Betesdan lammikosta ja erityisesti sitä reunustavista viidestä pylväskäytävästä on historian saatossa tehty monenlaisia tulkintoja, joita yhdistää myyttisyys. Viiden pylväskäytävän on nähty viittaavan moniin eri asioihin, esimerkiksi Raamatun viiteen ensimmäiseen kirjaan, juutalaisen kabbalan lukuun viisi, joka merkitsi viittä ihmissielun kykyä tai taivaan kaupungin viiteen porttiin. Vertauskuvallinen tulkinta on liittynyt sinnikkääseen haluun liittää kristinuskon sanoma itämaisiin uskontoihin ja menoihin. Kun arkeologisissa kaivauksissa sitten löydettiin Jerusalemin koillisnurkasta Lammasportin läheltä allas, jota todellakin reunusti viiden pylväsrivin jäännökset, monen hämmästys oli melkoinen.

Johanneksen kuvaus on tarkkaa ja se perustuu omiin havaintoihin. Koko Raamatun kuvaus historiallisista tapahtumista on yleensäkin hämmästyttävän tarkkaa. Meidän suhdettamme Raamattuun hämärtää modernin ajan perinne rajata todellisuus jo lähtökohtaisesti vain sellaisiin asioihin ja ominaisuuksiin, joita voi aistein havaita, mitata ja punnita. Jumala on materian yläpuolella. Kun häntä ei voi ottaa tarkasteluun, johtopäätökseksi on tullut kieltää hänen todellinen olemassa olonsa tai ainakin kykynsä vaikuttaa historian tapahtumiin. Raamatussa meille kuitenkin puhuu Jumala, joka on kaiken olemassa olevan Luoja. On käsittämätöntä, että ajatus ilman syytä tai suunnitelmaa tyhjästä esiin putkahtaneesta todellisuudesta äänestetään järjellisemmäksi kuin kaikkivaltiaan Jumalan vaikuttama kaiken synty ja tarkoitus. Kun Jumala kerran on kaiken Luoja, ei ole millään tavalla järkeä loukkaavaa hyväksyä sitä, että hän myös ilmoittaa itsensä ja vaikuttaa tässä luomassaan maailmassa ja historiassa.

Kun lähestyy tämän päivän evankeliumia päivän aiheen, kiitollisuuden, näkökulmasta, on tärkeää tietää ja muistaa, että Jeesus on kerran elänyt ja toiminut tässä historiassa juuri niin kuin Uusi testamentti meille todistaa. Jumala ei tullut ihmiseksi parantaakseen sairaita, mutta hän paransi sairaita ja teki monia muita ihmeitä herättääkseen meitä ihmisiä näkemään ja tunnustamaan Jumalan todellisen läsnäolon ja vaikutuksen. Jumala tuli ihmiseksi tuodakseen ratkaisun tämän maailman historian suurimpaan katastrofiin, syntiinlankeemukseen, jonka seurauksena Jumalan yhteyteen luotu ihminen joutui eroon elämän lähteestä, Jumalasta. Siinä on päättymättömän ja ehdottoman kiitollisuuden syy. Mitään muuta mahdollisuutta meillä ei koko ratkaisuun olekaan vaikuttaa kuin ottaa kiitollisena vastaan sen, minkä Jeesus Kristus on tehnyt meidän kaikkien puolestamme ja meitä kaikkia varten.

Päivän evankeliumin tapahtumissa ei juuri kiitollisuutta näy eikä sen enempää uskoa, niin kuin esimerkiksi sillä kerralla, kun Jeesuksen eteen laskettiin katon läpi halvaantunut mies. Kyllähän Betesdan lammikon halvaantunut johonkin uskoi, ilmeisesti lähteen parantavaan voimaan, muttei ainakaan Jeesukseen, joka tuli hänen luokseen. Jeesus ei toiminut pyyntöjen perusteella, vaan oma-aloitteisesti; hänellä oli selvästi paljon kauemmas ulottuva tarkoitus toiminnalleen. Itse asiassa Betesdan lammikon tapahtumista alkaa Jeesuksen toiminnassa jakso, jossa hän itse ryhtyy jouduttamaan oman kärsimystiensä toteutumista. Kun Johannes kuvaa tämän jälkeenkin Jeesuksen tekemiä ihmeitä, hän joutuu samalla toteamaan, ettei Jeesuksen ympärillä liikkunut joukko suinkaan kasvanut vaan kutistui vähitellen kahteentoista opetuslapseen, joilta Jeesus joutui kysymään: ”Aiotteko tekin lähteä?” (Joh.6:67). Monien loukkaantumisen ja pois lähtemisen syynä oli se, ettei Jeesus ruvennutkaan tuottamaan ihmeitä ja merkkejä ihmisten ajallisten tarpeitten mukaan, vaan pureutui totuuteen ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta ja omaan tehtäväänsä kaikessa karuudessaan.

Betesdan lammikolla oli varmasti paljon autettavia, mutta vain yhden luo Jeesus tuli ja antoi ajallisen avun. Todennäköisesti mies oli avuttomimmasta päästä, sillä 38 vuoden jakso halvaantuneena maaten ei ole mikään kevyt vaiva. Näyttää siltä, että Jeesus pyrki toiminnallaan tietoisesti rakentamaan tilanteen, jossa sitten päästiin selvittämään hänen valtuuksiaan ja samalla hänen varsinaista tehtäväänsä. Jeesus valitsi kaikista viikonpäivistä juuri sapatin ja tuli silloin parantamaan halvaantuneen. Hän antoi miehelle käskyn, joka oli vastoin sapatin vietosta annettua perinnäissääntöä, sillä vuodematon kantaminenkin oli sapattiin sopimatonta työtä. Ja kun Johannes kuvaa heti alussa kuullun evankeliumin jälkeen juutalaisten reaktioita, hän kertoo, että juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta juuri sapattina suoritetun parantamisen vuoksi. Tästä vainoamisesta oli seurauksena, että Jeesus pääsi julistamaan jotain tärkeää: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.” Toisilla Jeesuksen sanoilla ilmaistuna ”Minä ja Isä olemme yhtä”. Se oli juutalaisille liikaa, mutta se on edelleen liikaa suurimmalle osalle tämän maailman ihmisiä. Ja kuitenkin kaikkia tämän maailman ihmisiä koskettaa se, että Isä Jumala voidaan oppia tuntemaan ainoastaan hänen itsensä tahtomalla tavalla, Jeesuksessa Kristuksessa. Erityisen hälyttävää on, että joissain kirkkomme lähetysjärjestöissä käydään keskustelua tämän periaatteen oikeellisuudesta. Jos lähetystyön ensimmäinen tavoite on jotain muuta kuin Kristukseen keskittyvän evankeliumin saattaminen kaikille kansoille, se ei enää ole kristillistä lähetystyötä ja on kadottanut kaiken siunauksensa.

Jeesus herätti tietoisesti vastakkainasettelun ja vainon, jonka lopullisena seurauksena oli tie Golgatalle kärsimään ja kuolemaan, mutta silloin toteutuikin hänen maailmaan tulonsa syvin tarkoitus. Jo Betesdan lammikolla hän toimillaan antoi viitteitä tärkeimmästä. Ehkä kukaan ei sitä sillä hetkellä käsittänyt, mutta Johanneksen kertomana se on jäänyt puhuttelemaan monia ja samalla tullut yhdeksi kiitollisuuden lähteeksi. Ei varmaan ollut sattuma, että Jeesus valitsi autettavien joukosta juuri 38 vuotta sairastaneen miehen. Myöhemmin tapauksesta kuulleet tai lukeneet Raamatun tunteneet saattoivat muistaa kuvauksen Israelin kansan erämaavaelluksesta: ”Vaelluksemme Kades-Barneasta Seredin jokiuoman ylitykseen saakka kesti kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Sinä aikana kuolivat Egyptistä lähteneen sukupolven kaikki asekuntoiset miehet, kuten Herra oli vannonut.” (5.Ms.2:14). Ajallisen elämän riittämättömyys luvattuun maahan pääsemiseksi kertoi suuremmasta päämäärästä kuin se, mihin erämaassa syntynyt sukupolvi sitten saapui. Samanmittaisen sairauden jälkeen halvaantunut mies sai avun, mutta se ei vielä ollut lähelläkään sitä, mitä Jumala meille Jeesuksessa Kristuksessa tarjoaa. On muistettava, että aina kun Jumala vaikuttaa tässä ajallisessa historiassamme meitä eri tavoin auttaen, hän tekee sen suunnatakseen katseemme iankaikkiseen pelastukseen, taivaaseen. Jokainen Jeesuksen parantama ihminen on kuitenkin tietyn, hänelle sallitun iän saavutettuaan poistunut kuoleman kautta iankaikkisuuteen. Tärkein kysymys on, onko sille matkalle lähdetty Kristukseen uskoen, taivas päämääränä?

Betesdan mies ei osannut kiitellä Jeesusta parantumisestaan, mutta Jeesus piti huolen siitä, että hänellä oli mahdollisuus tarttua siihen, mikä oli ruumiillista parantumista paljon tärkeämpää: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Kaikki ajallinen sairaus ja kärsimyskin ovat viime kädessä syntiinlankeemuksen seurausta, mutta läheskään aina ei voi yksilön kohdalla osoittaa syyn ja seurauksen suhdetta. Siksi Jeesus ei varoituksellaan tarkoittanut jotain muuta pahempaa sairautta, vaan ihmisen olemassaolon suurinta onnettomuutta, iankaikkista kadotusta. Olla syntiä tekemättä on ihmiselle mahdoton tehtävä, mutta Jeesus on täyttänyt sen meidän puolestamme. Jeesus siis kutsui parantuneen miehen – ja samalla kutsuu meitä kaikkia – turvautumaan elämänsä tärkeimmässä kysymyksessä yksin häneen. Voimme välttää vielä pahemman vain ja ainoastaan sen avulla, että otamme vastaan Jeesuksen tarjouksen: ”Minä otan sinun syntisi, ota sinä minun puhtauteni ja vanhurskauteni. Se on sinulle ilmainen lahja, kokonaan maksettu Golgatan ristillä kerran tässä Jumalan luomassa ja ylläpitämässä historiassa.”

Ehtoollisen toinen ja laajasti käytetty nimi on eukaristia, joka merkitsee kiitosta, kiitosateriaa. Tänään me saamme kiittää yhteisessä ehtoollispöydässä Herraamme Jeesusta Kristusta lahjasta, joka on edelleen tarjolla – ja ilmaiseksi. Meistä kukaan ei ole sitä ansainnut, ja siksi juuri me voimme tulla. Meille riittää se, että tunnustamme olevamme syntisiä ja lahjasta riippuvaisia. Ehtoollispöydässä Kristus itse synnyttää kiitollisuuden, jolla myös kaikki ajallisen elämän lahjat on hyvä ottaa vastaan ja jakaa tarvittaessa eteenpäin.