Tänään jumalanpalveluksemme keskuksena on monella tapaa lapsi ja lapset. Suuri ilon aihe jo vuosia Kemijärven kirkossa on ollut nuorten osallistuminen yhteiseen jumalanpalvelukseemme muutenkin kuin rippikoululaisen roolissa. Pieniä lapsia ja lapsiperheitä on sen sijaan ollut paljon vähemmän mukana. Erillisten perhejumalanpalvelusten järjestäminen muistuttaa vinoutumasta kirkkomme elämässä. Jokainen jumalanpalvelus on oikeastaan koko perhettä, kaiken ikäisiä varten! Oikeastaan ei pitäisi olla erityisen perhekirkon tarvetta.
Tänään meitä on kutsuttu kuitenkin perhejumalanpalvelukseen sellaisella toiveella, että kerran mukaan tuleminen rohkaisisi kirkkotien kulkemiseen uudelleenkin ja erityisesti lasten kanssa. Aloitteita aivan vauvaikäisten ja heidän perheittensä kutsumisesta on tullut seurakuntalaisilta. Hyvä niin! Kun alkuvuodesta päätimme erityisen kutsun päiväksi juuri tämän palmusunnuntain, emme itse asiassa edes tulleet huomanneeksi, kuinka hyvin tämän päivän sanoma sopiikaan pienimpienkin mukana oloon. Upeana lisänä kokoontumiseemme tuli vielä mahdollisuus kastaa pieni lapsi jumalanpalveluksen yhteydessä. Saamme olla tänään viettämässä sellaista Jumalan perheväen juhlaa, jossa Hän näkyvällä sanallaan, kasteen sakramentilla, synnyttää uutta elämää ja ottaa omakseen, ruokkii meitä ehtoollispöydän hengellisellä ruualla ja muutenkin kutsuu, vahvistaa ja lohduttaa sanallaan.
Kuulimme äsken, miten Jeesus Jerusalemiin tultuaan meni temppeliin ja aika rajullakin tavalla muistutti, mikä on tärkeintä: On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Se, mitä Jeesus sen jälkeen teki, antoi sitten oikean sisällön sanalle ’rukouksen huone’. Jeesus auttoi kokonaisvaltaisesti ihmisiä, jotka tulivat hänen luokseen temppeliin. Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Meillä on myös etuoikeus tuoda koko elämämme, ilot ja surut, hätä ja tuska, kiitollisuus ja huoli rukouksessa Herrallemme.
On hyvä muistaa, että tämänkin jumalanpalveluksen ensimmäisessä virressä laulettu ’hoosianna’ on yhtä aikaa ylistys- ja avunhuuto kuninkaalle. Kuninkaan tehtävänä oli huolehtia kansan parhaasta. Sellaisena kuninkaana Jeesus aivan oikein otettiin vastaan, vaikka siinä hetkessä ei vielä ymmärrettykään Hänen tuomansa avun sisältöä. Hieno silta kahdentuhannen vuoden taakse on maininta siitä, kuinka temppeliin oli tullut Jeesuksen perässä lapsia, jotka huusivat: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”. Näinhän meidänkin jumalanpalveluksemme alkoi tänään.
Jeesuksen aikana lasten huuto temppelissä aiheutti suuttumusta. Ikävä kyllä, vielä meidän päivinämme tapahtuu samaa. Olen saanut kuulla täälläkin, Kemijärvellä, lapsiperheiden jättäytyvän pois jumalanpalveluksesta siksi, että he ovat saaneet arvostelevia kommentteja lasten itkusta tai liikkumisesta. Tällaisesta meidän on päästävä eroon! Tähän kirkkoon kyllä mahtuu sekä itkun että ilon ääniä. Jos meidän rukouksemme häiriintyy lasten äänistä, silloin olemme samassa joukossa ylipappien ja lainopettajien kanssa, joille kyllä kelpasi kaupankäynti temppelissä, mutta ei Jumalan rakkauden kohtaaminen.
Saatamme ajatella, että meidän oma tulemisemme Jumalan eteen on paljon aidompaa ja syvällisempää kuin pienten lasten, jotka vain tekevät, mitä heille on opetettu. Jeesus kääntää asetelman toisin päin: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi’?” Ajatusta on lähestyttävä toisesta suunnasta. Lapsi oppii jatkuvasti asioita ottamalla mallia ympäristöstään. Oivallusten ja asioitten keskinäisten yhteyksien selviäminen tulee sitten ajallaan. Millaisen karhunpalveluksen me teemmekään omille lapsillemme, jos emme anna heille tilaisuutta oppia yhdessä ylistämään Jumalaa ja tuomaan avunhuudot Herrallemme Jeesukselle Kristukselle? Meillä aikuisilla on valtava vastuu lastemme ja lastenlastemme elämän arvojen rakentumisessa.
”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”. Tämä Jeesuksen sana aivan kuin kertautuu siinä ’lasten evankeliumissa’, jonka saamme kohta kuulla pienen lapsen kasteen yhteydessä (Mark:10:13-16). Kun Jeesuksen luo tuotiin lapsia, silloinkin joku ehti ajatella, että aikuisten asiat ovat tärkeämpiä ja lapset joutavat mennä. Jeesus toimi toisin. Hän asetti lapsen keskukseen ja opetti sekä ihmisen olemuksesta että Jumalan valtakunnasta ja sinne tulemisesta. Jeesus ei sanonut: ”Sallikaa lasten olla minun luonani” vaan ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.” Tällä sanalla Jeesus vahvisti meidän luonnollisen lähtökohtamme. Kaikki me olemme luonnostamme, syntymästämme alkaen, Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Syntiinlankeemus ja sen seuraus, perisynti meidän luonnossamme, on aivan todellinen asia. Siitä täytyy vapautua, ja siitä voi vapautua ainoastaan Jeesuksen luona, sillä vain Hän on kantanut meidän syntiemme rangaistuksen. Jos me emme tuo syntiämme Jeesukselle, silloin se säilyy meidän omana taakkanamme, ja kerran se vie meidät kadotukseen. Jeesus ei enää ole näkyvällä tavalla keskellämme, emmekä voi kantaa pientä lasta hänen syliinsä, mutta sen sijaan meillä on Jeesuksen antama opetus ja käsky siitä kuinka Hänen luokseen nyt tullaan. Jeesus opetti, että ihmisen on synnyttävä uudesti vedestä ja hengestä. Ylösnousemuksensa jälkeen Hän sitten asetti kasteen tieksi Jumalan valtakuntaan. Kun yhdistämme kaiken tämän Jeesuksen opettaman ja käskemän, voimme olla varmoja siitä, että Jeesus Kristus ottaa tänäänkin kasteessa pienen lapsen omakseen, lahjoittaa hänelle syntien antamuksen, uuden elämän ja avoimen taivaan.
Lapsi kelpaa Jeesuksen opetuksessa esikuvaksi myös Jumalan valtakunnan vastaanottamiseen. Lapsi osaa ottaa lahjan vastaan yrittämättäkään ansaita tai maksaa sitä millään tavoin. Me aikuiset sen sijaan olemme jatkuvia kaupankävijöitä. ’Jotainhan minunkin on maksettava näin suuresta lahjasta!’ Jumalan valtakunnan kansalaisuutta ei voi ostaa. Eikä sitä tarvitse ostaa, koska Jeesus on maksanut siitä riittävän hinnan kaikkien meidän puolestamme. Ehkä Jeesus tahtoi muistuttaa nimenomaan tästä silloin, kun Hän ensi töikseen temppelissä kaatoi kaupustelijoiden ja rahanvaihtajien myyntipöydät.
Meidän jumalanpalveluksessamme on myös ehtoollisen vietto, ja se muistuttaa erityisesti siitä uhrautumisen tiestä, jonka viimeisiä askelia Jeesus oli kulkemassa Jerusalemiin tullessaan. Jeesus lunasti, eli osti meidät vapaiksi, omalla verellään, omalla kuolemallaan. Herran pöytä on tänään avoin jokaiselle kastetulle, joka tuntee syntinsä ja kaipaa syntien anteeksiantamusta. Pienet lapsetkin saavat tulla, heidät siunataan, niin kuin Jeesuskin siunasi Hänen luokseen tulleet lapset. Jeesuksen ruumiin ja veren nauttija tulee liitetyksi, samalla tavalla kuin pieni lapsi kasteessa, Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen. Herran apostoli kirjoittaa: ”Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan.” (Room.6:8).