”Kun joku on lähellä Jeesusta, hän ihmettä katselee”, laulaa lauluntekijä Tommi Kalenius aivan upeassa laulussaan. Viime sunnuntaina saimme olla oppimassa Martan ja Marian kodissa Jeesuksen lähellä olemisen merkitystä. Hyvä osa on olla lähellä Jeesusta, hänen jalkojensa juuressa kuuntelemassa ja uskomassa hänen sanansa. Tänään evankeliumi vie meidät jälleen saman perheen luo. Saamme olla katselemassa ihmettä, joka rikkoo tässä näkyvässä maailmassa ne rajat, joita me olemme oppineet pitämään ehdottomina. Lasaruksen herättäminen kuolleista on vakava haaste vallitsevalle tavalle hahmottaa todellisuus. Se herättää kuuntelemaan ja ottamaan todesta sen, mitä Jumalan sana puhuu iankaikkisuudesta. Sillä Jeesus ei tullut herättämään Lasarusta vain ajallisen elämän jatkoajan vuoksi. Hänen tekonsa tähtäsi paljon huikeampiin ulottuvuuksiin. Se on oikeastaan selitys sille, mitä hyvä osa Jeesuksen lähellä syvimmiltään merkitsee.
Jos viime sunnuntaina Jeesuksen ohella keskeisenä henkilönä oli Maria, nyt samassa osassa on sisar Martta ja se keskustelu, jonka hän kävi Jeesuksen kanssa. Olemme ehkä tottuneet pitämään Marttaa vain ajallisten, sinänsä oikeitten, asioitten kanssa puuhailevana touhukkaana ja aikaansaavana naisena, mutta Jeesuksen kanssa käyty keskustelu osoittaa, että Martalla oli myös aivan oikea usko. Hän uskoi ylösnousemukseen ja osasi tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Jumalan Pojaksi. Oikeastaan voi päätellä, että Martan tähden Jeesuksen ei olisi ollenkaan tarvinnut herättää Lasarusta kuolleista. Kun luemme evankeliumin äsken kuullulla tavalla ilman luvun alkuosaa, saattaa tosin tulla sellainen vaikutelma, että Jeesus teki ihmetekonsa sisarusten vetoomusten hellyttämänä. Luvun alkuosa sen sijaan kertoo, että Jeesus tiesi paljon aiemmin, mitä hän tulisi tekemään. Viivyttelipä hän vielä kaksi ylimääräistä päivää ennen lähtöään, jotta Lasarus ehtisi olla tarpeeksi kauan kuolleena. Juutalainen käsitys kuolemasta sisälsi nimittäin ajatuksen, että sielu lähtee ruumiista vasta kolmen päivän kuluttua kuolemasta, ja vasta silloin tilanne on lopullinen ja peruuttamaton.
Jo ennen kuolemaviestiä Jeesus sai sanan Lasaruksen sairastamisesta. Silloin hän sanoi: ”Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden.” (Joh.11:4). Parin päivän kuluttua Jeesus paljasti vielä opetuslapsilleen tietävänsä Lasaruksen jo kuolleen. Juuri ennen kuolleen haudasta kutsumista Jeesus sitten rukouksessaan paljasti syyn tekoonsa: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.”
Jeesuksen lähettämiseen maailmaan on olemassa syy. Minkään pienen asian vuoksi ei Jumala olisi tullut ihmiseksi. Syynä oli ja on kuolema. Kuolemahan ei kuulunut alun perin siihen Jumalan luomaan maailmaan, josta hän toistuvasti näki, että niin oli hyvä. Kuolema oli se palkka, jonka ihminen tietoisesti otti osakseen astuessaan omien rajojensa ulkopuolelle. Kuoleman syvin olemus on iankaikkinen ero Jumalasta, ja sellaisena se samalla turhentaa ihmisen olemassaolon perimmäisen tarkoituksen. Lasaruksen herättämisen tarkoituksena oli siis ilmoittaa kaikille se, että Jeesus todellakin tuli tähän maailmaan kuoleman voittajaksi.
Päivän evankeliumikatkelmaa on usein käytetty esimerkkinä Jeesuksen inhimillisyydestä, kun hän Lasaruksen haudalle tullessaan itki. Paikalla olleet juutalaiset tulkitsivat myös Jeesuksen kyyneleet suruksi rakkaan ihmisen menettämisestä. Jeesuksen itku kuoleman lähellä antaa varmasti myös meille luvan itkun kanssa luopua läheisistämme. Tämä liikuttuminen voisi tapahtumaa irrallisena tarkasteltaessa näyttää riittävältä syyltä Lasaruksen herättämiseen. Mutta kun tiedämme Jeesuksen ilmoittaneen tekonsa jo päiviä aiemmin, saa itkukin lisää merkitystä. Kahdessa muussa kohdassa Raamatussa mainitaan Jeesuksen itku. Palmusunnuntaina Jerusalemiin ratsastaessaan Jeesus itki kaupungin tulevaa tuhoa ja sitä, ettei se ollut tuntenut omaa etsikkoaikaansa. Heprealaiskirjeessä taas sanotaan Jeesuksen itkeneen ääneen ja rukoilleen Getsemanessa juuri ennen joutumistaan kuolemaan. Kaikissa näissä hetkissä itku liittyy jollain lailla kuolemaan, mutta ei mitenkään voi tyhjentyä pelkästään luopumisen suruun. Jerusalemiin tullessaan Jeesuksen itku on Jumalan rakkautta, joka ei kuitenkaan kohtaa vastarakkautta meissä ihmisissä. Kaikkivaltiaan ja kaiken tietävän Jumalan näkökulmasta Jeesus tuo selvästi ilmi, että suuri osa ihmisistä hylkää pelastuksen lahjan. Rakkaus ei voi olla itkemättä tätä tosiasiaa. Getsemanessa Jeesus itkee varmasti aivan samasta syytä ja lisäksi tulevan kuolemansa vuoksi. Vain hän voi ymmärtää, mitä todella merkitsi joutua eroon Isästä Jumalasta, joutua Jumalan hylkäämäksi. Lasaruksen haudalta alkoi Jeesuksen lopullinen tie kärsimykseen ja kuolemaan. Johannes kertoo heti päivän evankeliumin jälkeen, kuinka Lasaruksen herättäminen oli lopullinen niitti juutalaisten päätöksessä surmata Jeesus. Lasaruksen haudalla Jeesus siis itki paitsi ystävänsä kuolemaa, ennen muuta juuri sitä, mikä hänen edessään oli. Lasaruksen haudalla Jeesus itki sitä, mikä meillekin pitäisi olla jatkuva hädän ja liikkeelle lähtemisen aihe: Miksi niin monet hylkäävät Jumalan rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa?
Vaikka Lasaruksen herättäminen siis sinetöi Jeesuksen ajallisen elämän päättymisen, se ei jäänyt ilman sitä vaikutusta, jota Jeesus rukoillessaan pyysi. Johanneshan kertoi myös, että ”Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.” Jeesus ei vielä herättänyt Lasarusta iankaikkiseen elämään. Lasarus sai jatkoajan, mutta kuoli sitten jossain vaiheessa, kun hänen aikansa täyttyi. Ainutlaatuisuudessaan Lasaruksen herääminen eloon kolmen päivän haudassa olemisen jälkeen viittaa vielä ainutlaatuisempaan heräämiseen, Jeesuksen ylösnousemukseen. Martta ja Maria uskoivat ylösnousemuksen todellisuuteen jo ennen veljensä herättämistä. Monet uskoivat herättämisen jälkeen, mutta koskaan eivät kaikki usko. Meidänkin aikanamme moni ihminen on saanut kokea sen, kuinka läheltä kuoleman portteja, jonkin vakavan sairauden tai onnettomuuden jälkeen, on saanut palata takaisin elämään. Silloin puhutaan yleensä jatkoajasta. Monelle tällainen jatkoaika on ollut myös hengellisen puhuttelun ja uskon syntymisen aihe. Muutaman vuoden tai vuosikymmenen sijaan onkin tullut jotain paljon enemmän: lupaus ja varmuus iankaikkisesta elämästä. Mutta ei kaikille.
Lasaruksen herättäminen kuolemasta takaisin ajalliseen elämään on inhimillisesti mahdoton ja selittämätön tapahtuma. Niin on myös se, mihin Jeesus sillä viime kädessä tähtäsi, nimittäin uskon syntyminen. Jos usko Kristukseen Herrana ja Vapahtajana olisi pelkästään rationaalinen, järjellinen, asia, ei meidän tarvitsisi itkien kysyä, miksi eivät kaikki usko. Niin ihmeellistä kuin Lasaruksen herättäminen olikin, vielä ihmeellisempää lopulta on uskon syntyminen. Usko on Jumalan lahja, mutta lahjaa ei anneta väkisin, eikä meissä toisaalta ole mitään omaa halua lahjan vastaan ottamiseen. Uskon syntyminen ei ole vain maailmankatsomuksen muuttumista. Senkin se vaikuttaa ja muuttaa elämäntapaamme, mutta syvin muutos on kansalaisuuden vaihdos: kuoleman oma ja kadotettu syntyy taivaan kansalaiseksi, elämän perilliseksi. Ajallisen kuoleman kautta siirtyminen iankaikkisuuteen ja vielä edessä oleva kaikkien ruumiillinen herättäminen ylösnousemukseen ovat ihmeellisiä näkyä, mutta sittenkin pelkästään johdonmukaisia seurauksia siitä, mikä voi tapahtua vain tässä meille lahjoitetussa ajallisessa elämässä. Painopiste ja ydinkysymys on ehdottomasti tässä ja nyt, ei jossain määräämättömässä tulevaisuudessa. Me olemme tänään Lasaruksen haudan äärellä katselemassa ulos kömpivää, käärinliinoihin puettua miestä, jotta ymmärtäisimme ja myös uskoisimme: Meitä ei ole tarkoitettu kuolemaan vaan elämään! Jeesuksen sana Martalle on oikeasti tarkoitettu jokaiselle meistä: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”
Itkien meidän Herramme odottaa myöntävää vastausta meiltä jokaiselta. Vain myöntävä vastaus voi kerran kuivata myös meidän kyyneleemme.
”Kun joku on lähellä Jeesusta, hän lähteelle tullut on. Se lähde on rakkautta tulvillaan, se lähde on pohjaton.”