Eiliseen työpäivääni kuului hyvin tyypillinen vaihdos. Hautajaisten muistotilaisuudesta oli lähdettävä suoraan ristiäisiin. Kun kahvipöydästä noustessani mainitsin tästä, sain kommentin, jossa päiviteltiin suurta muutosta toisesta laidasta toiseen.
Ulkonaisesti saattaa toki tuntua siltä. Onhan kyseessä toisaalta ajallisen elämän päätös ja jäähyväisten tunnelma, ja toisaalta sitten useimmissa tapauksissa vasta alkanut elämä ja monet odotukset. Syvemmässä tarkastelussa toimitusten keskinäinen suhde kuitenkin muuttuu yllättävällä tavalla ja yhteistä löytyy paljon! Pyhässä kasteessa tähän todellisuuteemme ja meidän elämäämme tulee jotain sellaista, jonka soisi olevan läsnä myös jokaisessa hautaan siunaamisessa. Pyhä kaste nimittäin pitää sisällään vanhan ihmisen, syntiinlankeemuksen täydellisessä vankilassa olevan langenneen ihmisen hautajaiset, mutta samalla kertaa myös uuden, taivaaseen tarkoitetun ihmisen syntymisen. Kristityn ihmisen hautajaisten tulisi samoin sisältää molemmat ulottuvuudet. Vaikka ajallinen kuolema on läsnä, yhtä konkreettisesti läsnä on lupaus uudesta. Ei tarvitse jäädä vain jäähyväisiin ja menneen muistelemiseen. Saa katsella eteenpäin, niin kuin varmasti myös ristiäisissä tehdään. Tämän päivän evankeliumikatkelma sisältää aineksia, jotka sopivat yhtä hyvin kasteeseen kuin hautajaisiin!
Luukas ottaa tässä kohdassa evankeliumikirjassaan ensimmäisen kerran käyttöön sanan ’Herra’ Jeesuksesta puhuessaan. Sitä ennen se on esiintynyt vain lainauksina. Ensin enkelien ilmoituksessa Jeesuksen syntymässä, sitten Pietarin tunnustuksessa ja vielä sairaan rukoillessa puhdistusta spitalista. Luukas käyttää sanaa itsenäisesti vasta tässä kohdassa, sillä Nainin leskiäidin pojan herättäminen on ensimmäinen Luukkaan kertoma kuolleista herättäminen. Ei kenelläkään muulla kuin itse Jumalalla voi olla valtaa kuolemankin yli. Siksi nimitys Herra kuuluu vasta tähän yhteyteen. Jokaisessa kastetoimituksessa luetaan ylösnousseen, siis omalla kuolemallaan kuoleman voittaneen Jeesuksen antama peruskäsky ja tehtävä omilleen. Se alkaa sanoin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä…” Siinä on samalla perustava määritelmä sille, mitä Raamatussa sanalla ’Herra’ tarkoitetaan. Jeesuksen antama tehtävä keskittyy kasteeseen ja opettamiseen. Pyhän kasteen edellytys on, että kuolema on todellisesti voitettu. Siksi kristillisen kasteen aika alkoi vasta Jeesuksen ylösnousemuksesta ja taivaaseen astumisesta.
”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room.6:3-4). Näin kirjoittaa apostoli Paavali roomalaisille kasteesta. Tämä katkelma on myös yksi keskeinen lukukappale silloin, kun toimitamme pyhää kastetta.
Luukkaan käyttämä nimitys Herra sopii erityisen hyvin leskiäidin pojan herättämiseen siksikin, että Jeesus toimi nyt ilman avunpyyntöä, omasta aloitteestaan. Hän toimi todellakin niin kuin se, jolla on valta. Tästä yhdestä tapauksesta avautuu paljon suurempi näköala. Kun Herra Jumala lähti liikkeelle ja tuli tähän syntiinlankeemuksen todellisuuteen meitä ihmisiä auttamaan, hän teki sen omasta aloitteestaan, ilman että ihminen olisi osannut sitä pyytää tai siitä unelmoidakaan. Tutun jouluvirren kirjoittaja Paul Gerhardt on oivaltanut asian ja lausuu sen hienosti: ”En ollut vielä syntynyt, kun synnyit auttajaksi. En armoasi kysynyt, kun tulit turvaajaksi. En vielä ollut päällä maan, kun riensit tänne maailmaan, aukaisit meille taivaan.” (V 25:2).
Jollain tavalla näyttää siltä, että Jeesus ihan tietoisesti halusikin ilmoittaa ja näyttää jotain todellisesta olemuksestaan. Myöhemmin, esimerkiksi Lasarusta haudasta herättäessään, hän toimi toisin. Silloin hän antoi tunteittensa näkyä ja samalla antoi meillekin luvan toimia samoin. Silloin hän rukoili kaikkien kuullen, ennen kuin kutsui Lasaruksen ulos haudasta. Nyt Jeesus sen sijaan tuli kuolleen luo ja antoi selvän käskyn: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle, nouse!”. Me voimme puhua kuolleelle miten paljon tahansa ja käskeä vaikka kuinka paljon, mutta mitään ei tapahdu. Vain Herra voi puhua kuolleelle niin, että kuoleman valta murtuu.
On toki niin, että herätetty nuorukainen samoin kuin Lasarus ja muutkin kuolleista herätetyt joutuivat myöhemmin kohtaamaan uudelleen ajallisen kuoleman. Kaikki kuolleista heräämiset täällä ajassa ovat kuitenkin tärkeitä muistutuksia siitä herättämisestä, joka on edessä ja joka on lopullinen. Kun Jeesus tai hänen apostolinsa Jeesuksen nimessä herättivät kuolleita, ne olivat merkkejä paljon suuremmasta vallasta kuin vain ajallisen kuoleman voittamisesta. Meidän on ehkä vaikea ymmärtää tai tunnustaa sitä, mutta se, mitä tapahtuu pyhässä kasteessa, on vielä ihmeellisempää kuin Nainin lesken pojan herääminen takaisin tähän ajalliseen elämään. Kasteessakin Jeesus puhuu kuolleelle. Pieni, vastasyntynyt ihminen, niin suloiselta ja puhtaalta kuin näyttääkin, on Raamatun sanan mukaan hengellisesti kuollut ja vailla yhteyttä Luojaansa. Kasteessa Jeesus puhuu hengellisesti kuolleelle ja kutsuu hänet elämään. Ajallinen syntymä, jota muistamme juhlia, merkitsi syntymistä kuolevaiseksi. Uusi syntymä kasteessa merkitsee syntymistä iankaikkiseen elämään ja taivaan kansalaisiksi. Miksemme paremmin muista juhlia tätä tärkeämpää syntymäpäiväämme!?
Hautajaissaaton tavatessaan Jeesus ymmärsi välittömästi tilanteen vakavuuden ja vaikeuden. Luukas kertookin, että Jeesus sääli leskinaista. Nainen oli siis jo kerran kulkenut hautajaissaatossa puolisoaan saattaen. Nyt tilanne oli vielä pahempi, sillä siinä yhteiskunnassa lesken toimeentulon turva oli vain ja ainoastaan hänen omissa lapsissaan. Ainoata poikaa, nyt jo nuorukaista, saattava nainen oli siis melko toivottomassa tilassa. Ilman kasteen armoa ja Jumalan työtä kasteessa me olisimme vielä toivottomammassa tilassa. Nainin leskiäiti sai poikansa takaisin Jeesukselta. Mitään hänen ei tarvinnut tehdä sen eteen; ei edes pyytää apua Jeesukselta. Kaikki oli puhdasta lahjaa. Sitä, mitä Herra meille kasteessa antaa ei myöskään voi eikä tarvitse yrittää ansaita. Pienen lapsen kasteessa lahja on kaikkein puhtaimmillaan. Jeesushan itse asetti lapsen esikuvaksi, ei suinkaan siitä, miten taivaan kansalaisena ollaan, vaan miten sellaiseksi tullaan! Kun lapsi saa kasteessa tulla taivaan kansalaiseksi ja perilliseksi, hänen esikuvallisuutensa on nimenomaan siinä, ettei hän edes yritä maksaa siitä mitään tai ansaita sitä millään lailla. Siinä taas ei ole mitään epäilystä, miten taivaan kansalaiseksi tullaan. Onhan Jeesuksen perustehtävä meille mennä kaikkeen maailmaan ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla!
Tämän sunnuntain sana siis julistaa kaikkineen sitä, että kuolema on voitettu ja että lupaus elämästä on todellinen. Lupaus elämästä on annettu heti syntiinlankeemuksen ja sen kautta kuvaan tulleen kuoleman ilmaannuttua. Sitä lupausta myös Vanhan testamentin profeetat julistivat sanoin ja teoin. Ei varmaankaan ole sattumaa, että Jeesus ensimmäisen kerran herätti kuolleen Nainin kaupungin äärellä, josta ei ollut pitkää matkaa sille seudulle, missä profeetta Elisa oli herättänyt sunemilaisen naisen pojan kuolleista (2.Kun.4). Ehkä siksikin tapahtuman nähneiden hämmennyksestä nousi toteamus: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta”. Paljon enemmän sisältää kuitenkin toinen tunnustus: ”Jumala on tullut kansansa avuksi”. Hienolla tavalla tuo tunnustus palaa niille juurille, jossa Jeesuksen herruus ensimmäisen kerran ilmaistiin. Enkelit siis ilmoittivat paimenille, että Betlehemin vastasyntynyt on Kristus Herra. Hänen syntymäänsä liitettiin sitten myös Vanhan testamentin kunnianimitys Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Jumala on siis tullut kansansa avuksi, ja hänen antamansa apu keskittyy synnin vakavimman seurauksen, iankaikkisen kuoleman voittamiseen.
Kansansa avuksi tullut on kreikan kielessä ilmaistu samalla sanalla, josta tulee myös meidän piispaamme tarkoittava ilmaus. Sakariaan kiitosvirressä, Luukkaan evankeliumin alussa sana käännetään ensin: ”on katsonut [kansansa] puoleen” ja sitten myös: ”saapuu luoksemme”. Sakarias julisti, että Jumalan kirkkaus on ilmestyvä ”kuoleman varjossa eläville” (Luuk.1:79). Tätä uskoa ilmentää tunnustekona kuolleen herättäminen. Tämän uskon synnyttää Jumala jo pyhässä kasteessa. Tätä uskoa ylläpitää ja vahvistaa meidän Herramme, joka kutsuu meitä elämää antavalle aterialle ehtoollispöytään. Siellä toteutuu tänään se, mikä kerran toteutui Nainin porteilla: Jumala on tullut kansansa avuksi.