Viime sunnuntain evankeliumissa meidät saateltiin Tiberiaan järven eli Gennesaretin rannalle, jossa ylösnoussut Herra Jeesus varhain aamulla ilmestyi yön turhaan kalastaneille opetuslapsille. Ihmeellisellä kalansaaliilla Jeesus ilmaisi olemuksensa ja vahvisti opetuslasten luottamusta siihen, että heillä todella oli tehtävä edessään. Siihen tehtävään oli luvattu kaikki tarvittava. Sen todistivat verkot, jotka eivät repeilleet suuresta saaliista huolimatta.
Tämän päivän evankeliumi jatkuu siitä ateriasta, jonka Jeesus rantautuneille opetuslapsille tarjoili. Ylösnousemusruumiissaan toisenlaisena Jeesus ei ollut helposti tunnistettavissa, mutta tuttu tapa aterialla vaikutti sen, että kaikki ymmärsivät olevansa Herran edessä. Sillä tavalla meidän Herramme edelleen ilmaisee itsensä. Hän kutsuu aterialle, jossa tarjolla on tänäänkin Herran ruumis ja veri.
Pietarin ja Jeesuksen välinen keskustelu aamuaterian jälkeen on varmasti yksi liikuttavimmista ja herkistävimmistä katkelmista Pyhässä Raamatussa. Pietari oli jo saanut eri tavoin vakuuttua siitä, että Jeesus on noussut kuolleista ja elää. Hän sai käydä tyhjällä haudalla ja nähdä siellä olleet hautaliinat tyhjinä. Hän oli ylösnousemuksen päivän iltana muitten opetuslasten joukossa lukittujen ovien takana, kun Jeesus ilmestyi heidän keskelleen. Vielä oli kuitenkin käsittelemättä se, minkä varmasti täytyi painaa Pietarin mieltä ja sydäntä koko ajan. Jeesuksen edellinen sana Pietarille henkilökohtaisesti oli ollut ilmoitus siitä, että tulet kieltämään minut. Muistamme kaikki, että vasta kun se sitten oli toteutunut, Pietari itsekin tajusi, mitä oli tehnyt.
”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” Mitä tulikaan sanotuksi silloin viimeisenä iltana. ”Herra, miksi en nyt pääse mukaasi? Minä annan vaikka henkeni puolestasi.” Ja mitä sitten yöllä ylimmäisen papin palvelustytölle, kun hän kysyi: ”Et kai sinäkin ole tuon miehen opetuslapsia?” ”En ole.” Kaikki tämä muistui varmasti mieleen, mutta silti täytyi vastata rehellisesti. ”Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Pietarin vastaus sisältää enemmän rehellisyyttä kuin äkkiä lukemalla edes huomaamme. Käännöksessä on kyllä haluttu tuoda esiin se ero, mikä alkukielessä on paljon selvempi. Jeesus kysyy: ”Rakastatko?” ja Pietari vastaa: ”Olet rakas”. Jeesus kysyi Pietarin rakkautta käyttäen agapao-verbiä, mutta Pietari vastasi toisella, fileo-sanalla. Jeesuksen käyttämä sana painottaa täydellistä, uhrautuvaa, jopa jumalallista rakkautta. Pietarin vastaus on lähempänä syvää kiintymystä ja ystävyyttä. On kuin Pietari olisi tunnustanut: Kyllä minä ajattelin kykeneväni vaikka uhrautumaan, mutta ei siitä sittenkään mitään tullut. Silti mikään ei minulle ole sinua tärkeämpää.
Jeesuksen vastaus on sitten syy siihen, että tämä evankeliumikatkelma on valittu Hyvän paimenen sunnuntaille. ”Ruoki minun karitsoitani.” Jeesus oli opettanut omasta olemuksestaan nimittäen itseään Hyväksi paimeneksi. Hän on Paimen, joka todella antoi henkensä koko laumansa puolesta. Nyt paimenen tehtävä oli aika antaa eteenpäin, niille, jotka Jeesus itse oli siihen tehtävään kutsunut ja valtuuttanut.
Kun Pietari vielä ihmetteli saamaansa tehtävää ja saattoi muotoilla mielessään kysymystä: ”Kelpaanko sittenkin?”, Jeesus kysyi toistamiseen, mutta jätti nyt pois vertailun muihin opetuslapsiin. Silti kysymys oli edelleen täydellisestä rakkaudesta. Ei Pietarissa ollut muita opetuslapsia enempää rakkautta ollut. Nyt saattoi mielessä vilahtaa se hetki, kun Jeesus oli viety itse ylipappi Kaifaan luo ja hiilivalkealla lämmittelemässä olleet miehet kysyivät Pietarilta: ”Et kai sinäkin ole hänen opetuslapsiaan?” Jälleen tuli vastattua: ”En ole.” Ei Pietari voinut väittää rakastavansa muita enemmän, mutta ei vielä voinut myöskään vastata samalla sanalla, jota Jeesus kysymyksessään käytti. ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Silti kutsu paimenen tehtävään tuli jälleen: ”Kaitse minun lampaitani.”
Voimme vain arvailla, millainen myllerrys Simon Pietarin mielessä kävi aamuauringon paistaessa järven rannalla. Pimeyden syövereissä kärsineeseen sydämeen alkoi vähitellen syttyä valo ja toivo tulevaisuudesta. Silti Jeesus vielä kerran kysyi Pietarin rakkautta. Emme tiedä, huomasiko Pietari asian sillä hetkellä, mutta Johanneksen tarkasti tallettama kysymys tuli jälleen askelen alemmas. Kolmannella kerralla Jeesus nimittäin siirtyi käyttämään samaa sanaa, jolla Pietari oli jo kahdesti vastuksensa antanut. Tosin silloin viimeisenä yönä ei Pietarista ollut löytynyt sitä vähäisintäkään rakkautta. Kun paikalle oli tullut Getsemanen yön silminnäkijä, sen miehen sukulainen, jolta Pietari oli lyönyt korvan pois, verkko tuntui kiristyvän jo liian kireäksi. Pietarilla oli vain yksi huoli; ettei joutuisi itse kiinni otetuksi, ja niin hän kielsi kolmannen kerran yhteytensä Jeesukseen. Matteus ja Markus tietävät kertoa, että kolmannella kerralla Pietari teki sen sadatellen, siis kiroillen, ja vannoen. Ehkä tuo muisto oli yhtenä syynä siihen, että Pietari tuli surulliseksi Jeesuksen kysymyksestä. Jos niin oli, se oli äärimmäisen tärkeä suru. Synnin valta meissä kaikissa on suuren surun syy. Emme me voi syntisinä tulla takki auki Jumalan eteen sittenkään, vaikka tiedämme, että synti on sovitettu, ja hän odottamalla odottaa saadakseen vakuuttaa meidät anteeksiantamuksesta.
Kun tulemme Jumalan eteen, meidän on tunnustettava Pietarin tavoin: ”Sinä tiedät kaiken.” Jumala tietää ja tuntee senkin syntiinlankeemuksen vaikutuksen meissä, mitä emme edes itse tajua. Mutta silti hän rakastaa. Pietarin saama kolmas muoto paimentehtävästä, ”Ruoki minun lampaitani”, oli samalla kolmas vakuutus syntien anteeksiantamisesta. Luukas kertoo erikoisella tavalla hetkestä, jolloin Jeesus ennusti Pietarin luopumisen: ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.” (Luuk.22:32).
Simon Pietarin ihmeellinen paluu kieltäjästä Kristuksen ylösnousemuksen todistajaksi sinetöityi evankeliumikatkelmamme kuvaamana varhaisena aamuna Tiberiaan järven rannalla. Ennen Jeesuksen ristinkuolemaa Pietari uhosi omassa voimassaan kykenevänsä kulkemaan vaikka kuolemaan Herransa tähden. Nyt Jeesus kertoi Pietarin tien vievän todellakin kuolemaan, joka tulee ylösnousseen Kristuksen todistamisen tähden. Ihmeellistä on, että Kristuksen seuraajan, kristityn, kuolemakin voi olla kirkastamassa Jumalaa. Näinhän Jeesus Pietarille lausui. Perimätieto kertoo Pietarin kärsineen vihdoin ristinkuoleman Roomassa, ilmeisesti keisari Neron vainoissa vuonna 64. Sitä ennen Pietari ehti kuitenkin pelkäämättä toimia ensimmäisen seurakunnan johtajana ja avata Jeesuksen antaman lähetystehtävän myös muitten kuin Israelin kansan jäsenten keskuudessa.
Jumala ei tee virheitä, eikä kutsumistaan kadu. Jeesus ei myöskään tehnyt virhettä valitessaan opetuslapsijoukolleen johtajan. Hänhän sen teki. Ei ollut pelkästään kyse Simon Pietarin luonteesta, joka sai hänet monessa tilanteessa esiintymään opetuslasten äänitorvena. Jeesus vahvisti Pietarin johtoaseman lausuessaan Simonille: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” Nimi Pietari pohjautuu kalliota merkitsevään sanaan petra. Jeesus antoi lisänimen tilanteessa, jossa Simon oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan pojaksi. Sellainen tunnustus ei olisi ollut ihmiselle mahdollinen ilman Jumalan valintaa ja ilmoitusta. Virhettä ei siis tapahtunut, vaikka Pietari ihmisenä osoittautui aivan muuksi kuin kestäväksi kallioksi. Kestävä kallio on Simonin tunnustus Jeesuksesta: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Sen tunnustuksen kantajaksi kelpaa jokainen, joka Pietarin tavoin nöyrtyy tunnustamaan oman syntinsä ja uskoo myös anteeksiantamuksen todellisuuteen.
Meitäkin Jumala haluaa ja voi käyttää. Ylösnousemuksen ja siitä avautuvan elämän viestin todistajiksi hän kutsuu tänäänkin jokaista. Paimenen tehtävään hän kutsuu edelleen miehiä niin kuin silloin Tiberiaan järven rannalla Pietarin. Niin kuin Jeesus rukoili Pietarin puolesta, niin tarvitsee jokainen paimen seurakunnan esirukousta.
Ei kieltäjän kurjankaan kohtaa Hän vältä vaan luokseen käy. Ja rakkaus silmistä hohtaa, eikä kostoa, vihaa näy.
Ja alemma vieläkin tulla Hän tahtois jos siellä ken on tunnolla haavoitetulla, hänet korjaisi taltehen.