Tuttu raamatunlause Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään (Matt.18:20) johdattaa meitä muistamaan, että eri kirkkoihin kuuluvia kristittyjä yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia. Herra Kristus on yksi ja sama, vaikka eri tunnustuskunnat eri asioita painottavatkin. Tunnustuksia ei silti ole laadittu pilanpäiten vaan kristillisen uskonvakaumuksen ilmaukseksi ja sen ytimen suojelemiseksi, joten niiden väliset eroavaisuudet on nekin otettava vakavasti. Samalla voimme iloita siitä, että usein on myöhemmin havahduttu siihen, että aikanaan kovia kiistoja herättäneet asiat ovat osoittautuneet ainakin osin turhiksi, koska ytimestä olemme yhtä mieltä, vaikka asioita ilmaisemmekin hieman eri tavoin.

Esimerkkinä tästä mainittakoon jo yli 30 vuotta myönteisessä hengessä jatkuneet oppikeskustelut Venäjän ortodoksikirkon kanssa, yhteinen julistus roomalaiskatolisen kirkon kanssa siitä, että pelastuksemme perusta on Jumalan armo Kristuksessa sekä Porvoon julistus, jonka perusteella meillä on pitkälle menevä kirkollinen yhteys Englannin anglikaanikirkon kanssa. Myös vapaiden suuntien kanssa on yhteistyötä, kuten Kangasalan Yhteys syntyy-tapahtuma osoitti. Kaikkein suurin yhdistävä tekijä kristittyjen kesken on ylösnousseen Kristuksen läsnäolo – hänen, joka lupasi opetuslapsilleen olla heidän kanssaan maailman loppuun asti. Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus antaa tuon lupauksen heti sen jälkeen, kun hän on lähettänyt seuraajansa matkaan. He saivat valtuutuksen tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt.28:19-20). Hän oli tietoinen siitä, että he joutuisivat kaikenlaisiin vaikeuksiin, eikä halunnut jättää heitä orpoina tehtäväänsä (Joh.14:18). Hän lupasi jäädä heidän luokseen.

Evankeliumit kertovat meille niistä eri tavoista, joilla Kristus, ylösnoussut Herramme, on itse keskuudessamme. Hän on läsnä, kun hänen sanaansa julistetaan ja sen mukaan eletään, kun ehtoollisen leipä ja viini nautitaan hänen muistokseen; hän on läsnä pienessä lapsessa, nälkäisessä, vangissa, kaikkein vähäisimmässä, jokaisessa lähimmäisessä, heissä, jotka toteuttavat hänen tehtäväänsä ja saarnaavat hänen valtakuntaansa tässä maailmassa.

Jeesuksen lupaus sijoittuu Matteuksen evankeliumissa siihen yhteyteen, jossa hän antaa ohjeita kirkon elämästä ja järjestyksestä. Hän on huolissaan siitä, miten kaikkein vähäisimmistä huolehditaan ja siitä, millä tavoin kirkko huolehtii hajallaan olevista jäsenistään. Häntä surettaa, että kirkko on taipuvainen asettamaan rajoituksia anteeksiantamukselle. Matteuksen evankeliumin 18. luvussa on voimakkaita sanoja tuomitsemisesta. Siinä on kristilliselle yhteisölle annettuja ohjeita, jotka kertovat, missä kohdin sen jäsenet ovat laiminlyöneet vastuunsa opetuslapsina.

Tekstiä tasapainottavat sanat, jotka korostavat Jumalan huolenpitoa jokaisesta yhteisön jäsenestä ja kutsuvat rajoittamattomaan haluun antaa anteeksi heijastaen näin Jumalan omaa rajatonta valmiutta sovintoon. Tässä luvussa Jeesus antaa varhaiselle kristilliselle yhteisölle selvät ohjeet, joiden mukaan yhteisön rakentamiseen ei voi suhtautua välinpitämättömästi. Yhteisön, joka kokoontuu ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan ja hänen sanojensa piiriin, on tehtävä kaikkensa yhteiselämänsä sovun eteen. Omaa vastuuta sekä rukousta uskon tekona ei pidä unohtaa, vaikka perimmäisenä voimanlähteenä onkin Vapahtajan pysyvä läsnäolo sen yhteisön keskellä, joka on koolla hänen nimessään.

Kun kristittyjen ykseyden puolesta rukoilemme rukousviikon aikana ja yleensäkin ja kun samalla rehellisesti tutkimme seurakunnan elämän arkea, meissä vahvistuu tietoisuus siitä, että ykseys on armoa ja että meidän on alati pyydettävä sitä lahjaksi. Päämäärä on selvä ja tuloksiakin syntyy, kun ollaan avoimia ja rehellisiä, uskollisia omalle uskonperinnölle mutta samalla avoimia kunnioittamaan toisen kristillistä vakaumusta. Kristuksen lupaus “Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.” (Matt.18:19) koskettaa ennen muuta kirkon ja sen sydänäänen eli evankeliumin asiaa, ei maallista mammonaa ja menestystä itseisarvona. Ekumeeninen liike syntyi lähetystyön edesauttamiseksi. Keskinäiset kiistat eivät rakenna. Ekumeenisen liikkeen vaikutus on heijastunut siihen, että kristityt ovat voineet koota voimiaan lähetystyön ohella toimiessaan maailmanrauhan ja yleensä kärsivien lähimmäisten hyväksi.

Kristus ei ole keskellämme vain jumalanpalveluksessa vaan myös arjessa ja kutsuu meitä seuraamaan esimerkkiään toiminnassa ihmisen parhaaksi. Anteeksiantamuksen merkitys on tutkimusten mukaan meillä Suomessa viimeisten vuosien aikana romahtanut dramaattisesti. Tulisi jälleen havahtua siihen, että usein anteeksiantamus on ainut kestävä tie eteenpäin. Koston kierre ei muuten katkea eikä tervehtymisprosessi käynnisty aidolla tavalla. On silti muistettava, että kristikunnan historiassa on tehty “Jeesuksen nimessä” monia katumukseen ja parannuksentekoon haastavia asioita. Henkilöhistoriamme ja yhteisöjemme menneisyys pitävät peiliä edessämme. Ei ole syytä henkseleitä paukuttelevaan kunnian teologiaan vaan sen nöyrään muistamiseen, että se mitä me olemme, on Jumalan armoa. Kirkko on armahdettujen syntisten yhteisö. On kuitenkin mahdollista kasvaa ihmisenä ja kristittynä.

Jotta kristityt voisivat olla mahdollisimman vastaanottavaisia Kristuksen läsnäololle, meidän tulisi olla paitsi juurevasti sitä mitä olemme myös avoimia oppimaan toistemme hengellisistä perinteistä, tavoista ja käsityksistä samalla kun työskentelemme yhteisessä palvelutyössä Jumalan maanpäällisen valtakunnan rakentamiseksi rukoillen ja työtä tehden. Tämä merkitsee myös keskinäisen vuorovaikutuskulttuurin tukemista kristittyjen välillä ilman että esimerkiksi tarvitsisi pelätä painostusta käännyttämisestä toisen kirkkokunnan kannattajaksi.

Irlantilainen ekumeeninen ryhmä, joka on toimittanut tämän vuoden rukousviikon aineiston ensimmäisen luonnoksen, on tietoinen Irlannin rikkaasta hengellisestä perinnöstä, jonka juuret ovat varhaisessa kristillisyydessä ja siten yhteiset kaikille kristillisille perinteille. Kristittyjen hajaannus on kuitenkin viiltänyt syviä haavoja tai tehnyt haavoista entistä tuskallisempia. Tämä on kolmas kerta viimeisten 25 vuoden aikana, kun rukousviikon tekstiluonnos on valmisteltu Irlannissa. Taustalla vaikuttavat väkivallan väheneminen ja elpynyt toivo Kristuksen täyttämästä rauhasta.

Usein toivo syttyy ja sammuu suhteessa suuriin eleisiin ja aloitteisiin, joilla tavoitellaan rauhaa. Pienimuotoiset kokoontumiset, paikalliset suhteet ja ystävyyden siteet voivat tällöin vaikuttaa suuresti rauhan ja sovinnon hengen luomiseen. Monet kokemukset Irlannin lähimenneisyydessä todistavat tästä. Kristillinen opetuslapseus velvoittaa meitä osallistumaan pyrkimyksiin käsitellä menneisyyden haavoja rakentavalla tavalla. Meidän tulee yhdessä etsiä ja valita keinot, jotka johtavat sovintoon. Kristus on kanssamme. Lupauksen voima näyttää voimansa nyt, aina ja iankaikkisuudessa.