– päivätyöläisen työpäivä alkoi auringon noustessa klo 6.00
– työnjohtajat (harvemmin isäntä itse) palkkasivat torilta (työkkäriltä)
tarvittavan määrän työntekijöitä päiväksi
– denaari oli normipalkka yhden päivän = 12 tunnin työstä

– päivä oli 12 tunnin mittainen ja jakaantui 12 hetkeen eli tuntiin
– kolmannella tunnilla = klo 9.00, kuudennella tunnilla = klo 12.00 ja
yhdeksännellä tunnilla = klo 15.00

– kertomuksen isäntä palkkasi vielä lisää työväkeä
– vielä yhdennellätoista tunnilla = klo 17.00 isäntä palkkasi lisää
väkeä

– kun aurinko laski klo 18.00, päivä oli pulkassa ja oli palkanmaksun
aika
– viimeiseksi tulleiden palkka maksettiin ensin. Vain tunnin työtä
tehneet saivat koko päivän palkan
– koko pitkän päivän uurastaneet odottivat oikeutetusti, että he
saavat enemmän kuin denaarin, mutta eivät saaneet
– mutta sopimus mikä sopimus. ”Emmekö me sopineet denaarista?”
sanoo isäntä

(jaa viinirypäleitä, mutta vain osalle kirkkovieraista)

– epäoikeudenmukaista! Kateutta herättävää! Järjetöntä! Rahan
tuhlausta!
– isäntä on vertauskuva armollisesta Jumalasta. Jumala jakaa
armoaan ilman meidän ansioitamme
– meidänkin on sitä vaikea ymmärtää
– käskyt ovat hyvät, lähimmäisen rakkauskin on ok, ne nuorikin
ymmärtää
– mutta armo, ansioton rakkaus, on vaikea asia

– kaikki ovat tavanneet lakihenkisiä kristittyjä, kohdanneet uskonnon
nimissä annettuja kieltoja, syntiä, syyllistämistä, pelottelua
– armovirsiäkin on vaikea löytää
– Jumala rakastaa sinua, jos…
– Jumalan armoa ei voi ehdollistaa, vain ansioton armo vie
taivaaseen

– rippikoulussa opettelemme käskyt, mutta opimme myös että
Jumalan rakkaus on niitäkin suurempi
– opettelemme kuuntelemaan omaatuntoamme, mutta Jumalan
rakkaus on sitäkin suurempi
– opimme rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäisiin, mutta Jumalan
rakkaus on suurempi kuin meidän rakkautemme

– vertaus opettaa, että Jumala on armollinen
– vielä tuntia ennen työpäivän päättymistä ehtii osalliseksi palkasta
– työpäivä voi olla vertauskuva ihmisen elämästä. Jotkut uskovat
Jumalaan kasteensa ja kotinsa kasvatuksen ansiosta jo aivan
pienestä lähtien

– toiset tulevat Jumalan puhuttelemiksi nuoruuden vuosina vaikkapa
rippikoulussa
– kolmannet löytävät Jumalan aikuisuuden eri vaiheissa ja
neljännet vasta elinpäiviensä lopulla, yhdennellätoista hetkellä
– kaikki ovat samanarvoisia Jumalan silmissä

– koko elämä on armon aikaa, mutta Jumalaa ei kannata sysätä
liian kauas
– voi olla että vanhana ja sairaana et enää ymmärrä tai jaksa
– tai saattaa tulla äkkilähtö jo nuoruuden päivinä
– siksi armoon on hyvä luottaa juuri nyt. Se on kaikki mitä tarvitsemme hyvään elämään ja hyvään kuolemaan