Anna-Maija Kuutti-Manninen kirkkoherraksi Kirkkonummelle – ekonomi toimi 20 vuotta yritysmaailmassa ennen kirkon töitä

Kva: Anna-Maija Kuutti-Mannisen albumi

Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi on valittu saman seurakunnan seurakuntapastori Anna-Maija Kuutti-Manninen, 55. Kuutti-Manninen sai seurakuntaneuvoston äänestyksessä 12 ääntä. Kaikkiaan ääniä annettiin 15.

Anna-Maija Kuutti-Manninen vihittiin papiksi vuonna 2014. Sen jälkeiset seitsemän vuotta hän on työskennellyt pappina Kirkkonummella. Nuorena kauppatieteiden maisteriksi opiskellut Kuutti-Manninen työskenteli ennen pappeuttaan 20 vuoden ajan henkilöstötoiminnon esimies- ja asiantuntijatehtävissä suomalaisissa yrityksissä kansainvälisessä toimintaympäristössä.

– Usko Jumalaan ja seurakuntayhteys ovat olleet elämässäni rippikouluvuosista lähtien, ja vuosien varrella alkoi vähitellen syntyä myös kutsumus kirkon työhön, Kuutti-Manninen kertoo.

Kirkkoherran tehtävään hän siirtyy kiitollisella ja luottavaisella mielellä.

– Seurakuntamme ja työyhteisömme ovat tulleet pappisvuosieni aikana hyvin tutuiksi, ja iloitsenkin, että saan palvella pitkäaikaista kotiseurakuntaani myös tässä uudessa tehtävässä.

Kolmen viime vuoden aikana Kuutti-Mannisen työnkuvaan on kuulunut papin ydintyön lisäksi papiston esimiestehtäviä ja hallintoon liittyviä töitä.

Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan kirkkoherran virkaa haki keväällä kuusi pappia. Seurakuntaneuvosto kutsui haastatteluun tuomiokapitulin lausunnon ja hakemusten perusteella Lotta Hatakan, Anna-Maija Kuutti-Mannisen ja Tuomo Törmäsen. Hatakka ja Törmänen vetivät kuitenkin hakemuksensa pois. Kuutti-Mannisen ohella vaalikelpoisia olivat prosessin loppuun asti Hyrynsalmen seurakunnan kirkkoherra Pirkko Hänninen, Hangon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Johannes Tikka ja Tuusulan seurakunnan kappalainen Elisa Varkemaa.

Kuutti-Manninen aloitti vt. kirkkoherrana Kirkkonummella syyskuun alussa, kun edellinen kirkkoherra Hannu Suni jäi eläkkeelle.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.