Anna-Maija Raittila (23.7.1928–26.8.2012) on suomalaisen virsirunouden keskeinen hahmo. Mutta hän kirjoitti myös taidelyriikkaa. Kotimaa24 kysyi kolmelta Raittilan tuotantoa tuntevalta – runoilijalta, tutkijalta ja virkamieheltä – arvioita hänen merkityksestään.
Runoilija, Vivamon toimintakeskuksen johtaja Anna-Mari Kaskinen tapasi Raittilan vain päivää ennen tämän kuolemaa.
– Olen Anna-Maijalle syvästi kiitollinen niin paljosta. Hän oli opettajani. Hän antoi minulle oppitunnin virsirunouden kirjoittamisesta, kun yllättäen sain kutsun kirjoittaa lasten ja nuorten virsiä vuoden 1986 virsikirjaan. Anna-Maija kannusti kirjoittamaan kirjakieltä, hyvää suomea. Hän neuvoi, että virsirunoilijan tulee itse pysytellä taka-alalla, jotta asia, jota virsi edustaa, nousisi tärkeimmälle sijalle. Tämä merkitsi myös liian kekseliäiden ja silmiinpistävien riimien välttämistä, Kaskinen kertoo.
– Yhä edelleen ajattelen, että virren kirjoittaminen on palvelutehtävä. Myöhemmin sain tilaisuuden oppia Anna-Maijalta työskennellessäni hänen rinnallaan usean vuoden ajan Ruotsin kirkon virsikirjan suomennostyössä, yhdessä Niilo Rauhalan ja Pekka Kivekkään kanssa. Anna-Maijan nöyryys, ammattitaito, kielitaju ja virsirunouden perinteen tuntemus tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
Ohjaaja rukouksen tielle
Kaskinen kuvaa Raittilan kirjailijan työtä määrällisesti monumentaaliseksi.
– Hänen kirjoittamiaan, kääntämiään ja toimittamiaan teoksia on lähes kolmesataa nidettä. Runoilijana hänet tunnetaan parhaiten virsistään, joiden kieltä ja sanomisen tapaa hän uudisti merkittävästi. Myös Anna-Maijan tekemät Taize-laulujen herkkävireiset suomennokset ovat ohjanneet uutta sukupolvea rukouksen tielle.
Anna-Mari Kaskinen sanoo pitätvänsä Raittilaa kirkkomme hengellisenä äitinä, yhtenä merkittävimmistä vaikuttajista kautta aikojen.
– Virsien, rukousten, Taize-laulujen, hiljaisuuden liikkeen ja yhteisöllisen elämäntavan edustajana hän on jättänyt lähtemättömän jäljen kirkkoomme.
Lepo on sana, joka sopii Kaskisen mukaan sopii luonnehtimaan Raittilaa.
– Lepoon yhdistyi työteliäs sitkeys, aktiivinen tuotteliaisuus ja täydellinen läsnäolo. Lepo merkitsi myös sovintoa menneisyyden ja nykyhetken kanssa. Anna-Maijalle lepo oli luottamusta, joka perustui Jumalan läsnäoloon. Kaiken pohjana oli hiljainen rukous, joka yhdistyi määrätietoiseen toimintaan ihmisten, erityisesti kaikkein heikoimpien, hyväksi. Levon ja luottamuksen varassa hän uskalsi myös ottaa riskejä. Sellaisena voisi pitää esimerkiksi Omenapuukylää.
Kaskinen kertoo muistavansa Raittilan tervehdyksen, kun hän saapui ensimmäiseen retriittiinsä Morbackaan: ”Tervetuloa tänne lepoon, keinumaan Jumalan keinuun!”
– Kirjoissaan ja retriiteissä Anna-Maija auttoi ammentamaan yhteisen kirkkomme aarteista vuosisatojen takaa. Esimerkillään hän opetti näkemään kauemmaksi, yli kaikenlaisten raja-aitojen. Hän ei koskaan vaipunut toivottomuuteen vaan näki toivon merkkejä silloinkin, kun toiset olisivat jo pettyneinä luovuttaneet. Anna-Maija avarsi tietä luottamukselle Kristukseen. Hänen kauttaan opin, mitä merkitsee elämänmittainen kyllä-sana Jumalalle, Anna-Mari Kaskinen sanoo.
Eurooppalaisia vaikutteita
– Anna-Maija Raittilan kirjoitti herkkävaistoista ja aistivoimaista luontolyriikkaa, määrittelee Leena Mäkitalo, joka tekee kirjallisuustieteellistä tutkimusta Raittilan runoudesta.
– Kautta koko hänen tuotantonsa on myös avointa uskonnollista pohdintaa, jossa omistavan uskon sijaan kuvataan kyselevää, vallatonta ja kaipaavaa uskoa.
Mäkitalo kertoo, että Raittilan esikoiskokoelmassa Ruiskukkaehtoo vuodelta 1947 kuuluu nuoren naisen taustayhteisön, lestadiolaisuuden ääni, mutta että tämä pietismihenkinen vaikutus vähenee kokoelma kokoelmalta.
– Lopulta Raittilan lyriikan puhuja antautuu kokemaan rajatonta, sanatonta ja aseetonta yhteenkuuluvuutta kaikkien kohtaamiensa ihmisten kanssa. Raittila on omaleimainen ääni suomalaisessa modernistisessa lyriikassa. Hän kuuluu samaan joukkoon kuin Helvi Juvonen, Niilo Rauhala ja Rakel Liehu, joiden tuotannossa on myös mukana avoin uskonnollinen taso.
Mäkitalo painottaa myös Raittilan jo 50-luvulla alkaneita suhteita Eurooppaan ja erityisesti Unkariin ja Romaniaan, joiden lyriikan vaikutus näkyy myös Raittilan tuotannossa.
– Raittilan sosiaalinen herääminen liittyy hänen tutustumiseensa unkarilaiseen vallankumouslyriikkaan, jota hän myös liitti suomennoksinaan omiin runokokoelmiinsa. Hän sovelsi siitä henkivää köyhien ja äänettömien rinnalle asettumista myös omassa lyriikassaan.
Vaikutus näkyy pitkään
Anna-Maija Raittila työskenteli nykyvirsikirjan virsikirjakomiteassa 1973–1984. Vuoden 1986 virsikirjassa on useita hänen kirjoittamiaan, kääntämiään ja uudistamiaan virsiä.
Nyt virsikirjaan ollaan tekemässä lisävihkoa. Sen työryhmän sihteeri, kirkkohallituksessa hankekoordinaattorina työskentelevä Timo-Matti Haapiainen luonnehtii Raittilan merkitystä sekä vuoden 1986 virsikirjalle että myös nyt tekeillä olevalle lisävihkolle merkittäväksi.
– Raittilan vaikutus näkyy virsikirjassa ja sitä kautta seurakuntien arjessa. Raittilan vaikutus suomalaiselle virsirunoudelle näkyy myös muiden virsirunoilijoiden teksteissä sekä siinä spiritualiteetissa, josta monet uudet virret nousevat.
– Raittilan epäsuora vaikutus tuntuu myös virsikirjan lisävihkotyöskentelyssä, sillä siinä keskeisessä roolissa on Ruotsin kirkon suomenkielinen virsikirja, jossa myös näkyy vahvasti Raittilan kädenjälki suomentajana.
Haapiaisen mukaan Raittilalla oli virsirunoudessa muodon ja sisällön hieno yhteys.
– Raittila käytti tavallisia sanoja. Hänen virtensä ovat vaatimattoman sujuvia ja samalla sisällöltään kauniita, herkkiä ja voimakkaita.
Suosittuja Anna-Maija Raittilan virsiä ovat muun muassa 600 (Hyvyyden voiman suojaan – käännös) ja 525 (Suurempi kuin sydämeni – oma teksti).Timo-Matti Haapiainen haluaa nostaa erikseen kaksi säkeistöä (4 ja 5) virressä 194 (Jumala on läsnä). Raittilan käännöksissä korostuu hänelle luontainen, lempeä, rajoja karsiva teologinen näkemys: ”Armon meri aava, kehto elämämme, ilma jota hengitämme, ihme olet itse… Kaiken läpi loistat. Herra, valollasi kosketa nyt kasvojani.”