Afgaanimiehet lopettivat syömälakkonsa

Afgfanistanilaiset

71 päivää nälkälakossa olleet kaksi afgaanimiestä ovat päättäneet lopettaa lakkonsa. Toinen miehistä palasi maanantain ja tiistain välisenä yönä Oulusta, jossa hän oli tapaamassa Kidutettujen kuntoutuskeskuksen lääkäriä.

Huonossa kunnossa olevat miehet jatkavat protestiaan telttailemalla samassa paikassa Helsingissä Kansalaistorilla Sanomatalon ja Musiikkitalon välissä toistaiseksi.

– Kaikki ihmiset, jotka auttoivat ja puolustivat meitä, antoivat meille toivoa. Olemme päättäneet odottaa hallinto-oikeuden ratkaisua: jos se on kielteinen, aloitamme uuden nälkälakon jossa emme syö emmekä juo, miehet sanovat Vapaan liikkuvuuden tiedotteen mukaan.

Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker järjestää Kansalaistorilla viikon mittaisen tukitapahtuman. Tapahtumassa on päiväsaikaan kello 9-20 ihmisiä sijaisnälkälakossa. Tapahtuma tarkoitus on tukea miesten kamppailua suojelun saamiseksi Suomesta ja vastustaa käännytyksiä Afganistaniin.

Changemakerin teltassa on mahdollista ilmaista tukensa miehille allekirjoittamalla vieraskirjaan. Vieraskirja avataan pian myös nettipohjaisena Kirkon Ulkomaanavun sivuilla ja Facebookissa. Teltalle toivotaan asiasta kiinnostuneita kävijöitä. Yksi sijaisnälkälakon osallistujista on Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen. Kotimaa24:lle Pentikäinen kertoo, että hän oli varautunut olemaan myös todellisessa nälkälakossa afgaanimiesten puolesta siinä tapauksessa, jos tilanne ei olisi ratkennut. Tämä suunnitelma olisi Pentikäisen mukaan voinut toimia keinona siihen, että miehet olisi saatu sairaalahoitoon tai tavoitteet olisi saavutettu.

– Olin pyytänyt mukaan ihmisiä, joista yksi lupautunut oli Kimmo Kiljunen, Pentikäinen paljastaa.

Entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen on tällä hetkellä ulkoministerin alueellisen rauhanvälityksen erityisedustaja.

– Vetoan, että ihmiset kävisivät Changemakerin teltassa ja kirjoittaisivat nimensä kirjaan. Haluan puolustaa arvomaailmaa, jossa ihmisiä kohdellaan inhimillisesti, Antti Pentikäinen sanoo.

Miesten turvapaikka-asia on hallinto-oikeuden käsittelyssä. Miehet itse uskovat tulevansa tapetuiksi, mikäli heidät palautetaan Afganistaniin. He ovat olleet vuosikausia paossa Afganistanista.

Muun muassa luterilaisen kirkon parista on vedottu useaan otteeseen voimakkaasti afganistanilaisten tapauksen ratkaisemiseksi.

Lue myös: Sisäministeri Räsänen kävi tänään afgaanien teltalla

Räsänen:
Huoli nälkälakosta on yhteinen

Maahanmuuttovirasto tiedotti afganistanilaistapauksesta

Papit: ”Edellytämme poliittisilta päättäjiltä vahvempaa moraalista selkärankaa”

KUA ja piispa Askola vetoavat: Huoli nälkälakkolaisten tilanne huolestuttaa

Kirkolliskokouksessa vedottiin ja veisattiin afgaanipakolaisten puolesta

Edellinen artikkeliHallamaalta vakava kysymys lähetysjärjestöille
Seuraava artikkeliSisäministeri Räsänen kävi afgaanien teltalla

Ei näytettäviä viestejä