1.
Muistatko, miltä tuntui, kun ei enää osannut leikkiä? En nyt tarkoita seurapelejä, en leikinlaskua enkä hassuttelua lastenlasten kanssa. Semmoisia asioita osaa onneksi myös moni aikuinen. Tarkoitan sitä lapsuuden ihanaa kykyä, jota meillä aikuisilla ei enää ole: leikkimistä niin, että kun sanottiin, että ”tämä olis nyt koira”, niin ”tämä” todella oli ”koira” eläytyen osaansa ja kokien koiramaisia asioita, ainakin omasta mielestään.
Vai oliko niin? En enää oikein muista. Mutta sen muistan, että oli katkera paikka, kun ei enää osannut leikkiä. Hiukan se sattuu vieläkin.
Se tuntui vähän samanlaiselta kuin toinen kokemus samoilta ajoilta. Se oli silloin, kun joulu ei enää tuntunut joululta, ei sellaiselta kuin ennen. Ei ollut enää lapsuuden joulua. Oli vain muistot siitä.
Tähän aikaan vuodesta sitä kyllä vasta odotettiin, mutta sitäkin hartaammin. Itsenäisyyspäivä oli kova paikka, kun kynttilät, jotka ehtoolla sytytettiin ikkunalle loistamaan, sammutettiin parin tunnin päästä ja laitettiin vähän poltettuina piirongin laatikkoon odottamaan joulua. Siihen tuntui olevan käsittämättömän pitkä aika toisen adventtisunnuntain paikkeilla. Joulu oli niin kaukana tulevaisuudessa, ettei sitä oikein edes jaksanut odottaa, vaikka adventtikalenterista avattiinkin joka päivä yksi luukku – ja muiden sisältöä yritettiin saada selville kalenteria valoa vasten katsomalla tai peräti luukkuja raotellen.

2.
Kun joulu sitten lopulta tuli, se oli melkein kuin olisi taivaaseen päässyt tai niin kuin Jumalan valtakunta olisi jo tullut meidän keskellämme. Niin sen ainakin itse koin. Paremmin en osaa lapsuuteni joulua kuvata.
Sitäkin haikeampaa oli, kun loppiaisen jälkeen kuusi kannettiin pihalle. Eihän sitä olisi vielä silloin tarvinnut hävittää eikä joulunviettoa lopettaa siihen. Mutta niin meillä silloin tehtiin. Ja koulu alkoi tai oli jo alkanut ja vanhemmat olivat taas töissä.
Mutta minä hiivin yöllä vilpoiseen saliin, kiersin avatun sähkökynttilän polttimon kiinni ja katselin haikeana kaunista kuusta, joka seuraavana päivänä riisuttaisiin ja vietäisiin ulos. Hyasintin tuoksu oli aikoja sitten hävinnyt huushollista. Oli kauhea ikävä joulua, joka nyt loppuisi.
3.
Vielä paljon vaikeammalta tuntui, kun joskus, tietyssä iässä, eivät vain leikit jääneet, vaan, kuten sanottu, myös joulu lakkasi tuntumasta siltä joululta, joka se oli siihen asti ollut. Vaikka kuinka yritin virittäytyä tunnelmaan ja tehdä kaiken niin kuin ennenkin, joulun hurmio jäi tulematta. Katselin kaikkea ikään kuin kauempaa siihen itse enää oikein osallistumatta. Ja mukana oli jotakin uutta, mitä en ennen sillä tavoin ollut kokenut: tunne siitä, että omasta syystäni, omasta suuresta syystäni joulun paratiisia ei enää ollut tai ainakin minut oli karkotettu siitä syyllisyyteni kanssa pimeän ja kylmän maailman yksinäisyyteen.
4.
Jotakin tästä tilanteesta on päivän evankeliumissa. Eletään vielä ikään kuin adventin aikaa iloisen odotuksen merkeissä. Se, mitä odotetaan, on omalla tavallaan ja väkevästi totta jo nyt. Odotetaan Jumalan valtakunnan ilmestymistä kirkkaudessa, mutta käsinkosketeltavalla tavalla se on jo nyt läsnä opetuslasten parissa ja heidän keskellään. Se on läsnä Herrassa Jeesuksessa.
Tosin Hän ei vielä ole se Kirkkauden Kuningas, joka kerran istuisi Uuden Israelin hallitsijan istuimelle. Vielä opetuslapset eivät ole Hänen hoviväkeään. Vielä eivät köyhät saa kyllikseen leipää. Vielä ei maailmasta ole hävitetty sotaa, sairautta eikä kuolemaa. Mutta pian se tapahtuisi.
Pian olisi joulu ja juhannus yhtä aikaa, ikuinen juhla ja Jumalan suvi, joka ei koskaan päättyisi. Ja jo nyt se vaikutti opetuslasten kanssa ja heidän keskellään, kun Jeesus Jumalan sormella ajoi ulos riivaajia, paransi sairaita ja ruokki nälkäisiä ja puhui Jumalan sanoja. Jo nyt Jumalan valtakunta murtautui heidän keskelleen.
Mutta voi! Tämä ”adventti” ei vaihtuisikaan ”jouluun” – ei vielä. ”Joulu” toistaiseksi peruutettaisiin ja siirryttäisiin suoraan suureen paastoon ja lopulta kiirastorstain ja pitkänperjantain tapahtumiin. Sitten kyllä tulisi pääsiäinen, Herran riemullisen ylösnousemuksen päivä. Mutta sekään ”joulu” ei kestäisi kuin runsaan kuukauden. Sitten Herra nousisi taivaan kirkkauteen. Ja vaikka opetuslapsille vuodatettaisiin Pyhän Hengen runsaat lahjat, edessä olisi loppiaista seuraava ankara arki. Ei istuttaisi valtaistuimilla, vaan pahimmillaan kuoltaisiin Kristuksen todistuksen tähden.
5.
Sen tähden Jeesus tänään sanoo: ”Se aika tulee, että te halajatte nähdä yhtäkin Ihmisen Pojan päivää, ja ette saa nähdä.” Ei ollut paluuta lapsuuden jouluun. Ei ollut paluuta niihin kolmeen ihmeelliseen vuoteen, jotka – todellakin! – opetuslapsina oli vietetty Herran Jeesuksen seurassa Hänen kanssaan vaeltaen, Hänen ääntään kuullen ja jopa Hänen rintaansa nojaten.
Kun Jeesus sanoo, että ”te halajatte nähdä yhtäkin ihmisen Pojan päivää, ja ette saa nähdä”, Hän puhuu siitä ajasta, jota myös me, tämän päivän kristityt elämme. Ja niin kuin kerrotaan janoon nääntyvistä erämaan kulkijoista, että he saattavat yhtäkkiä luulla näkevänsä ihanan keitaan, jolla kasvaa palmuja kirkasvetisen lähteen ympärillä, mutta lähemmäksi tullessa kaikki osoittautuu kangastukseksi, samoin Herran omat hengellisessä erämaassa kulkiessaan, väsyneinä, nälkäisinä, janoisina, sairaina ja vainottuina saattavat uskoa näkevänsä täällä, tuolla tai siellä itsensä Vapahtajan ja Hänen valtakuntansa suuren kunnian. Ajatellaan, että ”nyt se on tapahtunut”, että ”nyt on Jumalan valtakunta tullut näkyvällä tavalla meidän keskellemme”. Mutta Jeesus varoittaa: ”Älkäät menkö ulos, älkäät myös seuratko.”
6.
Herran kunnia on kyllä vielä ilmestyvä. On tulossa se aika, että on yhtä aikaa joulu ja juhannus, eikä suvi lopu koskaan. Kun se kuitenkin tulee, kenenkään ei tarvitse arvailla, olisiko se ehkä tuo kangastus tuolla, tämä saari meressä tai tietty kaupunki jossain. Silloin ei tarvitse kysellä, olisiko Jeesus, jota kaivataan, ehkä erämaassa tai kenties aavan meren tuolla puolen.
Ei: kun Jeesus tulee uudelleen ja tuo valtakuntansa mukanaan, sen näkevät kaikki, aivan kaikki. Hänen tulemisensa on mahdollisimman julkinen tapahtuma: ”Niinkuin pitkäisen tuli taivaan alla leimahtaa ja paistaa kaikkein päälle, mitkä taivaan alla ovat, niin on myös Ihmisen Pojan päivänänsä oleva.”
Sitten alkaa se aika, jolloin Herra Jeesus ei enää vaella alennuksensa tilassa opetuslasten kanssa kaupungista kaupunkiin. Hänen kirkkautensa kunnia ilmestyy. Se merkitsee uutta taivasta ja uutta maata ja vanhurskautta, joka niissä asuu. Se merkitsee kyynelten pois pyyhkimistä ja kaiken surun, kivun ja kärsimyksen päättymistä. Se merkitsee ikuista suvea, jonka rinnalla lapsuuden joulukin kalpenee.
7.
Vielä ei kuitenkaan ole se aika. Niin kuin Jeesus sanoo: ”Ette saa nähdä.” Ei ole vielä näkemisen aika. Me elämme uskossa ja toivossa ja rakkaudessakin, mutta emme näkemisessä. Elämme Pääsiäisen voitosta, mutta silti vielä ristiä kantaen. Ja se risti painaa yksinäisyydessä, johon Jumalan kansa on joutunut ulkopuolelle leirin, Kristuksen pilkkaa kantaen.
Ja kuitenkin Jeesus sanoo jotakin arvoituksellista fariseuksille, jotka ivallisesti tai kärsimättömän kiukkuisina tivaavat Häneltä, koska se Hänen lupaamansa ”Jumalan valtakunta” sitten oikein tulisi. Hekin haluaisivat nähdä sen. Mutta nyt Jeesus, joka sanoo, ettei Jumalan valtakunta ole ”tuolla” eikä ”täällä” ja ettei se ennen Hänen paluutaan kunniassa ”tule niin, että se taidettaisiin nähdä”, sanoo heti perään, että ”se on teidän keskellänne”.
Eikö Jeesus puhu tässä itsestään? Eikö Hän moiti fariseusten sokeutta, kun nämä eivät näe eivätkä ymmärrä, vaikka näkevät Jeesuksen teot ja kuulevat Hänen puheensa. He eivät tunnista Jumalan valtakuntaa, joka Jeesuksessa on jo läsnä, vaikka sen ilmestymistä kirkkaudessa vielä odotetaan.
8.
Mutta mitä Jeesus sanoo meille? Mistä meidän pitäisi etsiä ”Jumalan valtakuntaa”? – On selvää, ettei se ole mikään niistä kangastuksista, joita silmiemme eteen vyörytetään ja on moneen kertaan vyörytetty historian kuluessa. On selvää, ettei Jumalan valtakunta ennen Jeesuksen paluuta kunniassa ole mikään maallinen valtio, yhteiskunta tai sivilisaatio. Ei se ole uudelleen syntynyt Israelin valtio, mutta ei myöskään muinainen Rooma tai nykyinen jälkikristillinen Eurooppa eikä tietenkään Amerikan ihmemaa.
Jotakin sen kaltaista, Israelin kunnian palauttamista, vapautta, rauhaa ja hyvinvointia fariseukset odottivat. Sitä Jeesus ei kuitenkaan tarkoittanut puhuessaan Jumalan valtakunnasta, joka jo oli heidän keskellään. Eikä Hän tarkoita sitä myöskään puhuessaan siitä meille.
Mutta mitä Jeesus sitten tarkoittaa, kun Hän torjuu ajatuksen Jumalan valtakunnasta keskellämme jonakin näkyvänä valtana, valtiona tai yhteiskuntana? Mitä Hän tarkoittaa kieltäessään etsimästä Häntä jostakin tietystä paikasta? Mitä tarkoittaa tässä ja nyt Hänen puheensa Jumalan valtakunnasta, joka silti on meidän keskellämme?
Löytyisikö vastaus tähän kysymykseen raamatunkäännöksestä, joka on minulle ja monelle teistä Bibliaa tutumpi? Siinä tämä Jeesuksen sana on käännetty näin: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”.
9.
Onko Jumalan valtakunta siis jotakin, mitä emme näe emmekä kuule, mutta minkä löydämme itsestämme, omasta sisimmästämme? Onko se jotakin, millä ei ole mitään kosketuskohtaa elämäämme ihmisinä toisten ihmisten parissa? Onko se salaisuus, jonka jaamme vain Jumalan kanssa, koska emme näe toistemme sydämeen? Onko Jumalan valtakunta vain sisäisen ja julkilausumattoman uskomme asia?
Ei se voi olla, sillä Jeesus puhui alun perin fariseuksille. Eivätkä fariseukset uskoneet Jeesukseen. Ei Jeesus voinut tarkoittaa, että heidänkin sydämessään Hän jo asuisi uskon kautta ja että Pyhällä Hengellä olisi oma valtakuntansa heidän sisimmässään. Ei Jeesus voinut tarkoittaa, että fariseukset, jotka vasta odottivat Jumalan valtakunnan tulemista, mutta väärällä tavalla, olisivat jo sisäisesti oikeasta Jumalan valtakunnasta osallisia.
Mutta entä Jeesuksen opetuslapset? Hekin odottivat, mutta he myös uskoivat. Mistä siis me, Jeesuksen nykyiset opetuslapset, löydämme Jumalan valtakunnan, joka on tulossa, mutta silti jo tänään totta?
Löydämmekö sen oman uskomme perusteella omasta sydämestämme? Vai teemmekö peräti itse ”joulun sisimpäämme”, niin kuin laulussa väitetään? Onko Jumalan valtakunta jo ”sisällisesti meissä”, kun uskomme, vaikka kaikki, mitä ympärillämme näemme ja kuulemme, puhuisi sitä vastaan?
10.
Ajatus ”sydänten valtakunnasta” ei ole kokonaan väärä, ja puhe Jumalan valtakunnasta vielä salattuna uskon todellisuutena avaa tärkeän toisen puolen totuudesta. Juuri siitä oli kysymys silloin, kun menetin lapsuuteni joulun. En löytänyt sitä enää sydämeni luottavasta uskosta, vaan sen sijasta näin sisimmässäni sekavaa ahdistusta, syntiä ja syyllisyyttä. Jos joulu ehkä oli jossakin, ei se kumminkaan ollut minussa. Minussa ei ollut Jumalan valtakuntaa, ei ainakaan niin, että olisin voinut varmasti sanoa olevani sen kansalainen.
Entä sinä? Löydätkö sinä ”Jeesus-lapsen sydämestäsi”? Löydätkö sieltä ”Jumalan valtakunnan”? Tai jos löydät, löydätkö sen ystäväsi, puolisosi tai vierelläsi kirkossa istuvan sydämestä ja sisimmästä? Onko ”Jumalan valtakunta” Herra Jeesus, joka asuu sydämessäsi, mutta onko Hän vain sinun sydämessäsi niin, ettet voi jakaa Hänen läsnäoloaan muiden kanssa? Voit korkeintaan aavistella, että Hän on myös jonkun toisen sydämen Herra. Varma et siitä kuitenkaan voi olla.
11.
Ja mitä sitten, jos et löydä Jeesusta sisimmästäsi? Mitä sitten, jos siellä on vain ahdistusta, pelkoa ja synnin syyllisyyttä? Mitä sitten, jos siellä on vain kaipaus, muttei sen täyttymystä? Mitä sitten, jos katselet pakkasen ja lumen keskeltä purevassa viimassa ulkona hytisten perhettä, joka viettää sisällä iloista joulua?
He näyttävät jakavan keskenään sen, mikä on ”sisällisesti heissä”, mutta minä en löydä sitä itsestäni. Löydän vain tyhjän paikan, joka odottaa täyttämistä. Näen vain sydämeni oven, jonka synti on sulkenut Jumalalta ja Hänen armoltaan.
Ja silti myöskään tämä tulkinta Jeesuksen sanoista ei ole kokonaan väärä. Jumalan valtakunta on jotakin, mikä on myös ”sisällisesti meissä”. Se ei ole vain meidän ulkopuolellamme. Me emme vain kuulu ulkonaisesti siihen. Se on myös sisäinen todellisuus.
Mutta mitä tehdä, kun juuri se, sisäinen todellisuus, jonka löydämme, kun tutkimme itseämme Jumalan lahjomattoman lain valossa, sulkee meidät Jumalan valtakunnan ulkopuolelle? Synti seisoo portinvartijana sydämesi ovella ja näyttää sulkevan sen Jumalan valtakunnalta, joka Jeesuksessa, Joulun Lapsessa tahtoisi tulla siihen sisälle. Kuinka Jeesus voisi asua ”sisällisesti” minussa, kun sydämeni talli on täynnä saastaa?
Sen tähden sekä Biblian että uusimman suomalaisen raamatunkäännöksen tulkinta Jeesuksen sanoista saattaa olla sittenkin se, jonka Pyhä Henki on halunnut sille ennen sen toista merkitystä antaa – vaikka toinenkaan tulkinta ei ole kokonaan väärä, vaan vain toinen puoli totuudesta. Voi olla, että on puhe saman asian kahdesta eri ulottuvuudesta, joista Biblian käännös on se, jonka on meille ensisijainen tässä ja nyt ja erityisesti silloin, kun lapsuuden jouluun ei enää pääse takaisin ja kun tulevaisuudessakin pelkää sitä päivää, jona Jeesus vihdoin tulee kirkkaudessa ja kunniassa takaisin.
Sillä Jumalan valtakunta totisesti on meidän keskellämme senkin jälkeen, kun Jeesus ei enää nähtävällä tavalla vaella maan päällä. Se ei ole mahtava valtio eikä edes kirkko, jossa rakenteet ovat kunnossa, rahat riittävät, papit ovat hyviä ja uskovat erinomaisia. Se ei ole myöskään karismaattinen seurakunta, jossa sataa kultahippuja taivaasta, kun vain tarpeeksi ylistetään, eikä sen puoleen myöskään kilvoittelijaerakon luola jossakin erämaassa tai pyhiinvaelluspaikka vaikean taipaleen takana.
Sen sijaan se on siellä, missä Herra Jeesus yhä on omiensa luona eli siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontunut Hänen nimessään, kuten Hän itse lupaa (Matt. 18:20). Ja Hänen ”Nimessään” ollaan koolla siellä, missä Hänen puhdas sanansa kaikuu ja missä Hänen pyhät sakramenttinsa Hänen käskynsä mukaan jaetaan. Jeesuksen nimessä ollaan koolla siellä, missä Hänen asettamansa paimenet kaikessa heikkoudessaan, mutta Herran käskyyn pitäytyen jakavat armonvälineitä ja käyttävät avainten valtaa. Jeesuksen nimessä ollaan koolla siellä, missä kastetut tunnustautuvat Häneen sellaisena, kuin Raamattu Hänet ilmoittaa, ja Hänen Isäänsä ja rakkauden Pyhään Henkeen, koko Pyhään Kolminaisuuteen, niin kuin me joka pyhä teemme.
Sanalla sanottuna Jumalan valtakunta on salatulla tavalla, mutta silti todellisesti läsnä täällä, meidän keskellämme. Ja kun se on täällä, silloin se voi olla myös sinun sydämessäsi. Sillä täällä Herra Jeesus antaa syntejä anteeksi ja luo itse puhtaaksi sen sydämesi oven edustan, jota et itse saa auki sen taakse kasaantuneen lumen tähden. Hän tulee sinun kylmään ja kuolleeseen sydämeesi ja täyttää sen Pyhän Henkensä suloisella valolla ja lämmöllä.
Ja niin saat nähdä, että se joulu, jonka luulit kuolleen, elää myös sinussa eikä vain ympärilläsi siinä valossa ja lämmössä, johon seurakunta äitinä ja sisarusten suloisena seurana sinut sulkee. Ja Isä hymyilee sinulle, rakkaalle lapselleen. Jumalan valtakunta elää jo nyt keskellämme ja voi uskon kautta elää myös sinussa. Sen tähden saat iloiten odottaa sen ilmestymistä vihdoin kunniassa ja kirkkaudessa, ikuisen suven ja ainaisen joulun alkaessa. Amen.