Tuttu jouluevankeliumi, muttei aivan loppuun saakka seurattuna, kuuluu jokaiseen jouluaaton jumalanpalvelukseen. Jouluyönä, tai sitten varhain jouluaamuna, niin kuin meillä täällä Kemijärvellä, seurataan sitten paimenia Betlehemin eläinsuojaan ja iloitaan yhdessä heidän kanssaan Vapahtajan syntymästä. Jouluaattona katsotaan osin taaksepäin, kaikkiin Vanhan testamentin profeettojen lupauksiin ja nähdään: nyt alkaa lupausten täyttyminen. Siksi jouluevankeliumi katkaistiin enkelin ilmoitukseen ja taivaallisen sotajoukon ylistykseen.
Jouluaaton jumalanpalveluksessa ei meillä useinkaan ole laulettu virttä, jonka juuri äsken lauloimme. Jos jouluevankeliumi on tuttu, niin tuttu on ainakin osittain myös Martti Lutherin jouluevankeliumin perustalle tekemä virsi ’Enkeli taivaan lausui näin’. Virren puuttumista aaton jumalanpalveluksesta on kyselty, ja tiedän, että joku on pahoittanut mielensäkin sen puuttumisesta. Miksi sitä ei ole laulettu? Ymmärrän, että perusteluna on Jeesuksen varsinaisen syntymäjuhlan, joulupäivän, arvon korostaminen. Pidämme kiinni siitä, että joulun varsinainen juhla on huomenna. Niinhän alkaa myös kaikille tuttu jouluaaton joulurauhan julistus Turun kaupungille: ”Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla.” Toisaalta on kuitenkin niin, että kalenteriimme merkityt päivät ovat tietyllä tavalla yhteisen sopimuksen perusteella merkityt niin kuin ovat. Me katselemme tälläkin hetkellä sellaista todellisuutta, joka on jo tapahtunutta. Profeettojen välittämät lupaukset todellakin täyttyivät. Meille ei ole todellisuutta ainoastaan Jeesuksen syntymä vaan myös Hänen elämänsä, kärsimisensä, kuolemansa, ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa. Samalla tavalla elämme jatkuvasti viimeisen adventin, Kristuksen paluun odotuksessa. Jokaisessa jumalanpalveluksessamme on siten yhtä aikaa läsnä joulu, pitkäperjantai, pääsiäinen, helatorstai ja helluntai, mutta myös se juhla, jota Raamatussa nimitetään Karitsan hääjuhlaksi.
On hyvä tilaisuus yhdistää kaksi tuttua elementtiä, jouluevankeliumi ja Enkeli taivaan –virsi, ja tutkia edellistä jälkimmäisen avaamalla tavalla. Saamme siten olla ikään kuin Martti Lutherin kanssa yhteisessä joulukirkossa. Saarnan ajaksi kannattaa aivan avata virsikirja virren 21 kohdalta, ja jäädä miettimään, mitä tuttujen sanojen takana onkaan!
Luther on ottanut virtensä keskeiseksi sisällöksi jouluevankeliumista juuri enkelin ja taivaallisen sotajoukon viestin. Siinä mielessä rajaus on oikeastaan aivan sama kuin aaton lyhyemmässä jouluevankeliumissa. Ensimmäisen säkeistön viesti paimenille sisältää hyvin tärkeän sanoman myös meille. Evankeliumin ilmaus ’kaikelle kansalle’ on aina ymmärretty tarkoittamaan muutakin kuin vain Israelin kansaa. Virressä laulamme aivan oikein: maan kansoille. Joulun sanoma koskettaa kaikkina aikoina kaikkialla eläneitä ihmisiä, aivan kuten syntiinlankeemus koskettaa meitä kaikkia. Jouluevankeliumin kaikkia koskettava ulottuvuus tulee selvästi esiin myös siinä laulussa, johon jumalanpalveluksemme on tänään suunniteltu päättyvän. Siinä kohtaamme evankelista Matteuksen kuvaaman idän viisaitten saapumisen Vapahtajan luo. He eivät varmasti olleet israelilaisia, mutta hekin tunnustivat Kristuksen kuninkuuden.
Viimeinen profeetallinen Jeesuksen syntymään liittyvä viesti on enkelin välittämä tarkka kuvaus siitä, mistä lapsi on löydettävissä. Toinen säkeistö kertoo viestin ja kolmas säkeistö siitä seuraavan oikean johtopäätöksen: sinne minunkin on suunnattava huomioni! Seimiä me voimme rakennella joulukoristeiksemme. Hyvä, jos niitä on paljon turhempien koristeiden joukossa. Ei kuitenkaan ole tarkoitus rakentaa joulunviettoa minkään kuvan ympärille, vaan muistaa, missä seimi nyt on: Raamatussa. Raamattu, Jumalan sana ja ilmoitus, on se seimi, jossa Kristus edelleen on löydettävissä. Helsingissä on mainostettu seurakunnan toimintaa ja jossain mainoksessa kysytty: ”Mitä Jeesus tekisi?” Vastaus kyllä löytyy. Se löytyy Raamatusta. Se ei aina miellytä meitä ihmisiä, sillä Jeesus sanoo suoraan, missä oma elämämme on kulkemassa aivan väärään suuntaan. Jos yritämme vääntää Jeesuksen tukemaan jotain sellaista, joka inhimillisen ajattelumme mukaan tuntuisi hyvältä tai ainakin lisääntyneen tietämyksen perusteella paremmalta kuin aikaisemmat ratkaisut, olemme todennäköisesti väärällä tiellä. Niin mielellämme asetamme itsemme kaiken mittariksi, mutta se ei vain toimi.
Ellemme tunnusta tosiasiaa: juuri minä olen syntinen ihminen sekä Jumalan että ihmisten edessä, ei neljännen säkeistön ilosanomallakaan ole oikeastaan mitään käyttöä. Joulun varsinainen ilosanoma on se, ettei Jumala hylkää syntistä ihmistä, vaan rakastaa. Ei hän syntiä rakasta, mutta meitä syntisiä kyllä. Ja juuri Hänen rakkautensa sai aikaan sen, että viidennen säkeistön mukaisesti Hän, itse asiassa kaiken Luoja itse, otti orjan muodon ja tuli tänne maailmaan. Immanuel – Jumala meidän kanssamme – on yksi profeetallinen kunnianimi Jeesukselle.
Kuudes ja seitsemäs säkeistö asettavat arvoja kohdalleen. Syntiinlankeemuksen seurausta on, että me mittaamme elämän arvoa vallan ja omaisuuden mittareilla. Kaikki, mitä silmillämme näemme on kuitenkin Jumalan luomaa, vain käyttöön tarkoitettua, ja tulee kerran katoamaan lopullisesti. On aivan oikea pyrkimys ainakin yrittää opettaa lapsille sitä, että joulu haastaa pikemminkin lahjoittamaan kuin saamaan lahjoja. Sitä on opeteltu mm. kauneimpien joululaulujen vakiintuneen perinteen myötä. Tuliko tuettua lähetystyötä? Millä muulla tavalla olet antanut liiastasi tai vaikka siitäkin, millä kyllä itsellekin olisi käyttöä, mutta muilla paljon suurempi tarve? Kylläpä on vaikea seurata Jeesuksen esimerkkiä tässä asiassa!
Kun näitä miettii, on helppo yhtyä kahdeksannen säkeistön rukoukseen! Monelle on tullut hyvin rakkaaksi joululaulu ”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.” Oikein tulkittuna siinä on sama rukous kuin tässä virren kahdeksannessa säkeistössä. Täytyy kuitenkin muistaa oikea asenne: ei joulu ole meidän tehtävissämme! Me saamme pyytää ja meidän tulee pyytää, että Jeesus saa tilaa sydämessämme ja elämässämme. Jos me sitä pyydämme Raamatun sanan mukaisesti on aina mahdollisuus (tai vaara!), että Jumala myös vastaa rukoukseemme. Jos Jeesus saa tulle sydämemme ja elämämme Herraksi, Hän ei missään tapauksessa ole pelkästään jouluvieras. Herra on se, joka päättää ja jota kuunnellaan. Joulun sanoma sisältää valtavan lupauksen. Jeesus tuli tähän maailmaan, jotta vallanvaihto voisi tapahtua meidän sydämissämme. Hän tuli vapauttamaan meitä Saatanan vallasta ja kutsumaan Jumalan lapsiksi. Jumalan lapseus alkaa aina tässä elämässä, mutta vain Jumalan lapsena mennään taivaaseen.
Olemme varmaan toivottaneet monille ystävillemme joulun iloa. Sitä me saamme myös pyytää itsellemme, niin kuin lauloimme virren yhdeksännessä säkeistössä. Eilen vietimme neljättä adventtisunnuntaita, jonka yksi lukukappale opettaa ilosta: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil.4:4-7) Tällä Raamatun sanalla tervehdimme ystäviämme perheemme tämän vuotisessa joulutervehdyksessä. Siinä on meille varsinainen joulunkin lupaus. Jumalan antamiin lupauksiin kannattaa tarttua!
Virren lopussa Luther päättää samaan pisteeseen, mihin evankeliumimme päättyi: Jumalan kunnian kuuluttamiseen. Käännösvirheet tai vähintäänkin vääränlaiset painotukset elävät sitkeässä silloin, kun niissä on mukana jotain, josta voi lohkaista palasen kunniaa itselleen. Vanhimman raamattukäännöksen muoto: ”ihmisille hyvä tahto” elää varsinkin vähän vääntyneessä muodossa: ”ihmisillä hyvä tahto”, kun yritetään kiteyttää joulun varsinaista sanomaa. Enkelijoukon viesti kuuluttaa kuitenkin sitä hyvää tahtoa ja rakkautta, joka Jumalalla on meihin ihmisiin. Hänestä tulee myös se rauha, jota enkelit niin ikään kuuluttivat; ei todellakaan ole, niin kuin yhdessä, paljon soitetussa joululaulussa väitetään, että joulurauha olisi löydettävissä omasta itsestä, omasta sydämestä. Turha vaiva!
Me tunnustamme, että meidän rauhamme on Jeesus Kristus, Hän, josta profeetat ennustivat, joka tuli, kun aika täyttyi ja joka tulee kerran kunniassaan. Häneen uskoen ja Hänestä kiittäen nousemme enkelien kanssa ylistämään Jumalaa yhtymällä uskontunnustukseen.