kriisistä.

– Minulle yhä tärkeämpi on Suomalainen rukous -virren sanat: ”Toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat”.

Kuva: Kyle Grillot / AFP / Lehtikuva. George Floydin kuoleman jälkeen poliisiväkivaltaa vastustavat mielenosoitukset ovat levinneet eri puolille Yhdysvaltoja ja maailmaa. Kuva on Los Angelesista 2. kesäkuuta.

Edellinen artikkeliUudenkaupungin seurakunta irtisanoi viisi työntekijää
Seuraava artikkeliKaustisen Evankelinen Opisto ja Seurakuntaopisto yhdistyvät

Ei näytettäviä viestejä