Tähän asti kaikki on ollut kuin yli tajunnan vyöryvä näytelmä. Kaikki on ollut liian suurta: neljäkymmentä arkkua kirkkopihassa, presidentti, pääministeri, piispa, lohduttavia, kyseleviä, hämmentyneitä puheita, yhteistä surua.
Mutta Lapuan hautausmaalla neljänkymmenen surun käsittämätön kokonaisuus revitään osiinsa. Täällä jokaisen yksityinen suru yltää täyteen mittaansa. Täällä se ei ole yksi neljästäkymmenestä.
Täällä se on vain yksi. Täällä se on vihdoinkin pakko uskoa.
Lapuan Simpsiön hautausmaalla ei patruunatehtaan räjähdys ole enää murhenäytelmä, jota katsotaan televisiosta ja luetaan lehdistä.
Simpsiön hautausmaalla yhteinen suru vaihtui yksityiseksi tuskaksi. Täällä ei enää ollut neljääkymmentä valkoista arkkua. Täällä oli vain yksi: juuri minun äitini, vaimoni, mieheni, lapseni.
Näky Simpsiön hautausmaalla on lohduton. Katsot ympärillesi, käännät päätä: joka puolella näkyy avoin hauta, sen ympärillä omaisten joukko, kaiken yllä kellon soitto, kuoron laulu.
Joka puolella. Ja joka portista tuodaan lisää.
Ihmisten ruumiita jonossa.
Halki lakeuden
Hetkeä aikaisemmin he olivat tulleet halki lakeuden. Ensin näkyi tummia, hitaasti läheneviä ryhmiä. Heitä tuli joka suunnalta: siunaustilaisuudesta, kotoa television äärestä.
Ensimmäiset ryhmittyivät hautausmaan kiviaidan viereen, nyt heitä tuli katkeamattomana mustana nauhana halki lakeuden.
Hiljaisuus on käsittämätön. He vain odottavat, katse tien mutkassa.
Siinä on körttipukuinen vanha äiti poikansa kanssa. Siina on eteensä jäykin silmin tuijottavia miehiä, siinä on lapsia, jotka vain aavistavat, joille tämä on painajaismainen näytelmä.
He vain odottavat. Siinä hautausmaan aidan kupeella, katse tiukasti tien mutkassa.
Ja sieltä tulevat autot. Armeijan kuorma-auto, lavalla neljä arkkua, linja-auto, sisällä lähimmät omaiset.
Kymmenen kuorma-autoa, kolmekymmentäyhdeksän arkkua, kymmenen linja-autoa
On jäätävä Jumalan eteen
Siunaustilaisuudessa Lapuan kirkkopihassa piispa Yrjö Sariola sanoi, ettei järkevien selitysten löytyminen sirpaleiden keskeltä riitä tämän kaiken selittämiseen.
”Se ei mene riittävän syvälle siihen inhimilliseen hätään, jonka keskelle olemme joutuneet vaivaisina maan matosina.
”Tämä ei ole ihmisjärjen hallittavissa. Meidän on jäätävä Jumalan eteen. Miten hyvä on, että saamme näin tehdä ilman, että meidän tarvitsisi yrittää olla jotain. Saamme olla maahan löytyjä ja rikki revittyjä Jumalamme edessä.
”Tuntuu aivan mahdottomalta sanoa, että Jumala on raadellut ja lyönyt meitä. Ja kuitenkin juuri tässä on edes heikosti häämöttävä polun pää maan matoselle. Kaikki on Jumalan kämmenellä, myös se mikä on meille käsittämätöntä.
”Alamme edes aavistella, että kun Jumala on nyt raadellut meitä, hän myös parantaa meidät ja kun hän on lyönyt meitä, hän myös sitoo meidät.”
”Meille kuuluu profeetan lupaus: Hän tekee meidät eläviksi. Ja me saamme olla hänen edessänsä.
”Sen tähden meidän ei tarvitse sanoa vain: Maasta olet sinä tullut ja maaksi olet sinä jälleen tuleva, vaan me saamme jatkaa: Jeesus, Kristus, Vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä.
Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä 13.4.1976 päivälleen kuoli 40 ja loukkaantui 60. – Juttu hautajaisista julkaistu Kotimaassa 27.4.1976 otsikolla ”Kaikki on Jumalan kämmenellä”. Kannen ja jutun kuvat: Hannu Kuosmanen.